Tosi tapahtuma.
Kauniina Helmik. päivänä 1905 lähti Helsingistä eräs ajuri Heinolan markkinoilta hevosta ostamaan. Matkalla joutui hän Hollolasta kotoisin oleviin Höögin miesten seuraan. Nämät rupesivat hieromaan tuttavuutta ajurin kanssa ja kun ajurilla oli Hollolassa eräs hyvä ystävä, jonka sukulaisia nuo Höögin miehet olivat alkoi ajuri luottaa Höögin ystävyyteen, etenkin kun tiesi että Höögi ja hänen poikansa olivat oikein ammattimiehiä hevoskaupassa, jota vastoin ajuri oli vallan kokematon, tarttuen näin heidän talutusnuoraansa. Ensimäisenä markkinapäivänä ei löytynyt yhtään sellaista hevosta, joka olisi ollut sopiva Helsinkiin viedä, sillä Höögin miehet löysivät aina jonkun vian, senlaisenkin, jota ei ajuri ollut ikinä kuullutkaan. Tuo kaikki synnyti ajurissa vaan suurempaa luottamusta seuralaisiinsa ja ajuri oli mielissään kuin osui päästä noin hyväin hevosmiesten sakkiin, kuin Höög ja hänen poikansa.
Ajuri näki siinä vielä sellaista outoa tapaakin, jota ei ollut ennen nähnyt hevoskauppaa tehdessä. Välittäjän täytyi siinä pitää salaista keskustelua molempain sekä myyjän että ostajan kanssa, josta usein oli seurauksena pikainen ero myyjästä jollain hevoseen ilmestyi senkin seitsemän vikaa, Ajuri rupesi vähän epäilemään että lieneeköhän tuossa salaperäisyydessä jotakin vehkeilyä etenkin kun näki että ne hevoset jotka Höögi karsei kelpasivat kyllä muille ostajille. Päivä kului iltaan ilman tuloksia ja seuraavaksi päiväksi Höögi keksi uusia keinoja. Otti apuun erään Simola nimisen miehen Lahdesta. Illalla tuli Simola ajurin ja Höögin kortteeriin jossa myös oli muitakin markkina vieraita. Siellä keskusteltiin näkemisistä ja kuulemisista. Simola arveli vähän hyviä hevosia tuodun markkinoille, mainiten samassa että hänen kortteeriinsa oli tullut illalla yksi hyvä hevonen. Tuon puheen otti Höögi huomioonsa ja sanoi: "ehkä siitä saakin tämä Helsingin mies hevosen; hän tarvitsee hyvän; ei hänelle löydetty tänään sopivaa." Simola sanoi: "jaa se olisikin Helsinkiin mainio; sillä näytti olleen sellaiset jalatkin että ne kestää, mutta sen kauppaa tulee tekemään aamulla varhain eräs ostaja, joka aikaisemmin katsoi sen jo itselleen. Keskustelu loppu siihen ja Simola lähti pois ja hänen kerallaan Höögikin ulos. Aamulla varhain sanoi Höögi ajurille: "mennäänpä katsomaan sitä hevosta, ennenkuin se toinen kerkiää, ja niin sitä lähdettiin Simolan kortteeriin, jossa oli paljon markkinamiehiä. Ajurinkysyttyä "kukas täällä on se mies josta illalla oli puhe?", näytti Simola erästä harmaatakkista miestä, kutsuen samalla meidät kaikki huoneuksen perällä olevaan kammariin. Siellä sitte myyjä ilmotti hevosen elämäkerran syntymästä asti, mainiten että hevonen koko talven on ollut kovassa kiviajossa ja että sen ja sen pitäjän kilpa-ajoissa on juossut palkintoja. Lausui myöskin epäilyksensä siitä, että nyt voisi tulla kauppaa, kun se on ollut yöseen ulkona pahassa ilmassa ja näin tullut niin ruman näköiseksi. Iän sanoi olevan 5 vuotta ja hinnan 500 Smk. Simola kuiskasi ajurille: "jouduttakaa kaupantekoa, jos mielitte hevosta, sillä pian voi tulla se toinenkin ostaja. Hevonen valjastettiin ja mentiin koettamaan. Ajuri istui eteen ja Höögin poika takapuolella olevaan pulkkaan. Pahan ilman tähden nosti ajuri pälsynsä kauluksen ylös. Takana Höögin poika käytti nyt tilaisuutta hyväkseen ja heilutti ruoskaa ilmassa, jota peläten hevonen meni minkä käpälästä pääsi. Tuosta ajuri mielistyi hevoseen ja kehui Höögille, että "se on kuin ihmisen mieli, se menee niinkuin sitä vaan päästelee, ei tarvitse yhtään käskeä". Kuin ajuri ja Höögi Simolan heihin yhdyttyä hetken olivat keskustelleet ja Höögi vakuuttanut kauppaa, hyväksi, lyötiin kättä ja mentiin juomaan harjaisia.
Siitä hetkestä asti ei ajuri nähnyt enää Höögin miehiä eikä Simolakaan ja kuin kotiin lähdön aika tuli, täytyi ajurin lähteä yksin kotimatkalle. Matkanvarrella näki ajuri eräässä torpassa markkinamiesten syöttävän hevosiaan, jonne hänkin poikkesi, arvellen ehkä sieltä saavansa seuraa matkallensa. Siellä joku miehistä kertoi kuinka Höögin miehet ja Simola olivat petkuttaneet erästä Helsingin miestä hevoskaupassa, mainiten niiden ensimäisenä markkinapäivänä ostaneen 280 markalla kymmenvuotiaan pattijalkasen hevosen ja toisena päivänä myyneen sen erään harmaatakkisen miehen kautta Helsingin miehelle 5-vuotiaana ja saaneen siitä 500 markkaa; nauraen vielä kuinka Höögin poika huhtoi ilmaa piiskalla ajurin takana hevosta koeteltaessa. Tuon kuuluaan nousi hiki ajurin otsalle, vaan ei kehdannut ilmoittaa että se hän oli, josta puhuttiin. Seuraavassa syöttöpaikassa taas kysäsi joku joukosta: "mahtoikohan Höögi saada sitä Helsingin miestä vedettyä nenästä, sille hevosta ostaessa ja vaatiessaan myyjältä 50 markkaa kaupanvälityksestä, yli alkuperäisen hinnan. Nyt selvisi ajurille Höögin salaperäiset keskustelut myyjien kanssa, kuin myöskin yhteistyön tulos hevoskoijarien kesken. Paljon kokeneena miehenä hevoskaupan alalla, allapäin, pahoilla mielin matkusti nyt ajuri kotoaan kohti vanhalla viallisella ja perin laiskalla hevosella.
Eetu.
Ajuri 1/1906.
