Coo-ee, 16 luku: Muuan löytö


COO-EE

Boyscoutkertomus Etelämeren saarilta

Kirjoittanut Robert Leighton
Suomennos 






16 luku

Muuan löytö


Liehakko keskeytti kompassikopin siivoamisen. Hän keskusteli Tommyn kanssa laivahylystä ja sitä koskevista seikoista, ja molemmat olivat iloisia, kun eivät tunteneet mitään taudinoireita, joten laivahylyssä raivonnut rutto ei ollut tarttunut. Sitten puhe kääntyi laukaukseen, jonka molemmat olivat kuulleet, ja Tommy antoi neekerille merkin seurata häntä kattoikkunan luo. Mauri Te Puna oli siellä ja katseli lasissa olevaa pyöreätä reikää.

Mauri osotti neljää sormenjälkeä, jotka olivat ikkunaruudun laidassa, ja jonkun matkan päässä oli kiiltävässä metallireunustassa samallainen merkki. Sitten hän pisti sormensa lasin ja reunustan väliin ja otti jotakin, jota hän tarkasteli valoa vasten sanoen: »Tämä ei kanakin hius».

»Tiedän», selitti Tom ja kumartui alas pannen sormensa löydettyjen jälkien päälle ja osottaen aseman, jossa hän luuli sen olleen, joka nuo jälet oli tehnyt. »Hän hyvin ilkeä mies», lausui hän ja palasi työhönsä.

Kun mauri saapui kajuutan käytävään, huomasi hän jonkin esineen kiiltävän portaiden raossa. Hän otti sen ja huusi Liehakolle: »Mikä tämä?»

Liehakko puri sitä vahvoilla hampaillaan. »Ollut hyvää kultaa ennen. Mistä löysit?»

Samassa tuli Kepple kannelle aamupuvussaan, paljain jaloin ja pyyheliina olkapäällä. Liehakko antoi rahan hänelle. »Minä löysin», sanoi mauri. »Ei tiedä, kenen».

Raha oli hyvin kulunut, mutta Kep saattoi kuitenkin erottaa muutamia kirjaimia sekä Filip II:sen kuvan. »Kuinka tämä raha on tullut Nanumangaan?» sanoi hän itsekseen.

Välikannella hän tapasi Chipperfieldin likaisessa työpuvussa maalaamassa kuunarin nimeä hengenpelastusvöihin.

»Oikein, Chip», sanoi Kep. »Olisi pitänyt pakottaa Lavington tekemään se. En muuten ymmärrä, mitä hän ajatteli, maalatessaan laivan nimen peittoon?»

»Et ymmärrä?», sanoi Chip. »Minä sen kyllä käsitän. Luulen, että hän aikoi muuttaa laivamme nimen esimerkiksi Mary Janeksi. Muutama vuosi sitten varastettiin toiminimeltämme sillä tavalla eräs laiva, joka sitten purjehti väärällä nimellä kuten karannut rikoksentekijä».

»Tai niinkuin Edward Barrable», sanoi Kep hymyillen ja antoi hänelle Liehakon löytämän kultarahan. »Tahdotko koetella scoutkykyäsi tämän kultakappaleen suhteen? Pidän sitä espanjalaisena kultarahana 16:nnelta vuosisadalta. Kuinka selität, että eräs kanakeista on voinut löytää sen tästä laivasta muutama minuutti sitten?»

Chipperfield muisti heti kertomuksen Rubianalaguuniin uponneesta gallionista. »Luulen, että se on niitä rahoja, joita alkuasukkaat hakivat herra Jocelynille. Se on todistus siitä, että Jocelynin kertomus on tosi, sillä sen on tietysti tuonut tänne Coo—ee'stä Ned Barrable. Kun ajattelen asiata, muistan, että hän pisti jotain taskuunsa, kun hän tutki laivahylyn hyttiä. Se näytti pussilta. Epäilemättä hän on pudottanut tuon rahan juostessaan matkoihinsa senjälkeen kun hän oli tavattu urkkijana kattoikkunasta».

