Naisia housuissa ja miehiä hameissa.








Emäntä käy housuissa, sanotaan vaimosta, joka talossa on herrana; se mies on hameherra, sanotaan sitä vastoin miehestä, joka antaa itseään johtaa!

Ja kukaan ei tällöin ole hymyilemättä; sillä pelkkä ajatuskin miehestä hameessa ja naisesta housuissa tuntuu meistä hullunkuriselta.

Mutta, niin tottuneet kuin olemmekin katsomaan hametta nöyryyden ja housuja miehisen ja täysikäisen tahdon symbooleiksi, niin ei kuitenkaan kaikkialla maailmassa ihmisillä ole tätä europpalaista käsitystä, eipä sitä ole edes kaikilla europpalaisilla. On europpalaisia maita, joissa nainen alhaisesta yhteiskunnallisesta asemastaan huolimatta käy housuissa, samalla kun mies pukeutuu hameeseen. Sama on laita Itämailla. Siellä ei naisen yhteiskunnallisesta asemasta voi edes puhuakkaan, jota vastoin mies on kaikki kaikessa. Ja kuitenkin käyttävät esim. muhamettilaiset haareminaiset säännöllisesti väljiä kirjavia housujaan, samoin palestiinalaiset juutalaiset. Persialaisen naisen puku on siinä määrin miehen puvunkaltainen, että jos europpalainen kohtaa kaksi eri sukupuoliin kuuluvaa persialaista, niin hän tuskin erottaa naista miehestä tai päin vastoin, etenkin kun itämaalaisella naisella usein on hyvinkin kunnianarvoiset viikset. Taka-Intiassa, esim. Siamissa, käyvät kaikki naiset polvihousuissa ja Birmassa on miehillä hame ja pitkätukka, naisilla housut ja lyhyt tukka. Tästäpä m.m. johtui monta hullunkurista erehtystä viime Pariisin näyttelyssä, jossa oli suuri määrä birmalaisia, siamilaisia ja singhaleesilaisia.

Ei kuitenkaan tarvitse mennä Itämaille kohdatakseen housuihin puettuja naisia ja hameisiin puettuja miehiä. Kaikki tietävät että esim. skotlantilaisella sotamiehellä on polviin asti ulottuva hame jonkinlaisena takin jatkona. Viimeaikoina on tällainen pukine kuitenkin epäkäytännöllisyytensä takia miltei kokonaan joutunut käytännöstä. Mutta skotlantilainen talonpoika käyttää edelleenkin hamettaan, the Kilt, josta hän ei varmaan koskaan luovu. Myöskin sardinialainen ja espanjalainen talonpoika käyttää polviin asti ulottuvaa hametta, puhumattakaan kreikkalaisista talonpoikaismiehistä, joitten hameet kaiken päälliseksi vielä ovat koruompeluksilla kirjaillut ja montenegrolaisista, jotka pukeutuvat miltei kuin naiset. Ja kuitenkaan ei heistä voi sanoa, etteivät olisi »isäntiä talossa». Onko kukaan koskaan kuullut puhuttavan naisasiasta Montenegrossa tai »mitä me tahdomme» Sardiniassa?

Housuja käyttävät naiset eivät Europassa ole ensinkään harvinaisemmat kuin hameita käyttävät miehet. Hollannissa ja pohjois-Ranskassa on useita kalastajakyliä, joissa kaikki naiset käyvät housuissa. Merkillisemmät ovat olot kuitenkin muutamissa Sveitsin kanttooneissa, joissa naisen pukua tuskin erottaa miehen puvusta: naisilla on pitkävartiset saappaat, lyhyt, yksirivinen takki ja pitkät housut.

Jos joku voisi sadan vuoden perästä nähdä nykyisiä yhteiskuntia ja niitten elämää, niin saisi hän varmaan nähdä ihmeellisiä asioita—myöskin ihmisten vaatetuksissa. Epäilemättä näkisi hän kaikki naiset housuissa. Polkupyöräilijätärten lyhyet polvihousut ovat alku tälle kehitykselle. Sadan vuoden perästä on nainen varmaan vaihtanut nykyisen epäkäytännöllisen pukunsa miehen pukuun.





Helsingin kaiku 2/1905.