Vaarallinen muumio

Vaarallinen muumio.















Ikivanhoissa egyptiläisissä ruumiskirstuissa tavataan usein papyruskäärö, jossa uhataan hirvittävillä ruumiin- ja sieluntuskilla sitä, joka uskaltaa häiritä haudanrauhaa ja vainaata ja täten estää häntä nauttimasta ijankaikkista elämää rauhassa ja onnessa.

Tällainen, täynnä kauheimpia uhkauksia oleva papyruskäärö löytyi myöskin erään 1600 vuotta ennen Kristusta kuolleen Theban kaupungin Ammontemppelin papittaren kirstusta. Papitar, joka oli ollut kuninkaallista sukua, oli saanut häiriintymättä levätä kivisessä arkussaan lähes 3,500 vuotta, kunnes arabialaiset ryövärit noin viisikymmentä vuotta sitten mursivat haudan auki ja veivät muassaan kirstun muumioineen.

Siitä asti on tuo muumio aikaansaanut onnettomuuden toisensa jälkeen, ja näyttää miltei siltä kuin jokainen, ken sen kanssa joutuu tekemisiin, saisi uhkarohkeutensa kovasti maksaa.

Nelihenkinen englantilainen seurue osti muumion arabialaisilta, ja näistä neljästä ammuttiin matkalla yksi, toiselta täytyi erään tapaturman vuoksi katkaista käsivarsi, kolmas kuoli vuoden kuluessa suurimmassa kurjuudessa ja neljättä kohtasi Kairossa masentava uutinen, että hän oli kadottanut suurimman osan omaisuudestaan. Tämä isku koski häneen niin, että hän menetti järkensä ja joutui houruinhoitolaitokseen.

Muumion senaikuinen omistaja — joka myöskin pian kuoli — lähetti muumion tunnetun valokuvaajan luokse, joka muutaman päivän kuluttua selitti, että hänen on kerrassaan mahdotonta saada siitä selvää kuvaa. Joka kuvassa oli selvästi harso muumion kasvoilla. Valokuvaaja kuoli kohta senjälkeen, ja muumio joutui „British Museum"iin, jossa se vieläkin on nähtävänä eräässä pimeässä sopessa ensimäisessä egyptiläisessä salissa, varustettuna numerolla 22542. Mutta ne kaksi työmiestä, jotka kantoivat kirstun museoon, kuolivat neljä viikkoa senjälkeen. Ja yhä vielä kuulee vuodesta vuoteen ihmisten uskovan, että he ovat saaneet tämän tai tuon vian muumion pahasta katseesta. Mutta museon hallitus ei pane arvoa näihin valituksiin, ja otaksuttavaa on, että egyptiläinen kuninkaantytär on viisikymmenvuotisen keskeytyksen jälkeen vihdoinkin jälleen löytänyt täyden rauhansa.




Kodin Kuvasto 7/1911.