COO-EE
Boyscoutkertomus Etelämeren saarilta
Kirjoittanut Robert Leighton
Suomennos
27 luku
Jimmy Jam
Professori oli sitä mieltä, että Salomoninsaaret ovat maapallon vetisin paikka, ja hän lausui tämän vakaumuksensa, kun hän seuraavana aamuna näki sateen valuvan virtanaan. Hän oli toivonut saavansa lähteä maihin huolimatta vahingoittuneesta jalastaan ja yhdessä Woodfordin kanssa mennä katsomaan kauniin Gavuta-saaren sammuneita tulivuoria ja kerämään hyönteisiä ja lintuja. Kepple oli luvannut viipyä satamassa iltaan saakka. Laivaan piti tuoda tuoreita vihanneksia ja muuta ruokatavaraa sekä raikasta vettä, ja komisario sanoi, että kaksi valkoihoista kauppiasta halusi matkustaa Nanumangassa Sydneyhin. Mutta sade esti saaren sisäosaan suunnitellun matkan, eivätkä kauppiaat tahtoneet heti lähteä. Näin ollen oltiin valmiit lähtemään matkalle heti, kun tarvittavat ruokatavarat oli saatu laivaan. Niitä lastattaessa oli herra Woodford laivassa ja katseli professorin kokoelmia.
Keskipäivän aikana Nanumanga lähti satamasta ja seisoi ankarassa sateessa ja sumussa Floridan ja Savon välillä vastapäätä suurten Isabella-saaren ja Uuden Georgian välistä leveätä salmea.
Nanumanga olisi kentiesi voinut olla pari päivää Gavutussa, ja se olisi ollut Kepplelle edullisempi, kuin hän saattoi aavistaakaan. Mainitut kauppiaat, jotka olisivat olleet huomattava miehistönlisäys, olivat pyytäneet häntä viipymään pari päivää, mutta hän oli kieltäytynyt; sensijaan että hän olisi viettänyt tämän ajan satamassa, hän sai nyt olla salmessa, ja kuunari saattoi millä hetkellä tahansa ajautua vedenalaiselle kivelle, jota ei ollut merkitty merikorttiin, tai vaarallisille rannoille, jotka äkkiä sukeltautuivat sumusta esiin. Vielä neljännenkin päivän aamuna, jolloin aurinko vihdoinkin tuli näkyviin, häämöittivät jäleltäpäin Floridan kukkulat ja Guadalcanarin suuri Leijonanvuori, ja jollei ilma jälleen olisi synkistynyt, olisi Kep voinut nähaä risteilijä Pingvinin, joka kulki tavutun pohjoiskärjen ympäri ja meni satamaan, jonka hän äsken oli jättänyt. Jos hän olisi aavistanut, että kapteeni Mayhew oli niin lähellä, olisi hän joka tapauksessa odottanut, mutta se ajatus ei koskaan juolahtanut hänen mieleensä, ja niin hän jatkoi matkaansa aavistamatta niitä vaaroja, joita hän oli kohtaava.
Kartat osottivat, että Uuden Georgian itärannikko oli tutkimaton, ja purjehtiminen sen ohi ei olisi ollut mikään helppo asia kokeneemmallekaan merimiehelle, kuin mitä Kep oli. Hän kohtasi usein pitkän rivin ärjyviä tyrskyjä, jotka osottivat, että oli olemassa vedenalaisia kalliosärkkiä. Mittausköysi oli käytännössä yöt ja päivät. Hän pysyi syvällä ja kulki hiljalleen eteenpäin toivoen, että sade lakkaisi ja sumu hälvenisi. Hän tahtoi purjehtia Uuden Georgian ohi ja kulkea länteenpäin sen kanalin kautta, joka erottaa mainitun saaren Kulambangra-saaresta, mutta kun hän ei voinut tehdä minkäänlaisia havaintoja, täytyi hänen luottaa sokeasti laskelmiinsa ja toivoa, että kartta oli tarkka. Joycesta ja Wraggista oli hänelle suurta hyötyä, mutta kerran hän joutui kehäriuttojen ja saarien keskelle, joita ei ollut kartalle merkitty, ja hän alkoi pelätä kuunarin tuhoa. Mutta hän ei osottanut levottomuuttaan muille. Sensijaan että olisi hälventynyt, sumu tuli yhä pahemmaksi, ja sadetta kesti lakkaamatta. Viimein hän sai selville, että hän oli eksynyt kulkusuunnaltaan; hän antoi epätoivossaan laskea ankkurin ja oli pari vuorokautta paikallaan yhtämittaisessa sateessa.
