U. W. Walakorpi: Marianne. Sivuja 183, hinta 2 mk. Kustansi Arvi A. Karisto.
Rakkaustarina pikkukaupungin köyhästä elämästä, kahdeksan-yhdeksäntoista vuotisen tyttökoulun läpikäyneen neitosen ja sanomalehdentoimittajaylioppilaan välinen. Tarina, jommoisia lie kerrottu monta. Mutta »Mariannen» veroisia ei ainakaan meillä monta. Nuoren mielen se repäisee ensi sivulta mukaansa eikä laske irti ennenkuin on sanonut sanottavansa. On kuin lukisi päiväkirjan samanaikuisia katkelmia, jotka kirjoitetaan kiireessä, mutta jotka ovat sitä tuoreempia, eletympiä. »Mariannen luvut» ovat kukin oma silmänräpäyskuvansa, vilkkaasti, runollisesti piirretty. Walakorpi näyttää pyrkivän lyhytsanaisuuteen, ja se on hyvä asia. Hän on kai, kuten kirjansa Pekka Rautio, sanomalehtimies, jolla ei ole aikaa eikä tilaa pitkäveteiseen kertomiseen ja kuvaamiseen. Kuitenkin, jos asianomainen on nuori joka on joutunut Helsingin monivärisestä elämästä pikkukaupungin ahtaaseen ilmapiiriin tekemään yhtämittaista, hermostuttavaa sanomalehtityötä, voi häneltä kaunis, sorjakäyntinen, kiehtovahymyinen y. m. suloiset puoleensavetäväisyydet omistava neito riistää paljon aikaa ja ajatuksia.
Niin käy Pekka Rautiolle: Marianne Lind panee hänen päänsä pyörälle. Nainen on aina ollut arvoitus, ja Marianne, niin nuori kuin onkin, sitä osaa olla. Hän ihastuu hra Rautioon. Mutta hän on yksi noita oikukkaita, kauneutensa tietäviä ja tuntevia, toisinaan lämpimiä, toisinaan kylmiä neitosia, jotka, kun ovat saaneet pauloihinsa nuoren miehen, leikittelevät sen kera kuten kissa hiiren pelissä. Mariannelta ei neitiä rakkaudentunnustus, vaikka hänen lempijänsä kaikkien ritaritemppujen lisäksi hyppää järveen. Kuitenkin hän hyvittää uhriaan, joka on saanut kylvystään taudin, ruusukimpulla ...
Tarinan loppu ei voi olla muuta kuin surullinen. Rautio lähtee perin väsyneenä raikkaaseen meri-ilmaan virkistymään. Ja kun hän sieltä palaa ja tapaa Mariannen, on tämä ennen nuoruuden viehkeyttä uhkuva neito muuttunut hienostelevaksi maailmannaiseksi. Nyt on Mariannen vuoro tunnustaa, mutta Raution rakkaus on kuollut. Tämä epilogi on sangen kaunis.
Kirjaa on suositeltava eritoten tyttökoululaisille ja lyseolaisille, yleensä nuorille. Se aika, mikä kuluu sen lukemiseen, tulee monin verroin korvatuksi sillä opetuksella, jonka se antaa Marianne Lind'in laisille neitosille ja Pekka Raution laisille nuorille herroille. Sitäpaitsi teoksen tyyli, joka juoksee pirteästi, taipuen tosin hyppelehtimiseen, voi olla hyödyllisenä oppaana. Kirjoittakoon Walakorpi vaan tähän tapaan, niin hän saa laajan lukijakunnan, ennen kaikkea nuorisosta.
O. V—nen.
Raataja 1-2/1910.
