Coo-ee, 8 luku: Viheriäinen laiva


COO-EE

Boyscoutkertomus Etelämeren saarilta

Kirjoittanut Robert Leighton
Suomennos 







8 luku

Viheriäinen laiva


Oli purjehdittu monta päivää näkemättä edes pienintäkään korallisaarta, joka olisi tuonut vaihtelua, ja vaikkakin kaukaa näkyvä purje oli omiaan herättämään huomaavaisuutta, oli Lavingtonin käyttäytyminen kuitenkin selittämätöntä ja sai olettamaan, että vastaantuleva laiva synnytti hänessä pelkoa.

Kepple ei nähnyt muuta, kuin että Lavington sattumalta pudotti kaukoputken. Ja sitten hänen kasvonsa olivat saaneet jälleen luonnollisen ruskean värinsä, ja hän pyysi anteeksi, että hän oli käyttänyt kaukoputkea, jota hänen ei ollut lupa ottaa paikaltaan.

Kepple otti kaukoputken ja katsoi samaan suuntaan, jonne Lavington oli katsellut. Hän ei nähnyt mitään erityistä. Lavington tuli hänen luokseen, katsoi hänen olkapäänsä yli ja sanoi:

»Luulen, että katsotte liian kauas: Ehkä tahdotte katsoa lähemmäksi.»

Sitten hän meni takasin peräsimeen, jonka hän oli jättänyt.

»Nyt näen sen», huudahti Kepple, kun hän näki jotain noin viidentoista kilometrin päässä vasemmalla puolella. »Näen valkean purjeen, mutta sieltä ei tule laivaan, vaan hylätty laivahylky.»

Professori oli hakenut toisen kaukoputken, ja he tarkastelivat nyt huomaavaisina laivahylkyä, joka avuttomana kellui loistavalla merenpinnalla.

Sen viheliäinen alihanka oli puoleksi sotkeutuneen taklauksen peitossa. Veneet olivat poissa ja kannella oli sadottain valkoisia merilintuja. Eräässä raakapuussa riippui likainen riepu.

»Minä katson, mikä sen nimi on», sanoi professori.

»Se on ollut taklattu prikiksi», sanoi Kepple. »Vai mitä Te luulette, Joyce? Oletteko katsonut sitä?»

»Olen, sir», vastasi Joyce. »Muodosta päättäen se on ollut priki. Sen on yllättänyt sama myrsky, jonka käsissä me olimme Valtamerensaaren luona. Laivassa ei ole ketään. Miehistö lienee mennyt veneisiin, mutta näillä tienoilla on paljon haikaloja. Lähetämmekö veneen ottamaan siitä lähempää selkoa?»

»Ehkä, kun tulemme vähän lähemmäksi», vastasi Kep. »Oletteko varma siitä, ettei laivassa ole ketään?»

Joyce kohautti olkapäitään. »Ei ainakaan ketään näy. Jos siellä joitakin olisi, olisi heidän pitänyt jo huomata meidät ja antaa jonkunlainen merkki.»

»Ei ole ollenkaan varmaa, että he ovat huomanneet meidät, jollei heistä kukaan ole ollut tähystämässä», sanoi Kepple. »Ampukaa yksi tyhjä laukaus toisella kuusinaulaisella, niin saamme nähdä. Missä on herra Chipperfield?»

Vastaukseksi Joyce osotti prammitankoa, jossa Chipperfield seisoi käsivarsi maston ympäri. Sillä aikaa kun Joyce latasi kanuunaa, laskeutui Chipperfield alas ja meni Keppien luo.

»Oli onni, ettemme kulkeneet tuota kohti yöllä, kun tuuli tyyntyi», sanoi hän. »Aijotteko antaa ampua yhden laukauksen sitä kohti?»

»En ennen, ennenkuin joku on ollut siellä ja tutkinut sen», vastasi Kep. »Annamme vain merkin nähdäksemme, onko siellä ketään, jota en muuten luule. Minusta näyttää, että se on ajelehtinut jo kuukausimääriä, koska sen ympärillä on niin paljon meriruohoa.»

»Tuolla meriruoholla ei ole suuria edellytyksiä kasvaa kovassa tuulessa», huomautti professori. »Minä luulen, että se on ollut tuossa tyynessä paikassa sen aikaa, kuin me olemme tulleet Valtamerensaarilta. Me olemme kulkeneet etelään, ja minä luulen, että me olemme jättäneet tuulialueen ja joutuneet ikuiseen tuulettomuuteen.»