»Olen taipuvainen peruuttamaan osan niistä ylistyspuheista, jotta olen Salomoninsaarille pitänyt», sanoi professori. »Näyttää siltä, että tämän seudun meteoroloogiset olot kaipaisivat kipeästi perinpohjaista uudelleenjärjestämistä.»
Eräänä iltana, kun kuunari oli ankkurissa, syntyi kanssissa rettelöltä. Chip meni sinne ja tapasi Barrablen, Trimblen ja Barnay Stretchin kovasti humalaisina. Kävi selville, että heidän oli onnistunut Gavutussa saada salaa laivaan astia katajanmarjaviinaa. He olivat peittäneet sen huolellisesti, mutta Barrable oli ollut siksi tyhmä, että oli antanut yhden kulauksen Salomoninsaarelaiselle; tämä ei sitten malttanut olla salaa menemättä varastopaikkaan sekä ilmoittamana sitä Tongan varjolle. Nämä molemmat syntipukit olivat nyt sikahumalassa ja vielä riidanhaluisempia kuin toiset.
Kun Chipperfield astui sisään, makasi Tongan varjo lattialla syvä haava tatuoidussa olkapäässään; ja Te Puna ja Nonouti Tom pidättivät väkisin Jimmy Jamia, samalla kun Liehakko otti suuren veitsen pois hänen kädestään. Jimmy koetti päästä vapaaksi, mutta mauri, joka oli jättiläinen häneen verraten, otti hänet syliinsä ja heitti lattialle. Tällöin Jimmyn kaulasta putosi jotakin, minkä Chip otti ylös. »Mene kutsumaan herra Joycea, Liehakko», käski hän, kun neekeri ojensi veitsen hänelle. Ja Te Punalle sanoi hän kun hän näki Jimmyn ponnistelevan vapaaksi päästäkseen: »Älä päästä häntä irti! Pidä lujasti kiinni!»
Barrablelle ja Stretchille tuli kiire kätkeä astioita, joista he olivat juoneet. Jokainen pelkäsi Joycea. »Mitä tämä merkitsee?» kysyi hän kanssiin tultuaan.
Chinchin, kiinalainen ruuanlaittaja, alkoi selittää riidan syytä huonolla englanninkielellään, mutta Joyce keskeytti hänet ja kääntyi Barrablen puoleen. »Te olette vastuunalainen kanakien suhteen, Lavington! Mitä Te ajattelette järjestäessänne tällaisen näytelmän? Mistä olette saaneet alkohoolia?»
Barrable vastasi hyvin viattomana: »Herra ties, mistä he ovat sitä saaneet, sir. Minä makasin, kun rettelö alkoi.»
Jättäen Joycen hillitsemään mellastavia Chip kiiruhti ilmoittamaan asiasta Kepplelle. Tämä lähti itse kanssiin ja käski viemään Jimmy Jamin ja Tongan varjon yöksi sairaskammioon.
Professori nosti katseensa kirjasta, jota hän luki salongissa, ja näki Chipin tutkivan kanssista löytämäänsä esinettä. Se oli merkillinen barbaarinen kaulanauha, rasvainen ja likainen. Riippuvina koristeina oli ihmisenhampaita, helmiä, helmiäisiä ja kilpikonnankuoria sekä useampia litteitä säleitä, joita peitti musta, vahankaltainen aine.
