Kansi oli vielä suunnattoman suurena, lukemattomain työmiesten haltuun annettuna veistämönä. En voinut uskoa laivan kannella olevani. Lukemattomia ihmisiä, työmiehiä, merimiehiä, koneseppiä, upseeria, käsityöläisiä ja uteliaita katsojia tungeksi huoleti ristin rastin, toisia kannella, toisia koneiden vaiheilla, toisia portaissa juosten, toisia taklingissa kiipeillen, mutta kaikki huiskin haiskin, niin että on mahdotonta sitä selittää. Täällä nostettiin siirrettävillä ranoilla suunnattomia valinteoksia, tuolla hissattiin raskaita palkkia höyryn voimalla. Keulan puolessa kohosi raakapuita jytisten märssytankoja pitkin, perän puolessa oli telineet, joiden suojassa epäiltämättä oli joku tekeillä oleva rakennus. Täällä rakettiin, järjestettiin, nikkaroittiin, takeloitiin ja maalattiin sekasorrossa, jota ei käy selittäminen.
Matkakapineeni oli jo otettu laivaan. Minä kysyin kapteini Andersonia. Päällikkö ei ollut vielä tullut, mutta eräs passari kävi minulle avulliseksi ja siirrätti kapineeni erääsen perähyttiin.
— Ystäväni, — sanoin minä, — Great Easternin lähtö oli kuulutettu Maaliskuun 20 päiväksi, mutta mahdotonta on lopettaa kaikkia näitä valmistuksia neljässäkolmatta tunnissa. Tiedättekö, milloin pääsemme lähtemään Liverpoolista?
Siinä kohti passari ei tiennyt enempää kuin minäkään. Hän jätti minun yksinäni. Siis päätin käydä tämän muurahaispesän jokainoassa komerossa ja alotin kävelyni samalla tavalla, kuin turisti olisi tehnyt oudossa kaupungissa.
Musta loka, tuo sama englantilainen loka, joka tekee Englannin kaupunkien kadut limaskoiksi, peitti höyrylaivan kannen. Löyhkäviä norosia koukerteli siellä ja täällä. Olisipa luullut olevansa ilkeimmillä kulkupaikoilla Upper-Thames kadun tienoilla, lähellä Londonbridgeä. Minä vaelsin eteenpäin pitkin noita kappia*, joita kesti aina aluksen takapuolelle asti. Näiden ja laivanpartaan välillä näkyi molemmin puolin kaksi leveätä katua, lukemattomalla ihmislaumalla täytettyä. Näin saavuin keskelle laivaa rataskotosten välille, jotka olivat toisiinsa yhdistetyt kaksinkertaisella jalkasiltalaitoksella.
Täällä oli nähtävänä se syvyys, joka oli aiottu sisältämään rataskoneen osat, ja minä sain nyt nähdä tämän ihmeteltävän liikutusmasiinan. Sieltä kuului kova ja pahalta tuntuva jyske.
Pikimmältäni silmättyäni näitä varustuksia pitkitin kävelemistäni ja tulin etupuolelle laivaa. Siellä tapetin-panijat parastaikaa lopettivat erään joksikin tilavan huoneen koristelemista, joka huone oli saanut nimekseen "tupakinpolttohuone" ja olikin todellinen tupakkila tässä veden päällä kulkevassa kaupungissa, komea, neljällätoista akkunalla valaistu kahvila, katto kullalla kirjavoittu ja sitruunipuulla laudoitettu. Sitte menin erään vähäisen kolminurkkaisen paikan yli, joka oli keulakansi, ja tulin keulalle, joka päättyi pystysuoraan vedenpintaa vasten.
Käännyttyäni takaisin tältä äärimmäiseltä paikalta eroitin minä erään sumussa olevan aukon kautta Great Easternin peräkokan enemmän kuin kahden hektometerin** päässä.