Lavington, joka oli jättänyt tarpeettomaksi käyneen peräsinpyörän, tuli myös katselemaan hylkyä. Koko miehistö oli peräkannella lukuunottamatta keulan kanaakeja ja kiinalaista ruuanlaittajaa, joka oli kiivennyt kansihytin katolle. Kun Lavington huomasi, että kaikki valkoihoiset olivat kanuunan ympärillä, meni hän hiljaa ylähangan puolelle ja kiipesi alas kajuuttaan. Professori näki hänet vilaukselta, kun hän meni ovesta sisään. Lavington hiipi äänettömästi portaita alas ja tarjoiluhuoneen ohi salonkiin. Hän epäili hetkisen, kun hän näki varjon kulkevan aamiaispöydän valkealla pöytäliinalla, ja kuunteli kannelta kuuluvaa puheensorinaa. Hän ei ollut koskaan ollut siellä alhaalla, ja sentähden hän tarkasteli huolellisesti ympärilleen. Eräästä auki olevasta ovesta hän näki eräällä hyllyllä rivin valokuvia. Sängyssä oli kadettilakki ja vyö. Muut ovet olivat kiinni paitsi yksi, jota kohti hän nyt suuntasi äänettömän kulkunsa. Hän näki kaapin, jossa oli pyssyjä ja revolvereja. Hänen silmänsä loistivat, ja hän otti yhden revolverin. Se ei ollut ladattu. Hän katsoi ympärilleen, avasi erään laatikon ja löysi sieltä patroonarasian. Hän otti varovasti kuusi patroonaa, latasi revolverin ja aikoi juuri pistää sen taskuunsa, kun hänen ranteeseensa tarttuu lujasti laiha, mutta jäntevä käsi.

»Minä luulen Teidän suostuvan siihen, että panette tuon aseen samaan paikkaan, josta sen otitte», sanoi professori tyynesti. »Minä en luule tässä laivassa tarvittavan ampuma-asetta. Ja tuossa toisessa — laivahylyssä, jota me juuri olemme katselleet kaukoputkillamme — ei myöskään kaikesta päättäen ole mitään merirosvoja.»

Lavington säikähti. Kun hän kääntyi ympäri, kosketti hänen oikea poskensa kylmää terästä, ja hän näki professorilla yhtä vaarallisen aseen kuin se, jota hän itse piteli epävarmasti kiinniotetussa kädessään. Professori teki samassa nopean liikkeen, ja revolveri putosi Lavingtonin kädestä lattialle.

»Minä luulen, ettei laivamiesten ole lupa tulla tänne, ja että Te olette kulkenut harhaan», jatkoi professori.

»Neuvon Teitä sentähden heti lähtemään täältä. Minä toivon, ettei Teillä ole mitään tätä neuvoani vastaan. Hyvästi!»

Sanaakaan sanomatta, mutta uhkaavan näköisenä lähti Lavington tiehensä, mutisten: »kirottu yankee!»

Samassa kuului kanuunanlaukaus, joka karkotti tuhatlukuisen lintulauman lentoon laivahylystä. Kep tarkasteli sitä kaukoputkellaan ja Chipperfield ilman, mutta mitään vastamerkkiä ei annettu.

»Menkää minun hyttiini ja tuokaa sieltä suuri kaukoputkeni, Chip», käski Kep.

Chip meni alas ja tapasi professorin kiertelemässä asekaapin avainta.

»Sanokaa, Chip, aikooko herra Kepple lähettää veneen tutkimaan laivahylkyä», kysyi professori pistäen avaimen taskuunsa ja ottaen pöydältä sikarin.

»En tiedä», vastasi Chip ja otti kaukoputken.

»Jos laivassa on joku lähettää hän sen kyllä, vaikka se ottaakin aikaa. Meillä pitäisi olla pieni höyryvene, herra professori! Vaikkei siellä olisikaan ketään ihmistä, voisi sieltä mahdollisesti pelastaa arvokasta tavaraa.»

»Tietysti», sanoi professori ja seurasi häntä kannelle. »Mutta minä toivon, ettei herra Kepple lähetä venettä. Ajatelkaas, jos nousisi tuuli eikä vene pääsisikään enää koskaan takaisin.»

Chip ei kuunnellut enää professorin puhetta, vaan juoksi Kepplen luo. Professori poltteli rauhallisena sikariansa ja haki Lavingtonia ympäri laivaa.

Tämä oli peräkannella, jossa Joyce ja Trimble antoivat merkkejä. Joyce laittoi juuri järjestykseen B-yhdistelmää. Hän pyysi Trimbleä hakemaan lipun kattoikkunalta, ja molemmat miehet juoksivat samalla kertaa sitä hakemaan.

He viipyivät kauemmin, kuin olisi ollut tarpeellista, ja professori näki, että Lavington kuiskasi jotakin Trimblelle, joka taas vastasi.

Kepple saapui samassa paikalle ja sanoi: »Te teette turhaa työtä. Siellä ei ole ketään. Mutta minä olen nähnyt sen nimen. Se on Coo—ee. Luulen sen olevan Austraaliasta.»

(jatkuu)





Vivutar 2/1912.