Auguste Blanche - Figge Höglund


Figge Höglund.

Kirj. August Blanche.

(Suom. Kodin Kuvastolle).






Figge Höglund oli nimeltään eräs nuorukainen, joka vuonna 1826 kävi S:t Klaran trivialikoulun neljännellä luokalla. Hän oli kaukana ahkerimmista luokalla, mutta oli hyvän sydämensä ja iloisen mielensä vuoksi erittäin tovereittensa suosiossa. Hänen äitinsä, joka oli jonkun laitoksen vahtimestarin vaimo, määräsi hänet jo aikaisin hengelliseen säätyyn. Hän oli kerran kuuden vuoden vanhana käärinyt ympärilleen äidin mustan kapan, hänen hatunnauhoistaan sitonut itselleen papinkaulukset ja käyttänyt kasukkana isän mustia housuja. Siten varustettuna oli hän saarnannut pitkän aikaa, mutta samalla huitonut ympärilleen niin innokkaasti, että oli töytäissyt rikki pienen porsliinilampaan, jonka rouva Höglund hiljattain oli lahjoittanut miehelleen tämän neljäntenäkymmenentenä syntymäpäivänä. Pieni saarnamies sai kolehdiksi selkäsaunan senvuoksi, että oli rikkonut lampaan, mutta hänen koesaarnansa teki kuitenkin äitiin sellaisen vaikutuksen, että hän pojassaan luuli näkevän kristillisen seurakunnan mahtavan paimenen alun, jos häntä vain ajoissa sopivan kurituksen kautta opetetaan varovaisesti käsittelemään lammaslaumaa.

Figge Höglundille, joka oli vahva itse saarnaamisessa, olivat raamatunlauseet auttamattoman vaikeita. Jumala tiesi oppiko hän koskaan katekismusta; mutta varmaa on, että hottentotinkaan ei olisi ollut vaikeampi oppia „Alnanderin autuudenoppia" kuin Figgen. Turhaan käytti Trysén, koulun silloinen rehtori, vanhoja ja hyvintunnetuita voimakeinojaan hänen autuutensa vuoksi.

Miksi et lue läksyjäsi, kelvoton?" ärjäsi ankara rehtori.

Kyllä minä luen, mutta minä en saa päähäni autuuden järjestystä", vastasi Figge, „ja enkä minä voi sitä auttaa", lisäsi hän tulisesti.

Minä autan sinua ainakin herätykseen", kiljaisi Trysén ja repäisi Figgeä tukasta. Rehtori sai muutamia tukkuja hiuksia, mutta se oli myöskin kaikki mitä hän sai tästä visakalloisesta päästä.

Luultavaa on, ettei Figge koskaan lukenut läksyjänsä, sillä kaiken sen ajan, mitä hänellä oli vapaata koulusta, käytti hän pääharrastukseensa, joka oli kutsumatta ja maksamatta ajaminen pääkaupungin vuokravaunujen takana. Turhaan huusivat kateelliset katupojat ajurille: „Lyö taakse!" Turhaan löikin tämä taakseen niin paljon kuin jaksoi. Figge istui vaan siellä missä hän istui, selkä käännettynä piiskaan päin, jakaen miehekkäästi hevosparoille määrätyn kohtalon. Tällä tavoin oppi hän aikaisin tuntemaan Sinisenportin, Tallimestaritalon, Hagalundin monine ravintolineen, joita siihen aikaan enimmin käytettiin. Kun vaunut tai kuomireki olivat ehtineet lähelle päämääräänsä, hyppäsi hiin ajoissa maahan ja juoksi annlskelusaliin, jonka ovelle hän pysähtyi kumarrellen syvään tarjoilijatytölle, kutsuen häntä „kauniiksi mamselliksi" tai „suloiseksi mamselliksi", ja jotka kohteliaisuudet usein palkittiin muutamilla hymyilyillä ja voileivillä, jotka viimemainitut luultavasti enemmän olivat hänen makuunsa kuin edelliset. Kun ajoneuvot lähtivät paluumatkalle, hiipi hän taaskin tavalliselle paikalleen, sillä se, joka ajaa pois, tahtoo myöskin ajaa kotiin, varsinkin kun se maksaa yhtä paljon.

Suurempia hautajaissaattoja kunnioitti hän myöskin jonkun kerran läsnäolollaan, luonnollisesti istuen jonkun etumaisen vaunun takana. Hänen mielestään oli hauskaa ajaa ruumissaatossa ja kellojen soidessa. Ajurit, jotka pian huomasivat tuon kirotun vapaaajajan siellä missä hän istui uhmaillen surullista juhlallisuutta, tavallisissa vaaleissa sarkavaatteissa ja viheriässä nahkalakissa, haukkuivat häntä mitä paksuimmilla kirouksilla; mutta hän oli yhtä kuuro niille kuin tuo yksinäinen matkustajakin ruumisvaunuissa.

Sillä aikaa ja saadakseen ehjemmin nahoin jatkaa huvimatkojansa, harjoitteli hän taidon, että kun ajuri löi piiskalla taakse, tarttui hän siimaan ja leikkasi siitä poikki niin paljon kuin ennätti. Sitten heitti hän leikatun nuoran solmuineen kadulle ja istui rauhassa odottaen seurauksia, jotka eivät kauvan viipyneetkään. Lopen väsyneet hevoskaakit, joita lyötiin solmuttomilla piiskoilla, luulivat kenties lempeämpien tunteitten täyttäneen ajurin sydämen, hiljensivät tavallista hölkkäänsä ja lopettivat säännölliseen kävelyyn. Ajuri koetti tosin saada niitä järkiinsä erehdyksestään, mutta turhaan. Hän löi niin, että hiki valui, samalla kun hevoset tulivat yhä huolettomammiksi, siis aivan päinvastoin tavallista suhdetta ajurien ja hevosien välillä.

