Jules Verne - Veden päällä liikkuva kaupunki
Minä olin siis viettävä kahdeksan päivää Amerikassa. Great Eastern oli lähtevä takaisin huhtikuun 16 päivänä, ja 9 päivänä kello 3 iltapäivällä olin astunut Unionin maalle. Kahdeksan päivää! Löytyy palttouneita turistia, joille tämä aika arvattavasti olisi ulottunut matkustukseen koko Amerikassa. Minulla ainakaan ei ollut niin isoja vaatimuksia, ei edes saada katsella New-Yorkiakaan todella ja näin tuiki pikamaisen katsahuksen perästä kirjoittaa teosta Amerikalaisten tavoista ja luonteesta. New-Yorkin ulkopuoli on pian katseltu. Se ei ole sakkilautaa vaihettevampi. Kadut, jotka käyvät ristiin suorakulmatusten, kutsutaan avenues, kun kulkevat pitkinpäin, ja streets, kun kulkevat poikkipäin. Joka on nähnyt yhden korttelin New-Yorkissa, tuntee koko sen suuren kaupungin, paitsi kenties katujen ja kujain sokerrusta eteläisessä osassa, jossa kauppiaat asuvat. New-York on niemeke ja koko sen toiminto on tämän niemekkeen kärjelle yhdistettynä. Kahdenpuolen ovat Hudson- ja East-virrat, kaksi todellista merenlahta, joita alukset kyntävät, ja joiden höyryveneet yhdistävät kaupungin oikealla puolen Brooklynin ja vasemmalla puolen New-Jerseyn kanssa. Yksi ainoa valtasuoni elähdyttää New-Yorkia sopusuuntaisesti ryhmistetyt korttelit. Se on se vanha Broad-way, Londonin Strand, Parisin pulevarti Montmartre, alimmassa osassaan miltei mahdoton asua, ylemmässä miltei autio. Se on katu, jonka varrella hökkelit ja marmoripalatsit pukkiloivat toisiansa; oikea virta vuokravaunuja, omnibusia, pitkiä kärryjä ja kuormavaunuja, virta, jonka rantoina katuvierustat ovat ja jonka päälle on täytynyt rakentaa siltoja jalkamiesten haitatonta pääsyä varten. Broad-way on New-York, ja siellä tohtori Pitferge ja minä kävelimme myöhäiseen iltapäivään.
Syötyämme päivällisen ravintolassa, olimme loppupäivän Barnumin teaterissa. Siellä esiteltiin näytelmä, joka houkutteli paljon väkeä koolle. Neljäs näytös osoitteli vahingonvalkeata, jossa käytettiin todellista höyryruiskua, jota todelliset ruiskumiehet hoitivat.
Seuraavana päivänä jätin tohtorin rauhaan, asioitansa hoitamaan. Me lupasimme tavata toisemme ravintolassa kello 2 aikana. Minä menin postiin ottamaan ulos kirjeitä, jotka minua odottivat, sitte Franskanmaan konsulin luokse, joka otti minun varsin kohteliaasti vastaan, sitte Hoffman-nimiseen kauppahuoneesen, jossa minulla oli vekseli nostettavana, ja vihdoin Fabianin sisaren, neiti R…n luokse, jonka asuinpaikasta olin osoitteen saanut. Sekä hän että Fabiani ja Corsican olivat jo lähteneet New-Yorkista, ottaen mukaansa nuoren leskemme, johon maaseudun ilman ja hiljaisuuden luultiin terveellisesti vaikuttavan. Corsican oli muutamilla riveillä antanut minulle tiedon tästä äkillisestä lähdöstä. Minne meni hän ystävinensä, lähdettyänsä New-Yorkista? He aikoivat seisahtua ensimäiseen kauniisen paikkaan, mikä Ellenille oli mieleinen, ja viipyä siellä niin kauan kuin ihastusta kesti. Corsican lupasi antaa minulle tiedon oloista ja suhteista, ja hän toivoi, etten lähtisi pois ennenkuin syleiltyäni heitä kaikkia yht'aikaa.
Olisinpa ollutkin onnellinen, joskin vain muutamain tuntien ajan, jos vielä olisin nähnyt Ellenin, Fabianin ja kapteini Corsicanin. Mutta tämäpä juuri oli yksi niitä nurjia puolia, joita matkoilla on muassansa. Minulla oli kiire, he olivat menneet, minäkin olin lähtemälläni, itsekukin oli suunnallaan, eikä ollut juuri uskottavaa että enää näkisimme toisemme.
Kello 2 aikana palasin ravintolaan. Minä tapasin ystäväni tohtorin "bar-room'issa", joka oli täynnä ihmisiä kuin pörssi tahi rautatien pysäyspaikan odotus-sali, todellinen yleis-sali, jossa tulijoita ja lähtijöitä tungeksi ja jossa jokainen sai ilman maksotta jäävettä, biskveitä ja chester-juustoa.
— No tohtori, — sanoin minä, — milloin lähdemme?
— Tänä iltana kello 6 aikana.
— Menemmekö Hudson-rautatietä?
— Emme, vaan Saint John'issa, joka on merkillinen höyry, toinen maailma, Great Eastern joki-alusten joukossa, yksi noita kuljetuskoneita, jotka mielellään lentävät ilmaan.
Minä olisin ennemmin näyttänyt teille Hudsonin päivän valolla, mutta Saint John kulkee ainoastaan öillä. Huomen aamulla kello 5 aikana olemme Albanyssa. Kello 6 aikana lähdemme New-Yorkin valtarautatietä myöten ja syömme iltasemme Niagaran putousten luona.
Minulla ei ollut aikaa miettiä tohtorin tuumia, vaan hyväksyin ne umpimähkään. Me hissattiin huoneesimme ylös ja astuimme muutamain minuuttien perästä matka-kapineinemme alas. Hyyrivaunut veivät meidät kahdenkymmenen frankin hinnalla neljännes-tunnissa Saint Johnin luokse, jonka savupiipuista jo kävi vahva tuprakka.
(jatkuu)
