Viides luku

Jules Verne - Veden päällä liikkuva kaupunki







Työ alkoi uudestaan. Ankkuriveneen avulla kettingit höllitettiin ja ankkurit viimein lähtivät lujista pitimeistään. Kello löi neljännestä yli yhden Birkenheadissä. Lähtöä ei käynyt toistaiseksi jättäminen, jos tahdottiin laskuveden muassa mennä ulos. Kapteini ja luotsi menivät komentosillalle. Eräs luutnantti astui potkurin, toinen ratasten merkin-antolaitoksen viereen. Varovaisuudesta, jos höyrykone pettäisi, piti neljä muuta perämiestä vaaria perän puolessa, valmiina hoitamaan niitä isoja rattaita, jotka olivat ristikko-luukun päällä.

Nyt annettiin käsky panna liikkeelle. Siivet löivät verkalleen vettä vasten, potkuri pulikoitsi perässä, ja tuo suunnaton alus alkoi liikkua.

Enin osa matkustajia oli noussut kokkapenkerelle katselemaan maisemaa, joka oli täpötäynnänsä verstaiden piippuja, joita näkyi oikealta puolen Liverpoolista ja vasemmalta puolen Birkenheadista. Mersey oli täynnä aluksia, mitkä ankkurissa olevia, mitkä ylöspäin tulevia, mitkä alaspäin meneviä, ja höyrylaivalla oli vain mutkaisia pääsypaikkoja tarjona. Mutta luotsin johdolla ja tottelemalla ruorin pienintäkin vihjausta liikerteli se näiden ahdinkovesien kautta, liikkuen kuin valaskalanpyytäjän vene voimakkaan ruorimiehen tahdosta. Tuota pikaa luulin törmäävämme yhteen erään kolmimastoisen kanssa, joka laski poikki joen ja jonka leeseilin puomi hiipasi höyrylaivan runkoa; mutta puusti vältettiin, ja kun minä kappien päältä katselin tuota laivaa, joka kantoi seitsemän tahi kahdeksansataa tonnia, oli se minusta kuin joku noita pikku veneitä, joita lapset uittelevat lammikoissa.

Kohta oli laiva Liverpoolin maallenousu-siltoin kohdalla. Ne neljä kanuunaa, joiden piti tervehtiä kaupunkia, pysyivät ääneti kunnioituksesta niille kuolleille, joita höyryvene sillä hetkellä saatti maalle. Mutta laukausten sijaan nostettiin väkeviä hurrahuutoja, noita kansallisen kohteliaisuuden ylimpiä osoituksia. Heti alkoivat kädet taputella, kädet huiskaa ja nenäliinat liehua tuolla innostuksella, jota englantilaiset niin ylellisesti osoittavat joka aluksen lähdöllä, vaikkei se olisikaan muu kuin halpa, väheiselle huvimatkalle merenlahteen lähtevä vene. Ja kuinka näihin tervehdyksiin eikö vastattu! Kuinka rantasilloilla eikö kaikunut. Tuhansia uteliaita vilisi Liverpoolin ja Birkenheadin rannoilla. Katselijoilla täytetyitä veneitä kiipeili kuin muuraisia Mersey-virralla. Matruusit sotalaivalla Lord Clyde, joka oli ankkurissa veistämöiden kohdalla, olivat kiivenneet sinne tänne sen raakapuille tervehtimään jättiläistä hurrahuudoillaan. Virralla ankkurissa makaavien alusten keulakansilta lähettivät musiikikunnat peräämme hirvittäviä sointuja, joita hurrahuudot eivät saaneet sortumaan. Lippuja ehtimiseen nostettiin ja laskettiin Great Easternin kunniaksi. Mutta kohta alkoivat huudot vähitellen kuolentua etäisyyden vuoksi. Molemmilla rannoilla kävivät rakennukset yhä harvinaisemmiksi. Savu ei enää mustentanut maisemaa, ja maaseutu sai vallan tiilimuureilta. Vielä näkyi muutamia pitkiä ja yksimuotoisia työmiesten huoneriviä ja muutamia huviloita, jonka perästä viimeiset hurrahuudot hyvästelivät meitä Merseyn vasemmalta rannalta, valotornin tasakatolta ja pastionin rintasuojasta.

Kello 3 aikana oli laiva ennättänyt ulos Merseyn ahdinkovesistä ja meni nyt P:n Yrjön kanaaliin. Länsi-eteläinen tuuli kiihtyi vinhaksi viuhkaksi, ja lujalle pingoittuneet purjeemme eivät tehneet ainoatakaan poimua. Meri kävi jo kuohulaineina, mutta höyry-alus ei niitä tuntenut. Se ei kikkeröinyt ei hyppinyt.

Ennen pitkää meri peittyi pimeyteen, ja Wales-kreivikunnan rannikko, Holy-Head niemensä kanssa, hupeni vihdoin yön varjoihin.


(jatkuu)