Jules Verne - Veden päällä liikkuva kaupunki
Saint John ja sen kilpailija Dean-Richmond olivat kauneimmat höyryalukset tällä virralla. Niitä voi pikemmin sanoa rakennuksiksi kuin höyryveneiksi. Niissä on kaksi tahi kolme pengermuotoista alakertaa, verantoja ja kävelypaikkoja. Sopisi kutsua jokaista semmoista höyryalusta istutus-isännän vedellä kulkevaksi uutis-asunnoksi. Koko rakennusta vakauttavat parikymmentä paksua pylvästä, jotka ovat keskenään yhdistetyt rautatangoilla. Sen kaksi isoa rataskotosta ovat kalkitukselle maalatut, samoin kuin Pyhän Markus'en kirkon päälliskoristukset Venedigissä. Kummankin rattaan takana ovat molempain kattilain korsteinit, jotka ovat sivuilla eikä keskellä laivaa. Tämä on hyvin ajateltu varakeino, jos räjähys sattuisi. Rataskotosten keskellä liikkuu koneisto aivan mutkattomasti: yksi ainoa sylinteri, yksi pistoni, joka vaikuttaa pitkään palangsiin, joka nousee ja laskeutuu kuin vasara kankirautapajassa, ja yksi ainoa veivin-säippä, joka panee liikkeelle noiden suurten rattaiden akselit.
Joukko matkustajia oli jo kokoontunut Saint Johnin kannelle. Dean Pitferge ja minä otimme haltuumme erään hytin, joka oli suunnattoman suuren salongin, eräänlaisen Diana-kalterin vieressä, jonka holvi lepäsi rivillä korinttilaiseen tapaan rakettuja pylväitä. Kaikki osoitti mukavuutta ja loistoa: matot, divanit, makuusohvat, taideteokset, taulut, peilit ja kaasu, joka valmistettiin laivassa olevassa vähäisessä kaasumitturissa.
Tarkastellessamme nyt sitä nyt tätä tuo jättiläis-kone tutisi ja alkoi liikkua. Minä menin ylempänä oleville penkereille. Keulan puolessa oli pienoinen, loistavilla väreillä maalattu katos. Se oli ohjaushuone. Neljä vankkaa miestä piti kaksinkertaisen ruorirattaan kangeista kiinni. Muutamain minuutien perästä menin taas kannelle kattilain väliin, jotka jo olivat punaiset ja joista sinisiä liekkiä nousi sen ilman ahdistuksesta, jota tuhottimet nielivät. Hudsonia en nähnyt vähääkään. Yö tunki päälle ja yön kanssa sumu, jota "olis käynyt veitsellä viilominen". Tuskin voi eroittaa huviloita, joita oli siellä ja täällä rannalla, ja lyhtyjä höyrylaivoilla, jotka nyt kimeästi vihellellen menivät pimeätä virtaa ylös.
Kello 8 aikana menin salonkiin. Tohtori vei minun kanssansa syömään iltaista erääsen komeaan ravintolaan, joka oli laitettu välikannelle ja jossa kokonainen armeija mustia passareita teki palvelusta. Tohtori tiesi sanoa, että matkustajia laivassa oli yli neljän tuhannen, joiden joukossa tuhat viisisataa, jotka olivat majoitetut laivan alimmaiseen osaan. Illastettuamme menimme levolle mukavaan hyttiimme.
Kello 11 aikana heräsin eräästä jysäyksestä. Saint John oli pysähtynyt. Kun kapteini ei voinut enää ohjailla laivaa tässä synkässä sumussa, oli hän käskenyt pysähyttää. Tämä julman suuri laiva makasi nyt ankkurissa ja uinaeli levollisesti.
Kello 4 aikana aamulla Saint John taas lähti liikkeelle. Minä nousin ylös ja riensin istumaan verandan suojaan keulan puolessa. Satamasta oli jo herjennyt. Sumu keveni. Jo voitiin nähdä virta ja sitte sen rannat. Oikeanpuolinen ranta oli verhottu vihannoilla puilla ja pensailla, jotka tekivät sen avaran kirkkomaan näköiseksi; taustassa näkyi korkeita kunnaita, ihanassa rivissä taivaanrantaa vasten. Vasemmalla rannalla sitä vastoin oli maa lakea ja rämeinen. Virralla, saarien välissä, valmistausi kuunareita ensimäisellä tuulenviuhkalla purjehtimaan, ja höyryaluksia meni vikevää virtaa ylös. Tohtori Pitferge tuli kohta seurastelemaan kanssani verandan alle.
