Jules Verne - Veden päällä liikkuva kaupunki
Päivällä jälkeen, joka oli Huhtikuun 3, nähtiin taivaanrannalla jo ensi hetkestä alkain tuo omituinen väri, jota englantilaiset sanovat "blinck'ksi", eräs vaalea valon murtuma, joka osoittaa, että jäät eivät ole kaukana. Great Eastern purjehti nyt niissä vesissä, missä ensimäiset jäävuoret kuljeksivat, jotka, jäätanteresta lohettua, tulevat Davis'in Salmesta. Erityinen tähystys pantiin siis toimeen, että vältettäisiin näiden summattomain röykkiöiden lemmettömät kosketukset.
Meillä oli joksikin navakka länsipohjoinen viuhka: pilventukkuja, oikeita uturääpäleitä, ajeli meren pintaa pitkin, ja aukkojen kautta siinti taivas. Kova leisku-aallokko nousi tuulen raastamista laineista, ja hienonnetut vesipisarat kiisivät vaahtona tiehensä.
Ei Fabiani, eikä kapteini Corsican eikä tohtori Pitferge olleet vielä kannelle tulleet. Minä menin laivan keulaan, juuri siihen paikkaan missä laidat yhtyvät toisiinsa mukavaksi nurkaksi, eräänlaiseksi sopeksi, johon erokas mielellään olisi lymynnyt maailmasta. Minä kyyristyin tähän soppeen istumaan. Tuuli, joka nokkavastaisena kohisi keulaa vasten, kulki pääni ylitse tapaamatta minua. Paikka oli sopiva sille, joka tahtoi unelmiin vajota. Tältä paikalta näkivät silmäni koko laivan suunnattoman ko'on; minä taisin noudattaa sen pitkiä, luontevasti kaartuvia laitoja, jotka taas kohosivat perän puoleen. Etupuolessa piteli eräs märssymies itseänsä toisella kädellä vokkavanteista kiinni, tehden työtänsä varsin taitavasti toisella. Hänen allensa kapilla käveli vahtimatruusi hajalla säärin edes ja takaisin, luoden vilkkaita katsahuksia ympärillensä sumusta punertunein silmin. Etempänä komentosillalla eroitin erään upseerin, joka kyyristyksissään ja pää hyvästi peitettynä vastusti myrskyn puuskia. Merta en nähnyt, enempää kuin pienoisen sinertävän juovan taivaan äärellä, rataskotosten takana. Väkeviltä koneiltaan pukittuna ja terävällä keulallaan aaltoja halkova tutisi höyrylaiva kuin kovasti kuumennetun höyrykattilan seinät. Muutamia höyrytupruja, jotka tuuli tavattoman nopeasti muutti vedeksi, pyörähteli höyrytorvien päissä. Mutta jättiläis-laiva, kolmen aallon harjalla nokkavastaiseen painava, tuskin tunsikaan tämän meren liikkeitä, jolla joku toinen höyry, mainingille arempi, olis ankarasti keikkunut.
Ilmoitus, joka pantiin ylös kello puolivälissä yksi, ei osoittanut enempää kuin 44 pyk. 53 m. P. leveyttä ja 47 pyk. 6 m. L. pituutta. Ainoastaan 227 peninkulmaa vuorokaudessa! Se nuori kihloissa oleva parikunta lienee kironnut noita rattaita, jotka eivät pyörineet, tuota potkuria, jonka liikkumiset heikkenivät, ja tuota riittämätöntä höyryä, joka ei vaikuttanut heidän mielensä mukaan.
Kello 3 seuduilla taivas seestyi ja kirkastui. Taivaanranta, joka nyt näkyi selvänä viivana, näytti nyt laajenevan sen keskikohdan ympärillä, jolla Great Eastern oli. Tuuli masentui, mutta meri hyökyi kauan pitkinä, kumman viheriöinä ja vaahtoharjaisina aaltoina. Näin vähäinen tuuli ei soveltunut näin kovaan maininkiin. Nämä hyöky-aallot olivat epäsuhtaisia, ja sanoa olisi voinut, että Atlanti vielä oli pahalla tuulella.
Kello 3,35 merkiteltiin kolmimastokas vasemmalla kädellä. Se hissasi lippunsa ja nähtiin olevan amerikalainen nimeltä Illinois, Englannissa kulkeva. Samalla ilmoitti minulle luutnantti H., että nyt menimme päitse New-Foundlannin hietasärkkää, kuten englantilaiset kutsuvat matalikkoja Terra Novan luona. Täällä on se mainio kapaturskan (kabeljoon) kalastuspaikka, joista kaloista kolme riittäisi elättämään Englannin ja Amerikan, jos niiden joka mätimunanen kalaksi hautuisi.
Päivä kului ilman mainittavaa tapausta. Kannella kävivät sen tavalliset kävelyvieraat. Tähän asti saattumus ei ollut toisiinsa yhdyttänyt Fabiania ja Harry Drakea, joita kapteini Archibald ja minä emme jättäneet silmistämme. Illalla kokoontuivat tavalliset seurastelijat isoon salonkiin, jossa tavallisille harjoituksille, luennolle ja laululle, tuli palkinnoksi samaa mieltymystä samoista käsistä samoille mestareille, joita vihdoin viimein en pitänyt oikein keskinkertaisina. Joksikin vilkas väittely syntyi vastoin tavallisuutta erään pohjoisvaltiomiehen ja erään Texaslaisen välillä. Edellinen vaati "keisaria" etelä-valtioille, mutta kaikeksi onneksi tämän valtiollisen keskustelun, joka uhkasi toraksi muuttua, keskeytti eräs "Valtameren sanomalehdelle" tullut, sepitelty lennätinsanoma, joka kuului näin: Sotaministeri, kapteini Semmes, on antanut Etelä-valtioiden maksaa Alabaman ryöstön.
(jatkuu)