»Jimmy kantaa tätä kaulassaan», sanoi Chip. »Luulen, että minun täytyy antaa tämä hänelle takasin ennen kuin laskemme hänet maihin. Tässä on ihana helmi, parin, kolmensadan punnan arvoinen. Ihmettelen, ettei kukaan ole varastanut tätä häneltä Fijissä, mutta hän on tervannut tämän, ettei tämä näkyisi.»
»Minä alan keinotella saadakseni sen», sanoi professori hymyillen. Luulen, että se on tyypillinen näyte kotimaisesta kultasepäntaidosta. Mutta mitä Te leikkaatte veitsellä? Turmelette sen.»
»Tahdon tietää, mitä nuo pyöreät levyt ovat», vastasi Chip ja raappi niitä. Hän vihelsi nähdessään niiden keltaisen värin.» Nämä ovat kultaryhoja ja, mikä vielä merkillisempää, espanjalaisia. Nämä ovat samoja, jotka Barrable otti mukaansa Coo-ee'sta.» Professori katsoi Chipin olkapään ylitse. »Oikein. Ja mitä luulette niiden merkitsevän?» — »Tjaa», vastasi Chip miettiväisenä ja antoi kaulanauhan professorille. »Te muistatte Ralph Jocelynin kertomuksesta, että muuan alkuasukas, jolla oli tällaisia koristeita, sukelti hakemaan kultarahoja. Hän kirjoitti myös,että villillä oli suuret korvalehdet ja niissä niin suuret reiät, että saattoi pistää sormen niiden läpi. Jimin korvat näyttävät sellaisilta, vaikkei hänellä olekaan korvarenkaita. Te muistatte myös, että Jocelyn oli rekryyttilaivan komisario?» Professori nyökäytti päätään myöntävästi. »Huomaan, mitä tarkoitatte», lausui hän. »Ajattelette, että Jimmy Jam oli niiden kanakien joukossa, joita herra Jocelyn kuljetti Fijisaarille?»
»Aivan niin», lausui Chip. »Olen varma siitä, että Jimmy Jam on juuri se alkuasukas, joka sukelsi Rubianalaguuniin uponneeseen gallioniin.»
»Se on terävästi ajateltu, Chip», sanoi professori, »ja luulen, että olette oikeassa tällä kertaa. Mietin nyt, mahtaakohan Barrable olla Jimmyn jälillä!»
Siitä ei voitu saada mitään selvää. Mutta seuraavana aamuna Chip oli hyvissä ajoin kannella; aurinko oli kartoittanut sumun, ja kuunari oli ankkurissa lähellä satumaisen kaunista rantaa pienien saarien keskellä, jotka muistuttivat kiillotettuun hopeaan kiinnitettyjä smaragdeja. Huojuvat, kosteudesta loistavat palmut kuvastuivat siniseen veteen, ja valkoisen rannan koreat kukkaset levittivät balsamituoksua. Kirjavia perhosia ja koreita papukaijoja ja kyyhkysiä lenteli sulkamaisen lehvistön läpi ja leijaili kuunarin mastojen ympärillä.
Kostea, sumu peitti vielä kaukaisemmat saaret mutta mikäli aurinko kohosi, ne tulivat näkyviin ja lisäsivät maiseman ihmeteltävää kauneutta. Chipperfield oli matkalla sairaskarnmioon suljettujen Jimmyn ja Tongan varjon luo, mutta hän pysähtyi lapsellisella hartaudella ihailemaan tuota näkyä. Kun he selvinneinä pääsivät kannelle, katselivat he ympärilleen ikäänkuin lumottuina. Jimmy Jam huudahti omituisesti, hän näytti tuntevan paikan, ja hän kiipesi reelingille ankarasti viittoen ja puhuen omaa kieltään.
»Mikä Jimmyä riivaa?» lausui Barnay Stretch ja nykäsi Barrablea hihasta. »Onko hän tullut hulluksi?»
»Hiljaa!» varotti Barrable. »Etkö käsitä, että hän osottaa kotiseutuaan?» Hän veti Stretchin syrjään, niin ettei Chip voinut kuulla heidän puhettaan, ja kuiskasi: »Olemme perillä! Juuri oikeassa paikassa! Tämä on Rubianalaguuni!»
