Coo-ee, 26 luku: Mielenkiintoinen kohtaus


COO-EE

Boyscoutkertomus Etelämeren saarilta

Kirjoittanut Robert Leighton
Suomennos 






26 luku

Mielenkiintoinen kohtaus


Seuraavana päivänä iltapäivällä Nanumanga liukui erään alkuasukkaan ohjaamana kapean, palmurantaisen salmen läpi ja saapui kauniiseen, suojaisaan Gavutun satamaan, jonne se ankkuroi aivan satamarakennuksen kohdalle.

»Tämä on kaunis satama», huomautti Kepple, »ja lisäksi aika suuri. Kuka olisi voinut uskoa, että Salomoninsaarilla on nätti mukava satama».

»Voittaa Sydneyn, eikö niin?» lausui professori.

»En ole koskaan nähnyt Sydneytä», vastasi Kep. »Mutta olen ollut Napolinlahdessa ja kukenut läpi Dardanellien, mutta en ole koskaan nähnyt tällaista».

Vesi oli kirkas. Satamarakennus oli varustettu leveällä verannalla, jossa oli paljon kukkia, ja rakennuksen edessä oli leveä laituri, jonka vieressä pari valkoista kuunaria otti norsunluu-, kopra- ja helmiäislastia. Puiden varjossa istui useampia alkuasukkaita, jotka uuden laivan tulo oli houkutellut ulos asunnoissaan. He työnsivät kanottinsa vesille ja saapuivat Nanumangan luo tarjoten kaupaksi banaaneja, kookospähkinöitä, jamsia ja kukkia. He vaihtoivat niitä tupakkaan ja muuhunkin tavaraan. Muutamat kiipesivät laivaan puhuen omituista englantia. Kep ei estänyt heitä tulemasta, sillä ei ollut mitään syytä pelätä heitä. Kun hän veti tankoon punasen lippunsa, nostettiin sellainen myös kauppa-asemalla sekä molemmissa laivoissa, laiturista lähti veneitä vesille, ja Nanumangan kannella nähtiin pian tummaihoisia kauppiaita valkoisissa puvuissaan ja mustia alkuasukkaita aivan alastomina. He panivat merkille, että kansi oli sangen puhdas ja kaikki helat kirkkaat. Harvoin mikään sotalaivakaan saapui Gavutuun niin hyvässä kunnossa. He luulivat kuunaria huvipurreksi. Koko alus sekä sen miehistö teki heihin hauskan vaikutuksen. Muutamat heistä luulivat Kepiä matkustajaksi ja professoria kapteeniksi.

»Huvimatkalla, kapteeni?» kysyi muuan ja lähestyi professori Hudsonia. Hän oli pitkä mies, jolla oli huonosti hoidettu parta ja auringonpaahtamat kasvot; hänen rikkinäinen pukunsa oli harmaata flanellia ja hänen leveäliereinen hattunsa oli vanha ja repaleinen.

»Erehdytte vähän, vieras», vastasi professori. »Te tunnette nämä saaret paremmin kuin minä, mutta olen sitä mieltä, että se, joka lähtee tänne huvimatkalle, tarvitsisi sulkea hulluinhuoneeseen. Ei, emme ole täällä millään huvimatkalla, vaikkakin myönnän, että on sangen huvittavaa katsella satamaanne, joka on kaunein, mitä olen nähnyt Chicogosta lähdettyäni».

»On hauskaa kuulla kapteenin sanovan sellaista», vastasi muukalainen äänenpainolla, joka osotti, että mies oli sivistynyt.

»En ole kapteeni», oikaisi professori, »vain matkustaja. Jos haluatte tehdä tuttavuutta päällikönkanssa, pyydän Teitä kääntymään tuon vormupukuisen nuoren miehen puoleen. Hänen nimensä on Kepple. Hän on sir Edmund Kepplen poika, kuuluu yhteen englantilaisista ylimyssuvuistanne.»

Mies kääntyi ympäri ja aikoi lähteä Keppleä puhuttelemaan, mutta professori pysäytti hänet. »Odottakaa hetkinen, hyvä herra! Mielenkiintoani herättää tuo hyönteinen, joka kulkee käsivarttanne pitkin. En ole koskaan ennen nähnyt tätä lajia». Hän otti hyönteisen kiinni suurella tottuneisuudellaan ja juoksi hyttiinsä muukalaisen hämmästyneenä katsellen hanen touhuaan.

Chipperfield saapui samassa paikalle otsa laastarilapuilla koristettuna, ja vieras kääntyi hänen puoleensa. »Sano minulle, poika, kuka on tuo hauska olento, joka juuri meni salonkiin.»

Chip katsahti häneen vihaisesti. Hän tunsi kauppiaiden tunkeilevaisuuden. »Jos tahdotte sen tietää, voin sanoa, että hän on kuuluisa luonnontutkija professori Hudson Chicagosta».

»Todellakin!»Vieras kiiruhti veneeseensä, souti lähellä olevaan pieneen kutteriin ja palasi neljännestunnin kuluttua takasin siistiin kävelypukuun puettuna.

Professori oli tullut jälleen kannelle ja seisoi jutustelevien alkuasukkaiden keskellä, jotka olivat kokoontunet Billy Gomorronin ja hänen laatikkonsa ympärille. He olivat tunteneet hänet ja valmistautuivat viemään hänet maihin riemukulussa, sillä olihan hän ollut Fijissä ja siis heidän käsityksensä mukaan nähnyt koko maailman.