Minä lähdin palaamaan, seurasin oikeanpuolista katua, menin kappien ja seinäin välitse, vältellen kolauksia ilmassa kiikkuvilta plokeilta ja lätkähyksiä tuulen heiluttamilta köysiltä, missä keinotellen itseni pois ranan edestä, missä paeten tulen kipinöitä, jotka leikkitulituksen tavoin sinkoilivat eräästä pajasta. Tuskin voin eroittaa noiden kahtasataa jalkaa korkeiden mastojen neniä tuossa sumussa, johon kivihiilen tuojat ja muut apu-alukset sekoittivat mustaa savuansa. Astuttuani rataskoneen ison aukon sivu löysin erään "pienoisen hotellin" vasemmalla puolellani ja sitte erään hovilinnan ja sen päällä penkeristön, jonka käsipuita nyt kiilloitettiin. Vihdoin saavuin höyrylaivan perälle. Siellä viimeisen hytin ja sen ison ristikkoluukun välillä, jonka päällä ne neljä ohjausratasta olivat, oli insinööriä asettamassa erästä höyrykonetta paikallensa. En ymmärtänyt tämän koneen tarkoitusta, mutta täällä niinkuin yleensä muuallakin eivät työt vielä näyttäneet olevan likimainkaan päättymässä.
Mutta miksi tällaista viipymistä, miksi näin monia uusia laitoksia tässä verrattain uudessa laivassa? Tämä on muutamilla sanoilla selitettävä.
Noin kahdenkymmenen matkustuksen perästä Englannin ja Amerikan välisen meren yli, joilla matkustuksilla tapahtui varsin ankaroita onnettomuuksia, oli toistaiseksi jo herjetty Great Easternia käyttämästä. Tämä summattoman suuri, matkustavain kuljetukseen aiottu alus ei näyttänyt enään mihinkään kelpaavan ja valtameren kulkijain epäluuloinen suku hylki sitä. Kun sitte ensimäiset yritykset laskea sähkököyttä valtameren pohjalle olivat hukkaan menneet — joka osaksi tuli siitä, että laivat, jotka köyttä kuljettivat, olivat siihen ulottumattomat — alkoivat insinöörit ajatella Great Easternia. Se yksinään voi ottaa vastaan ne kolmetuhatta neljäsataa kilometeria metallilankaa, jotka painoivat neljätuhatta viisisataa tonnia. Se yksinään voi, meren suhteen täydellisen omavaraisuutensa nojalla, lappaa ulos ja laskea alas tämän suunnattoman köyden. Mutta ennenkuin voitiin ajaa laivaan tämä köysi, siihen vaadittiin erinäisiä laitoksia. Otettiinpa siis kaksi höyrypannua laivan kuudesta ja yksi höyrypiippu niistä kolmesta pois, jotka kuuluivat potkurin koneesen. Näiden sijaan laitettiin avaroita tiloja köydelle, joka juoksevalla vedellä varjeltiin ilman vahingollisesta vaikutuksesta. Köysi juoksi siis noista järvistä mereen, tulematta yhdistykseen ilman kanssa.
Köysi saatiin onnellisesti mereen lasketuksi, ja sitte osoitettiin Great Eastern paljon maksavaan työttömyyteensä. Mutta nyt sattui 1867-vuoden maailman näyttelö. Eräs franskalainen yhtiö perustettiin kahden miljoonan frankin pää-omalla käyttämään tätä isoa laivaa näyttelössä Atlantin yli kävijäin kuljettamiseksi. Silloin tuli välttämättömäksi varustaa alus tähän tarpeesen, välttämättömäksi täyttää tyhjennetyt paikat ja jälleen panna höyrypannut aloilleen sekä välttämättömäksi laajentaa salongit, joissa tuli asumaan useita tuhansia matkustajia, sekä rakentaa uusia huoneita ruokasaleiksi. Lopuksi oli tähän suunnattomaan runkoon tehtävä kolmetuhatta makuupaikkaa.
Great Eastern rahdattiin tavattoman korkealla hinnalla kultakin kuukaudelta. Kaksi kontrahtia tehtiin G. Foresterin ja Kumpp:n kanssa, Liverpoolissa: ensimäinen uusien höyrypannujen panemisesta ruuvia varten viidensadan kahdeksanneljättä tuhannen seitsemänsadan viidenkymmenen frankin hintaan, toinen muista korjauksista ja valmistuksista laivassa kuuteensataan kahteenseitsemättä tuhanteen viiteensataan frankiin.