Vuokra-ajurinrengit, jotka pian keksivät syyllisen ja turhaan liittäytyivät yhteen kostaakseen tuolle oravan kilpailijalle vikkelyydessä, valittivat isännilleen ja nämä vuorostaan koulun rehtorille. Se oli kokonainen yhteiskuntaluokka, joka esiintyi päällekantajana ja siitä seurasi luonnollisesti suuremmoinen kuulustelu koulussa. Kaksi Vuokra-ajuriyhdistyksen jäsentä oli läsnä; rehtori Trysénin silmät salamoivat, sillä nyt oli ukko oikealla alallaan.

Minkätähden istut ajurin rattaiden takana, lurjus?" aloitti rehtori kuulustelun.

Senvuoksi, ettei mitään muuta paikkaa ole vapaana", vastasi Figge iloisesti, sillä nyt hän oli mieliaineessaan.

Ja minkä vuoksi leikkaat poikki siimat?" jatkoi rehtori.

Sentähden, etten saa istua rauhassa sentähden, että ajurit lyövät taakse", selitti Figge, luoden harmia ilmaisevan katseen Vuokra-ajuriyhdistyksen jäseniin.

Alas penkille, nulikka!" käski rehtori; „ja koita nyt leikata poikki siima, kun minä lyön taakse".

Ankara rehtori näytti tässä tilaisuudessa kiivautta ja voimaa, hyvin tietäen, että hän nyt heilutti patukkaa asian tuntevien henkilöitten läsnäollessa, ja tahtoen näyttää näille herroille, että hänen tapansa kasvattaa varsoja ei ollut huonompi kuin Vuokra-ajuriyhdistyksenkään. Kuten sanottu, rehtori löi kuin vuokra-ajuri, ja Figge Höglund, kärsivällisenä kuin vuokra-ajurihevonen, otti vastaan kauneimman löylyn kuin ehkä koskaan on annettu, mutta joka ei kuitenkaan estänyt häntä vielä samana iltana istumasta erään ajurin vaunujen takana, jotka veivät erästä vanhan Assistansenin komisariota „Ystävyyteen ja Hyväätekeväisyyteen", seura, joka siihen aikaan asusti Söderissä.

Väsyneenä Trysénin rottinkiin ja Alnanderin autuudenoppiin, alkoi hän pian laiskotella, ei ainoastaan päiviä, vaan myöskin viikkoja, vieläpä kuukausiakin, minkä seurauksena oli, että hän eräänä kauniina päivänä potkittiin pois koulusta. Hänen toverinsa kaipasivat häntä kuitenkin paljon, sillä hän oli uskollinen, luotettava, eikä mikään tyhmeliini, niin että hän varmaankin olisi mennyt yhtä pitkälle kuin moni muukin täällä maailmassa, ellei hänellä olisi ollut niin vastustamatonta halua ajella.

Neljä tai viisi vuotta sen jälkeen tapasi tämän kirjoittaja, joka silloin oli ylioppilas, entisen koulukumppaninsa Figge Höglundin, joka seisoi Punaisten puotien luona olevan vuokra-ajuriliikkeen portilla. Hän oli silloin noin kaksikymmentäyksivuotias, suurikasvuinen, ja hänen kasvonsa ilmaisivat niinkuin ennenkin terveyttä ja rehellisyyttä.

No, mitä sinä nykyään toimitat, rakas Höglund?" kysyi kirjoittaja.

Olen neljä vuotta ollut kirjanpitäjänä tässä vuokra-ajuriliikkeessä, ja nyt hoidan minä sitä lesken laskuun", vastasi hän.

Sinä olet siis tehnyt sovinnon Vuokra-ajuriyhdistyksen kanssa! … Kuka olisi voinut uneksia, että juopa sinun ja vuokra-ajurien välillä koskaan oli tasoittuva?"

Juopa?" toisti hän; „sehän oli vain vaunukori, joka oli meidän välillämme".

No nyt saat sinä ajaa niin paljon kuin tahdot, tarvitsematta pelätä ajurin piiskaa tai rehtorin rottinkia".

Äsch! Kysy sokurileipurilta, syökö hän mielellään karamellia ... minä olen saanut kyllikseni".

Sinä et kai itse koskaan nouse ajurinpaikalle, luullakseni?"

Kyllä, kyllä niinkin sattuu … jos renki sairastuu tai karkaa, niin täytyy minun heti olla paikalla".

Kiusaavatko sinuakin takana-istujat?"

Tietysti ... ainoa vanhus, jota poikanen mielellään seuraa, on aina vanhat vuokravaunut".

Ja sinä annat heidän ajaa rauhassa, arvelen?"

Kaikkia vielä ... minä lyön taakse niin paljon kuin jaksan … Ajat muuttuvat ja ihmiset niitten mukana ... ja nyt ajattelen minä enemmän hevosraukkoja kuin tein siihen aikaan."

Ja saatko pitää piiskasi ehjinä?"

En koskaan", vastasi Höglund; „milloinka on mikään uusi keksintö hyödyttänyt keksijäänsä?" lisäsi hän nauraen oikein sydämellisesti lapsuuden seikkailuilleen, joista me kauvan ja paljon puhuimme. Muutaman kerran kävi hän kirjoittajan luona ja oli erittäin tervetullut, sillä hän oli paljon kokenut noiden neljän vuoden aikana, jotka hän oli ollut vuokra-ajuriliikkeen kirjanpitäjänä.





Kodin Kuvasto 7/1911.