— Hyvää päivää, toveri — sanoi hän, riipaistuansa melkoisen määrän ilmaa sisäänsä. — Tiedättekö että me, tuon hornan sumun tähden, emme pääsekään oikealla ajalla Albanyyn emmekä siis ensimäisessä junassa sieltä. Tämä tekee jonkun muutoksen tuumissamme.
— Sen pahempi, herra tohtori, sillä meidän täytyy säästäin menetellä ajan kanssa.
— Me emme tule Niagaran köngäksille ennenkuin yöllä sen sijaan että muuten tulisimme iltapäivällä.
Tämä ei ollut minun mieleeni, mutta kohtalooni oli tyytyminen.
Eikä ollutkaan Saint John Albanyn rantasiltaan kiinnitettynä ennenkuin kello 8 aikana. Aamujuna oli jo mennyt. Sen tähden piti odottaa junaa, joka oli lähtevä kello 1,40. Näin oli meillä hyvää aikaa katsella tätä eriskummallista kaupunkia, joka on New-York valtion lakia säätävä keskusta, tätä alavaa, väkirikasta kauppijas-kaupunkia Hudsonin oikealla rannalla, sen tiilihuoneuksia, yleisiä laitoksia ja sangen merkillistä maannunnais-museota. Olisipa saattanut sanoa, että yksi New-Yorkin isoista kortteleista oli siirretty sen kunnaan kupeelle, jolle se pyöröteaterin tapaisesti oli levitettynä.
Aamusteltuamme menimme kello 1 aikana rautatie-kartanoon, joka oli aukinainen ja ilman vartijoitta. Juna pysähtyy ilman mitään temppuja kadulle kuin vaunut. Matkustajat nousevat, milloin tahtovat, pois noista pitkistä vaunuista, joita etu- ja takapuolella neljällä rattaalla ympärinsä liikkuva konerakennus kannattaa. Nämä vaunut ovat yhdistetyt toisiinsa porras-silloilla, joten matkustajat pääsevät kävelemään junan toisesta päästä toiseen. Määrätyllä minuutilla lähti purskahteleva juna liikkeelle, ilman että olimme nähneet päällikön tahi virkamiehen vilahustakaan taikka kuulleet yhtään kelloa, joka olisi lähdön ilmoittanut. Me vietiin nyt kahdentoista peninkulman vauhtia tunnissa. Mutta sen sijaan että olisimme olleet pakissa, niinkuin ollaan Franskanmaan rautateiden vaunuissa, meillä oli vapaus tulla ja mennä kuten halusimme sekä ostaa sanomalehtiä ja kirjoja, "jotka eivät olleet templatuita". Leimamerkki ei näyttänyt, sen tunnustan, pääsneen Amerikan tapoihin. Sensuuri tässä omituisessa maassa ei ollut pääsnyt käsitykseen siitä, että junavaunuissa istuville henkilöille sallittava lukeminen on huolellisemmin silmällä pidettävä, kuin niille uskottava, jotka, nojatuoleillaan istuen, lukevat omissa huoneissansa. Kaikkea tätä saimme tehdä pysäyskoille pääsemistä odottamatta. Virvoituspaikat, kirjastot, kaikki oli matkustajain muassa. Sillä aikaa suhkasi juna eteenpäin, halki äärettömäin tasankojen, halki äsken hakattuin metsäin, joskin oltiin vaarassa törmätä kaadettuja puurunkoja vasten, läpi uusien kaupunkien, joiden leveille, vielä huoneettomille kaduille rautatie-kiskot olivat asetetut, kaupunkien, joilla oli mitä runollisimpia nimiä vanhan ajan historiasta, niinkuin Roma, Syrakusa, Palmyra. Näin vilisi silmäimme ohitse koko tämä Mohawk-lakso. Näkörajalla haamoitti hetkisen aikaa Ontario-järvi, jonne Cooper on asettanut mestariteoksensa kohtaukset. Koko tämä muinoin jylhä maisema on nyt sivistynyt paikkakunta.
Kello 11 aikana illalla vaihetimme junia Rochesterissa ja kuljimme Tennesseen koskien sivu, jotka vilisivät vaunujen alla. Mentyämme muutamia peninkulmia pitkin Niagaraa, näkemättä sitä, tulimme kello 2 aikana yöllä Niagara Falls nimiseen kauppalaan, ja tohtori vei minun komeaan ravintolaan, jolla oli tuo komea nimi Cataract-House (Köngäs-Huone).
(jatkuu)