Jimmy jatkoi viittomistaan ja jutteluaan. Jokainen huomasi, että hän tunsi edessään olevan maiseman. Hetkisen näytti siltä, kuin olisin hän aikonut hypätä mereen ja uida maihin. Samassa Barrable huusi hänelle: »Jimmy, Jimmy!»
Joko tämä kompastui, kun hän kääntyi Barrablea kohti, tai ei hänen päänsä vielä ollut täysin selvinnyt, taikka hän aikoi hypätä laivasta, joka tapauksessa hän kadotti tasapainonsa ja kaatui kannelle huudahtaen Barrable riensi paikalle ja auttoi hänet istumaan.
Chip, Liehakko ja Barrable kääntyi hänen puoleensa, kun hän istui ja piteli loukkaantunutta polveaan. Liehakko kysyi, oliko hän pahasti loukannut itsensä. »Kuulin, kuinka hänen jalkansa taittui kuin savipiipunvarsi», selitti neekeri. »Pelkään, että hänen polviluunsa murtui», sanoi Barrable.
»En oikein käsitä, mitä hänellä oli tuolla ylhäällä tekemistä», lausui Chip. »Näytti siltä, että hän aikoi hypätä mereen», vastasi Barrable. Hän tahtoi mahdollisesti ottaa aamukylvyn. Osalla kanakeja on tapana uida aamuisin ja tuo kirkas vesi onkin hyvin houkutteleva.»
Jimmy Jam koetti nousta seisomaan, mutta vaipui takasin päästäen tuskanhuudahduksen. Hän oli nähtävästi pahasti loukkaantunut, ja hänen sormiensa välistä vuosi verta. Chip meni laivan apteekkiin ja toi salvaa, laastaria ja siteen, sitoi haavan ja oli vähän ylpeä näppäryydestään. Sillä aikaa Barrable ryhtyi uudelleen työhönsä, pesemään laivan kantta.
»Taas lähti yksi värttinä onnemme pyörästä», sanoi hän valittaen Trimblelle. »Tuo polvi ei parane moneen päivään. Meillä on ainainen huono onni.»
»Mitä Jimmyn polvi meidän asiaamme vaikuttaa?» kysyi Trimble.
Barrable katsoi häneen halveksivasti. »Enkö ole sanonut sinulle, että Jimmy on minun valttikorttini? Olisi ollut parempi, vaikka kuka tahansa olisi loukkaantunut. Hän ei voi nyt uida eikä sukeltaa, ymmävrätkös. Hänen täytyy sukeltaa ja hakea kulta meille.»
»Mitä sinä äsken sanoit? Luuletko, että hän on tuntenut tämän paikan kotiseudukseen?»
Barrable nyökäytti myöntävästi päätään. »Hän olisi lähtenyt kuin luoti pyssystä, jollen olisi ajoissa pidättänyt häntä.»
Barney Stretch yhtyi heihin. »Herra Kepple on koko mies. Olen nähnyt eläissäni hyviäkin purjehtijoita, mutta hän vie voiton kaikista.»
»Olet oikeassa», vastasi Trimble. »Ja kun hän ei koskaan ennen ole ollut täällä, en käsitä, kuinka hän osasi niin suoraan purjehtia tänne. Luulen, että hän saa kiittää yksinomaan sattumaa.»
»Odota, saamme nähdä», lausui Barrable.
»Hän on kulkenut kuin magneetin vetämänä», sanoi Stretch.
»Olet oikeassa», sanoi Trimble pilkallisesti. »Te molemmat vain arvailette. Mitä todistuksia Teillä on siitä, että olemme Rubiana laguunissa? Siitä, että joku neekeri viittaa nähdessään muutamia saaria, luulette hänen tuntevan kotiseutunsa.»
Barney Stretch kiipesi valasveneeseen mättääkseen siitä pois sadeveden. Sieltä hän näki paremmin nuo palmurantaiset saaret, joiden ympäriltä sumu katosi, mikäli aurinko nousi.
