Aarni Kouta - L. Onervan Mirdja











L. Onerva: Mirdja. Romaani. Otavan kustannuksella. Siv. 471. Hinta 4:50. Kansilehden piirtänyt Väinö Blomstedt.


Neljä vuotta sitten julkaisi L. Onerva esikoisteoksensa, runokokoelman, jonka nimenä oli Sekasointuja. Kirja herätti huomiota, jopa kiivasta väittelyäkin sanomalehtien palstoilla. Ja huomiota teoksessa herättikin tekijän pyrkimys uusiin henkisiin arvoihin, hänen nuorekas, kumouksellinen henkensä, joka ei kuitenkaan aina jaksanut kiteytyä täysin taiteellisiin muotoihin. Sekasoinnut herättivät toiveita, Mirdja täyttää ne. —

Mirdja on laaja psykolooginen romaani, jonka puitteisiin on mahtunut suuri joukko tarkkoja sielullisia havaintoja, tervettä ja sairasta sensualismia, mietiskelyä ja mietteitä sekä paljon kaunista lyriikkaa. Lyriikka pääsee täysiin oikeuksiinsa etenkin tyylissä, joka on teoksen vahvimpia puolia. Tekijä ei horjahda siinä suhteessa lainkaan, vaikkakin useissa kohdin olisi sangen hyviä tilaisuuksia siihen. Teoksen viimeisessä osassa ”Sielukellot” esimerkiksi olisi voinut hyvin helposti eksyä tyhjään sentimentaalisuuteen ja ikivanhoihin muotoihin, mutta tekijä on saanut siitä aikaan kauniin, voimakkaan ja vaikuttavan runon, — ja sangen vähillä, mutta älykkäillä keinoilla. Sielukelloissa on kyllä jo ennenkin käytettyjä aineksia, mutta tekijä on osannut valaa ne uusiin muotoihin, uusiin runokuviin. Samaa voi sanoa useasta muustakin kohdasta teoksessa. Koko teoksen tyyli todistaa, että olemme tekemisissä taiteilijan kanssa, jolla on makua, jolla on kykyä valaa eri tunnelmia oikeisiin muotoihinsa, soinnuttaa niitä runoiksi ja mielialoiksi.

Mirdja on kertomus naisesta, jonka hengelle yhteiskunta ja ympäröivät, vallitsevat olot muotoineen ja tapoineen ovat liian ahtaat, kutistavat ja vihaa herättävät. Hänen henkensä on kuuma ja kylmä, kiehtova ja luotaan työntävä, vangitseva ja vapauttava, etsivä, löytävä ja eksyvä, — etsivä ennen kaikkea ja löydöistään pettymystä tunteva ja jälleen yksinäisyyteen karkoova. Teoksen alku onkin etsinnän, lemmen leikin, suhteiden, joita on lukemattomia, ja vierautumisien psykologiaa. Sanoin leikin, vaikka siinä onkin paljon totta. Mutta siinä on paljon leikittelyä, siroa leikkimistäkin. Tämän siron leikittelyn on tekijä herkästi, varmasti ja taiteellisen ansiokkaasti piirtänyt. Siinä leikittelyssä on lempeä, sensualismia, filosofeerailua ja — lyriikkaa, mutta on paljon psykologiaakin. Teoksen psykolooginen painopiste, syvin kuultelu ja kantavaisuus on kuitenkin kirjan loppuosissa ”Runar”, ”Runarin rouva” ja jo ennen mainitsemassamme ”Sielukelloissa”. Etsivä Mirdja oli hetkeksi tyventynyt, näennäisesti tasaantunut ja etsinyt onnensa yhteiskunnan hyväksymässä kirkollisessa avioliitossa. Mutta tasapainoaan hän ei siinä tietystikään löydä, yhteiskunnallinen, porvarillinen ilmapiiri käy yhä painostavammaksi, kun se nyt on lähempänä, melkein häntä syleilevänä ilmakehänä. Tämä tietenkin särkee sopusuhtaisuuden pienimmätkin mahdolliset mahdollisuudet, tekee sairaaksi ja viimein hourupääksi tämän herkän, muutoinkin ristiriitaisen hengen ja sammuttaa sen soiden usviin. Näissä luvuissa kuohuu paljon ”pyhää vihaa”, sanan parhaassa merkityksessä, ylpeyttä ja ylenkatsetta. Siinä on monta sangen vakavaa sivua. Vakavaa ajatusta, vakavaa psykologiaa ja, mikä enin iloa herättää, vakavaa taidetta. —

Olemme vain näin päällimmiten kosketelleet teoksen asioita, sillä toivomme, että kaikki kirjallisuutta harrastavat rientävät siihen itse tutustumaan. Tämä kirja ansaitsee sen, siksi vakavaa työtä se on. — Teoksen ulkoasu on sangen miellyttävä ja hinta perin huokea.


Aarni Kouta.





Päivä 23-24/1908.