Tyyntä kesti koko tämän ja seuraavan päivän. Purjeet riippuivat liikkumattomina. Chipperfield maalasi kuunarin nimeä, ja miehet desinfisioivat valasvenettä. Kepple jatkoi opintojaan, ja professori istui ja kirjoitti.

Haikaloja pelkäämättä kanaakit huvittelivat uinnilla, ja tämä johti kilpauinti- ja sukeltamiskilpailuihin, joissa Kep jakoi voittajille annoksen tupakkaa.

Kep huomasi, että kuumuus teki hänen miehensä laiskoiksi, ja alkoi pelätä, että rutto kaikista varovaisuustoimenpiteistä huolimatta oli tullut kuunariin onnettomasta Coo—ee'sä. Hän innostutti sentähden miehiään työhön, antoi heidän tarkastaa purjeet ja taklauksen, harjoitti merkinantopalvelusta ja opetti kanakeja käyttämään kompassia, ja vaikka hän aina esiintyi upseerin arvokkuudella, alkoivat he kuitenkin tästälähin pitää hänestä entistä enemmän.

Chipillä oli floretteja ja nyrkkeilyhansikkaita, ja hän ja Kep taistelivat sillointällöin kannella miehistön suureksi huviksi. Miekkailusta ja nyrkkeilystä johduttiin revolveriammuntaan.

Pystytettiin maalitaulu, ja professori, Kep ja Chip sekä perämies ja Joyce ampuivat sarjansa. Tässä urheilulajissa oli Chip ylivoimainen. Kep ja professori olivat jotensakin yhtähyvät; ensinmainittu kunnostautui erityisesti tulostensa tasaisuuden, viimemainittu ammuntansa nopeuden kautta. Ned Barrable ja George Trimble seurasivat kilpailua huomaavaisina.

»Haluatteko koettaa, Lavington?» kysyi Kepple ja lähestyi molempia. »Luulen, että Teillä on ollut suuria harjoituksia San Fransiskossa».

»Tarkoitatteko totta, sir?» kysyi Barrable.

»Tietysti», vastasi Kep. »Voitte ampua minun revolverillani. Olen juuri ladannut sen».

Professori katsoi Keppleä hämmästyneenä sellaisen varomattomuuden johdosta ja piti itse revolverinsa sitä valmiimpana.

Barrable otti aseen ja tähtäsi huolellisesti, mutta joko hermostuneisuudesta tai taitamattomuudesta tahi sitten tarkotusellisesti hän ampui perin huonosti; sattui vain kolme luotia kuudesta, eivätkä nekään osuneet läheskään hyvin. »Minun ammuntani on vain ampumatarpeiden tuhlausta, sir», sanoi hän ojentaen aseen takaisin Kepplelle.

»Pelotitte minua suuresti, herra Kepple», sanoi professori myöhemmin, »kun annoitte revolverinne Barrablelle. Se ei ollut viisas teko. Jos hän olisi käyttänyt tilaisuutta hyväkseen, olisi voinut käydä hullusti tässä laivassa».

Kep hymyili. »Olin ajatellut tätä kaikkea, herra professori. Tiesin, että Te ja Chip olitte valmiina, ja tahdoin näyttää ettemme pelkää häntä.»

»Luulen, että hän tiesi sen jo ennestäänkin», vastasi professori, »ja toistan että se oli vaarallinen koe. Näin kerran San Fransiskossa miehen, joka sai yksin pidetyksi viiden revolvereilla aseistetun miehen »kädet ylhäällä», ja jos joku heistä olisi liikuttanut sormeaankaan hän olisi ollut heti paikalla kuoleman oma».

»Mutta Barrable ei ole kasvanut San Fransiskossa», huomautti Kep, »Ja tiesi aivan hyvin, että hänen oli turha koettaa sellaista?»

»Julkista kapinaa meidän ei ole sen herran taholta pelättävissä», lisäsi professori. »Kun hän aavistaa kohtaavansa vastarintaa, silloin hän on arka. Mutta kavala hän on, herra Kepple, viekas kuin kettu, ja luulen, että hän koettaa saavuttaa päämääränsä jonkun salajuonen avulla».

(jatkuu)





Vivutar 2/1912.