»Luulen, että olet oikeassa, Ned», sanoi hän, kun hän tapasi Barrablen. »Olin täällä kolme vuotta takaperin rekryyttejä hakemassa, ja jollemme nyt ole Rubianalaguuissa, tahdon muuttua turskaksi.»
Epäilemättä olisi Kep ollut iloinen, jos hän olisi ollut paikasta puoleksikaan niin varma kuin Barrable. Hänen karttansa oli ollut tarpeeksi hyvä, kun he olivat avoimella merellä, mutta täällä pienten saarien keskellä, jonne hän oli odottamatta ajautunut, hänellä ei ollut niistä apua aseman määräämisessä. Saaret olivat merkityt kartoille pienillä täplillä, salmet olivat mittaamattomat. Hänen oli ollut pakko laskea ankkuri. Kun ilma nyt kirkastui ja kun hän näki avoimen väylän johtavan eteläänpäin, päätti hän lähteä uudelleen liikkeelle mahdollisimman pian. Kaikki olivat olleet koko aamun kuunaria kuntoon laittamssa ankaran sateen jälkeen. Matot ja sänkyvaatteet täytyi ripustaa kuivamaan. Rasittava kosteus teki jo muutamat miehistä sairaiksi. Kep käski laittamaan purjeet kuntoon ja nostamaan ankkurin. Ketjut natisivat kelalla, mutta sitten tuli äkkiä seisahdus. Miehet ponnistivat kaikin voimin, mutta ne eivät kulkeneet tuumaakaan.
»Luulen, että ankkuri on tarttunut kiinni korallisärkään», sanoi Wragg Kepplelle, joka juuri tuli kannelle koneineen tehdäkseen havaintoja. Kepple käski hänen katsoa perään. Joyce katsahti samassa sinne päin, missä Jimmy Jam oli istunut, mutta häntä ei ollut enää siinä.
Professori, joka seisoi kannella ja katseli ympäristöä kaukoputkellaan huomasi äkkiä jotakin liikkuvan merellä jonkun matkan päässä laivasta. »Vannon professorinhattuni kautta, herra Kepple», huudahti hän, »että tuolla ui Teidän arvoisa salomoninsaarelaisenne! Vaikka hänen polvensa onkin vahingoittunut, hän menee kuitenkin hyvää vauhtia. Ja hän jätti tänne kallisarvoisen kaulanauhansakin. Hän huomasi meidän pian lähtevän ja tahtoi sentähden käyttää tilaisuutta hyväkseen. Arvelen, että hänellä on tuttavia, jotka vievät hänet kotikyläänsä.»
Ankkurin nostamisen aikana ei kukaan pitänyt silmällä Jim-my Jamia ja hän pakeni ilman kaulanauhaansa ja välittämättä siitä, että Barrable lupasi hänelle runsaasti tupakkaa ja väkiviinaa palkaksi uponneen aarteen olopaikan osottamisesta.
Jim oli luullut, että Nanumanga seisoisi ankkurissa useampia päiviä, mutta kun hän näki valmistauduttavan matkaa jatkamaan, valtasi koti-ikävä hänet kuten polttava kuume ja hän päätti koettaa päästä uimalla maihin. Hän oli katsahtanut näkikö Barrable hänet, sillä hän pelkäsi täman ampuvan tai ainakin antavan pidättää hänet ja viedä takasin Sydneyhin, mutta kun Barrable oli työssä muiden kera, ei kukaan nähnyt hänen karkaamistaan, ennenkuin kuului professorin huuto.
Kep oli juuri tehnyt havainnon, ja kun hän katsahti professorin pöydällä olevaa karttaa, huudahti hän hämmästyneenä.
»Oletteko tyytyväinen?» kysyi professori. »Missä me olemme?»
»Kaikki hyvin», vastasi Kep. »Tiedän aivan tarkalleen missä olemme. Ja kun Jim on meidät jättänyt, voimme lähteä suoraan Sydneyhin.»
(jatkuu)
Vivutar 2/1912.