»Arvelen, että lähdemme aivan pian jälleen matkalle», lausui professori. »On ikävää, ettei pääse maihin ja saa tehdä kauppoja. Joko päänne on terve? Näytätte oikein pirteältä. Oli onni, että pääsitte leikistä niin vähällä. Albatrossi osotti suurta hyökkäystaitoa, eikö niin?»

»Se oli pahin kaikista», vastasi Chip. »Olisin ollut hukassa, jollette olisi tähdännyt niin taitavasti».

»Se on kaunis lintu», sanoi professori. »Olen oikein iloinen sen johdosta, että herra Wragg otti sen mukaansa. Sen siivenkärkien väliä on kuusitoista jalkaa ja neljä tuumaa».

»Minä ajattelin vain sen pitkää nokkaa», sanoi Chip hymyillen. »Se näytti minusta krokodiilin kuonolta».

Billy Gomorron astui nyt kanottiin. »Olen iloinen, kun pääsemme hänestä vihdoinkin», sanoi Joyce. »Toivoisin, että saisimme laskea tuon toisen naudan maihin samalla kertaa». — »Miksikä emme voisi tehdä sitä», huomautti professori. »Onhan tämä rauhallinen paikka».

Barrable, joka oli kuullut tämän, meni kanssiin ja otti selvän siitä, että Jimmy Jam oli turvassa kannen alla. Hänen ainoa pelkonsa oli, että tämä laskettaisiin maihin Gavutussa, sillä se olisi tehnyt tyhjäksi hänen suunnitelmansa. Hän tarvitsi Jimmyä, joka, kuten sanottu, oli hänen valttikorttinsa.

Kun professori aikoi lähteä salonkiin, hämmästyihän huomatessaan laivaan tulleen hyvinpuetun vieraan olevan saman henkilön,jonka kanssa hän oli puhunut hetkistä aikaisemmin. Mies keskusteli nyt Kepplen kanssa, ja hän kuuli vieraan lausuvan. »Muistakaa ottaa professori mukaan!» — »Aivan varmasti», vastasi Kep.

Professori tapasi Kepplen muutaman minuutin kuluttua. »Olen Teidän puolestanne ottanut vastaan päivälliskutsun», lausui Kep, ja professori vastasi: »Olitte sangen ystävällinen».

Kep nauroi. »Te ette usein erehdy, mutta tällä kertaa ette huomaa, mistä on kysymys. Voitteko arvata, kuka hän on? Hän on Gavutun komisario, Hänen Majesteettinsa edustaja tällä paikkakunnalla!»

»Vai niin»», vastasi professori välinpitämättömästi, »mikä hänen nimensä on?»

»Woodford».

»Jerusalem!» huudahti professori hämmästyneenä. »Woodford, joka on kirjoittanut kirjan Salomoninsaarista?»

»Sama herra», vastasi Kep. »Hän tahtoo sangen mielellään tavata Teitä. Hän huomasi, että olette luonnontutkija, kun innostuitte niin suuresti nähdessänne hyönteisen hänen hihassaan. Tuletteko mukaan?»

»Siitä voitte lyödä vetoa», vastasi professori. »Charles M. Woodford on mainio mies. Haluan kernaammin tavata hänet kuin Yhdysvaltain presidentin. Olen iloinen sen johdosta, että olitte hänen kutsunsa vastaan, herra Kepple, ja lähden heti pukeutumaan sopivaan pukuun.»

Käynti komisarion kutterissa oli mieluinen vaihtelu, ja tuskin tarvinnee mainita, että professori ja hän saivat innostuttavan puheenaineen Salomoninsaarten eläin- ja kasvikunnasta. Kep kertoi matkastaan ja Coo-ee'n päiväkirjasta, ja heidän isäntäänsä huvitti suuresti kertomus espanjalaisesta gallionista. »Tietysti», sanoi komisario, »Teidän on koetettava saada käsiinne tuo aarre, kun Teidän kerran on jätettävä Jimmy Jam niin lähelle Rubiarjalagunia. Kun Teillä on sukeltajanpuku ja paikan kartta, ei sen löytämisen pitäisi olla aivan vaikea.»

Kep pudisti päätään. »Valtuuteni eivät salli minun viivyttää kuunarin matkaa rupeamalla aarteenetsijäksi», selitti hän. »Oikeastaan olisin sangen iloinen, jos saisin jättää miehen tänne Gavutuun ja jatkaa suoraan matkaani Sydneyhin. Eikö satamassa ole ainoatakaan alusta, joka voisi viedä hänet edelleen?»

»Valitettavasti ei», vastasi herra Woodford. »Saattaisi kulua monta kuukautta ennenkuin hän pääsisi kotiinsa, otitte itsellenne suuren taakan pelastaessanne nuo kolme alkuasukasta Valtamerensaaren luona. Tiedän, ettette voinut muuten menetellä; meidän täytyy toimia lakien mukaisesti, eikä mikään ole vaikeampaakuin näiden villien kotiinkuljettaminen.»

Kepplen ja professorin ollessa komisarion luona lähti Wragg maihin ruokavaroja hankkimaan. Samaan aikaan saapui toisen satamassa olleen kuunarin väkeä Nanumangaan juttelemaan Barrablen, Trimblen ja Stretchin knssa. He viipyivät auringonlaskuun saakka, eikä Joyce sekaantunut asiaan. Mutta kun he olivat lähteneet pois, meni Chip jonkun seikan vuoksi kanssiin ja tapasi Barrablen makaamasta täydessä humalassa.

Chip valaisi häntä sähkölampullaan. Hän makasi selällään rinta paljaana, joka oli tatuoitu Etelämeren saarten villien tavan mukaisesti, ja Chip saattoi huomata, että tuon ihokoristeen alla oli sotalaivan kuva.

(jatkuu)





Vivutar 2/1912.