Alastomuuden kultuuria.
Omituinen taidenautinto ja mikäli tiedämme, niin hyvin meillä kuin yleensä nykyaikana ainoa laatuaan, oli äskettäin tarjona taiteilijoille, lääkäreille ynnä muille asiantuntijoille yliopiston voimistelusalissa. Tässä eivät taiteilijat olleet käyttäneet kynää eikä pensseliä, eikä raaka-aineena ollut savi, pronssi tai marmori — ei, vaan lihakset ja jänteet sekä kimmoava, raikkaan veren elähyttämä iho, heidän muovailemansa ja kehittämänsä. Taiteilijoita oli monta, kokonaista kaksikymmentä kappaletta — — — —
On jo jonkun verran aikaa ollut tapana ylioppilasvoimistelijaimme piirissä voimistella harjoituksissa alastomana tai melkein alastomana, iho alttiina ilman ja valon vaikutuksille ynnä kaikille sysäyksille ja hankauksille sekä voimistelutelineitten että painiharjoituksissa toverien ruumiinjäsenien puolelta. Tämän seikan merkitys ihon kehitykselle sekä yleensä koko ruumiin vaurastumiselle kaivannee monen mielestä selitystä.
Aivan ensimäisiä ehtoja voidakseen yhteisharjoituksissa ensinkään esiintyä ruumis peittämättömässä luonnollisuudessaan alastomana, on että harjoittaja on saanut ihonsa jommoiseenkin hyvinvointiin. Ihon täytyy silloin paitse täyttää siisteyden vaatimukset, olla jatkuvan hoidon kautta kehittynyt notkeaksi ja kimmoiseksi sekä kalseaksi kaikkea sellaista vahingoittumista vastaan, minkä alttiiksi se yllämainituilla tavoilla saattaa joutua. Iho joka on veltto, täynnä näppylöitä tai rosoja, joka kylmästä käy kanannahalle ja pienistä iskuista saa mustelmia ja veristyy, ei kelpaa seurustelupuvuksi ihmisten kesken. Tässä jos missä on puvun oleminen ”huolestettu”.
Luonnollisesti seuraa tästä, että kylvyt ja ihon hieronta ovat näissä ”alastomuuden kultuurin” harrastajissa mitä runsaimmin käytännössä. Siksipä onkin voimistelulaitoksen vihmo ollut entistä aika ahkerammassa käytössä.
Jo tämä alasti voimistelun puoli on niin suurimerkityksinen, että sitä jo yksin siitäkin syystä on kannatettava.
Toinen sen hyödyllinen tulos johtuu siitä, että alastoman ruumiin liikkeet tapahtuvat niin paljoa vapaammin joka suuntaan ja joka nivelessä eikä niissä mistään rasita pukukappaleet päärmeineen, jotka vaikeuttavat verenkiertoa ja hengitystä. Olkoon puku jos kuinkakin taipuisa ja väljä, niin on se kuitenkin aina jossain määrin liikuntamahdollisuuksia ehkäisevä, ja juuri ruumiinliikkeiden äärimmäiset ennätykset vaikuttavat kaikista tehokkaimmin sekä niveltaipeisiin jännekalvoineen ja nivelpussineen että myöskin lihaksiin ja jänteisiin. Sitenpä alastomana voimisteleminen tuntuvasti lisää liikkeiden terveydellistä tehoa.
Eipä kuitenkaan terveydellisellä alalla koidu suurimmat tulokset — tuollaisen alastomuuden kultuurin — niin melkoiset kuin ne ovatkin. Esteetiseltä ja siveelliseltä kannalta ne ovat vieläkin tärkeämmät.
Monasti on huomautettu, että aikamme ihmisten silmä on tylsä havaitsemaan ihmisruumiin muotokauneutta. Syy on siinä, että me emme saa nähdä toisiamme alastomina, ja ainoa keino tämän epäkohdan poistamiseksi on alastoman ihmisruumiin uuttera tutkiminen. Tällaiseen tutkimiseen on paras tilaisuus yhteisissä ruumiinharjoituksissa, joissa saattaa pitää silmällä toistensa alastomia muotoja, verrata ruumiita jäsen jäseneltä toisiinsa, havaita eri lailla kehittyneiden ruumiiden liikkeitä, silmällä mitata, punnita ja selvitellä, siten kootakseen ne ainekset, joista mallimuotojen käsitteiden, käsitteiden ihannemuodoista tulee kasvaa tajuntaan.
Mutta tuollainen tutkiminen ja ihanteen muodostaminen johdattaa meidät esteetiseltä eetilliselle alalle.
Tuollainen työskentely oma ruumiimme lähtökohtana ja loppumaalina, saattaa meidät vihdoinkin toisin arvioimaan ”sielunmajaamme”, pitämään sitä enemmän kunniassa, hoitamaan sitä suuremmalla innolla.
Mutta olenpa loitonnut sangen kauaksi alkuaiheestani: siitä alastomien nuorukaisten voimistelunäytännöstä, jonka Ylioppilasvoimistelijat valppaan ja tarmokkaan johtajansa lehtori Ivar Vilskmanin johdolla panivat toimeen yliopiston voimistelusalissa, valitun yleisön edessä etupäässä taiteilijoita ja lääkäreitä.
Jo marssiessaan esille tuo kaksikymmenmiehinen joukko voitti katsojat puolelleen, ja joukon saavuttaman kauniin tuloksen synnyttämä mieltymys kasvoi kasvamistaan sitä myöten kuin sauva- ja telinevoimistelunäytettä jatkui.
Joutuisimme liian lavealle, jos tässä ryhtyisimme yksityiskohtaisesti selittämään mitä nuorekkaan voimakkaita, notkeita, kaunissuhtaisia muotoja saimme nähdä. Olkoon vain mainittu, että enimmät nuorukaisista ovat kehittäneet ruumiinsa tosi kauneiksi nuoren terveyden ja voiman mallimuodoiksi. Ja jos kauneuden ja voiman puolesta verrataan näitä nykyhetken urheilijanuorison edustajia kolme vuosikymmentä sitten ensi kertaa yliopiston silloisessa voimistelusalissa esiintyneisiin, niin täytyy vakuuttaa, että suuri, melkoisen suuri askel eteenpäin on astuttu tässä verrattain lyhyessä ajassa. Silloin saattoivat taiteilijat täyttä totta väittää, että sellaisia vartaloita, jotka edes likimainkaan lähenisivät antiikin veistotaiteen mestariteoksia, ei koskaan ole ollut; nyt eroitamme jo sen ajan häämöttävän, jolloin tosi elämässä voimme saada kohdata sellaisia.
Maurits Mexmontan.
Päivä 16/1908.
