Jules Verne - Veden päällä liikkuva kaupunki
Seuraavana päivänä, tiistaina huhtikuun 9:nä, kello 11 aamupäivästä nosti Great Eastern ankkurinsa ja teki itsensä valmiiksi laskemaan Hudsoniin. Myrsky oli yöllä asettunut. Viimeiset pilvet katosivat taivaanrannan alle. Vähäinen kuunarilaivasto, joka läheni rannikkoa, vilkastutti liikunnoillaan näköalan merelle päin.
Kello 11,30 tuli pienoinen höyryvene, jossa oli "terveydenhoidon toimikunta" New-Yorkista. Vivulla varustettu, joka nousi ja laskeutui kannen päällä, tämä vene kulki arvaamattomalla nopeudella ja antoi minulle pikamaisen käsityksen noista vähäisistä Amerikan höyryveneistä, jotka kaikki ovat raketut samaan malliin ja joita lähes kaksikymmentä oli meillä seurana.
Kohta olimme purjehtineet Light-Boats nimisen, veden päällä uivan valotornin sivu, joka osoittaa Hudsonin suuta. Sandy-Hook, eräs hietainen niemi, jonka nenällä on valotorni, sivuttiin aivan likite, ja muutamat katsoja-parvet tervehtivät meitä iso-äänisillä hurrahuudoilla.
Kun Great Eastern oli kääntynyt siihen lahteen, minkä Sandy-Hook niemi tekee, erään kalastaja-veneistön keskelle, tarkkautui huomioni New-Jerseyn vihantiin kukkuloihin, lahden suunnattoman vankkoihin linnoituksiin ja vihdoin siihen alavaan kaupunkiin, joka on Hudsonin ja Eastin välillä, samoin kuin Lyon on Rhonen ja Saonen välillä.
Great Eastern, mentyänsä New-Yorkin rantasiltoja pitkin, pani kello 1 aikana ankkuriin, joka tarttui kiinni virrassa oleviin sähkököysiin, jotka se lähtiessän uhkasi katkaista.
Sitte alkoivat matkakumppalit nousta maalle, nämä maanmiehet valtameren yli mentäissä, joita arvattavasti en koskaan enää tule näkemään. Kalifornialaisia, etelävaltiolaisia, mormonilaisia, ne nuoret rakastuneet… Minä odotin Fabiania ja Corsicania.
Minä olin kapteini Andersonille kertonut syyn kahden-miekkailuun sekä sen erikois-seikat. Lääkärit antoivat ilmoituksensa. Oikeudella ei ollut mitään tekemistä Harry Draken kuolemaan, ja käsky oli annettu viimeisen kunnian osoittamisesta vainajalle.
Samassa tuli tilaston tutkija Cokburn, joka ei ollut puhutellut minua koko matkalla, ja sanoi minulle:
— Tiedättekö, herra, kuinka monta kertaa rattaat ovat pyörähtäneet tällä matkalla?
— Enpä kyllä, se on minulle mahdotonta tietää.
— Satatuhatta seitsemänsataa kolmekolmatta kertaa.
— Tosiaanko? Entäs ruuvi?
— Kuusisataa kahdeksantuhatta sata kolmekymmentä kertaa.
— Minä olen varsin kiitollinen näistä tiedoista.
Tilaston tutkija Cokburn erosi minusta katsomatta minua vähintäkään jäähyvästi-tervehdystä ansaitsevaksi.
Fabiani ja Corsican tulivat nyt luokseni, ja Fabiani likisti kättäni ystävällisesti.
— Elleni — sanoi hän — Elleni on toipuva. Ymmärryksensä on alkanut selvitä. Jumala on vanhurskas ja Hän on pelastava hänen kokonansa.
Näin puhuessaan Fabiani hymyili tulevaisuudelle. Kapteini Corsican syleili minua kursailematta.
— Hyvästi toistaiseksi! — huusi hän minulle istuttuansa höyryveneesen, jossa Fabiani jo oli Ellenin kanssa, jota hoiti kapteini Mac-Elwinin sisar neiti R…, joka oli tullut kapteinia vastaanottamaan.
Höyryvene lähti laivan luota ja vei ensimäisen matkustaja-lastin maahan tullipaikkaan.
Minä näin sen etenevän. Katsellessani Elleniä, siellä kun hän seisoi Fabianin ja tämän sisaren keskellä, en epäillyt, että huolellinen hoito, ystävyys ja rakkaus onnistuisi pelastamaan tämän koetellun, kärsimisestä sekaantuneen sielun.
Samassa tunsin jonkun ottavan kädestäni kiinni. Minä tunsin tohtori Dean Pitfergen kovat sormet.
— No, mitä nyt aiotte tehdä? — kysyi hän.
— Joo, herra tohtori, koska Great Eastern viipyy sata yhdeksänkymmentä kaksi tuntia New-Yorkissa ja minä tulen palaamaan siinä, niin minulla on sata yhdeksänkymmentä kaksi tuntia katsella ympärilleni Amerikassa. Se on vain kahdeksan päivää, se on tosi, mutta kahdeksan hyvin käytettyä päivää kenties riittävät nähdäkseni New-Yorkin, Hudsonin, Mohawk-lakson, Erie-järven, Niagaran ja koko tuon Cooperilta ylistetyn maan.
— Matkustatteko Niagaralle? huudahti tohtori. — Tekisipä tosiaankin mieleni vielä kerran nähdä se, ja jos ei ehdotukseni näytä teistä ajattelemattomalta…
Arvollinen tohtori mielijohteineen ja oikkuineen oli minusta hupainen. Hän oli todellakin miellyttävä, ja parempaa ja osaavampaa opasta minun oli vaikea tavata.
— Minä myönnyn, — sanoin minä hetikohta.
Neljännes-tunnin perästä sen jälkeen menimme höyryveneesen, ja kolme tuntia myöhemmin olimme majautuneina kahteen huoneesen Fifth-Avenue hotellissa.
(jatkuu)