Ensi kerran oli nyt ruori hoidettava höyryn avulla. Se oli sitä varten kuin insinöörit olivat määränneet sen koneen, jota he asettelivat perän puoleen. Ruorimiehellä, joka seisoi jalkasillalla keskellä laivaa, oli silmäinsä edessä kellotaulu, varustettu liikkuvalla neulalla, joka joka silmänräpäyksenä osoitti hänelle ruorin aseman. Sitä muuttaaksensa hän vain tarvitsi hienosti painaa erästä pienoista ratasta, joka tuskin oli jalkamittaa suuri poikkimitalleen ja seisoi niin likellä, että hän mukavasti ylettyi siihen kädellänsä. Heti aukesi henkiläppiä; höyry pöhkäsi pitkäin johtoputkien kautta sen pienen koneen molempiin sylintereihin; pistonit liikkuivat vikkelästi, johdot tekivät työtänsä ja ruori totteli silmänräpäyksessä vastustamattomasti pakoitettuja taljojansa. Jos tämä järjestelmä oli onnistuva, niin yksi mies yhdellä ainoalla sormella oli kykenevä ohjaamaan koko tuon suunnattoman Great Easternin.
Viisi päivää pitkitettiin työtä herkeämättä. Tämä viipymys teki melkoisen vahingon rahtaus-yhtiön yritykselle, mutta urakkamiehet eivät voineet sen enempää. Lähtö määrättiin peruuttamattomasti Maaliskuun 26 päiväksi. Päivällä ennen oli höyrylaivan kansi vielä täynnä kaikkinaisia työhön kuuluvia kaluja.
Mutta vihdoin tänä viimeisenä päivänä puhdistettiin vähitellen kannen sivut, jalkasillat, kapit ja hytit; telineet otettiin alas, ranat katosivat, koneiden yhteen-asetteleminen päätettiin, viimeiset naulat lyötiin sisään, viimeiset mutterit kiinnitettiin, kiillotetut rautakalut siveltiin valkoisella värillä, joka oli varjeleva niitä matkalla ruostumasta; öljysäilöt täytettiin j. n. e. Tänäpänä koetteli yli-insinööri höyrypannuja. Mahdottoman paljon höyryä syöksähti konehuoneesen. Koneen ylitse kallistuneena, sen lämpimillä huuruilla ympäröittynä, en muuta sen enempää nähnyt, mutta minä kuulin noiden pitkäin mäntäin huokuilevan ahdingoissaan sekä isojen sylinterien hurisevan vankoilla tapeillansa. Kova pauhina nousi rataskotosten alla, siipien verkalleen läiskytellessä Merseyn sameta vettä. Perän puolessa pieksi ruuvi aaltoja neljällä lastallansa. Molemmat koneet, jotka olivat aivan erillään toisistansa, olivat valmiit työhönsä rupeamaan.
Kello viiden tienoilla illalla laski eräs höyryluuppi vierellemme, se oli määrätty Great Easternia varten. Sen kone irroitettiin ensin ja hissattiin vintturilla kannelle, mutta luuppia itseänsä ei voitu sinne saada. Sen rautainen runko oli niin raskas, että täävertit, joihin taljat olivat kiinnitettyinä, sujuivat näiden painosta, mikä arvattavasti ei olisi tapahtunut, jos niitä olisi toptentoilla autettu. Täytyminen oli siis jättää luuppi, mutta Great Easternilla oli kumminkin kuusitoista alusta tääverteihinsä kiinnitettyinä.
Illalla oli lähes kaikki päätettynä. Virutetuilla kaduilla ei näkynyt enää loan jälkiä, sittekuin lakaisijat olivat ne puhdistaneet. Lastaus oli loppunut. Ruokahuoneet, lastiruuma ja hinkalot olivat täynnä ruokavaroja, kauppatavaroita ja hiiliä. Mutta ei vieläkään ollut höyryalus vesirajansa kohdalla eikä määrättyin yhdeksän meterin syvällä. Tämä oli haitaksi sen rattaille, joidenka siivet eivät ylettyneet tarpeeksi syvälle eivätkä siis antaneet täyttä vauhtia. Yhtähyvin voitiin lähteä matkalle. Siispä panin levolle toivossa, että seuraavana päivänä saisimme mennä merelle, enkä tässä toivossani pettynytkään. Maaliskuun 26 päivän valetessa näin amerikalaisen lipun liehuvan esimastossa, franskalaisen lipun isossa mastossa ja englantilaisen mesaanikahvelissa.
(jatkuu)
* Tässä kirjassa usein eteentuleva sana kappi merkitsee salin kaltaista rakennusta kannelta laivaan viepäin rappusten päällä.
** Yksi hektometer = 100 meteriä, 1 meter lähes 3 jalkaa 1 tuuma.
