Ote Strindbergin viimeisestä teoksesta:
Inferno.
Päivä paistaa, arkielämä käy tavallista kulkuaan, työmiesten melu virittää mielet iloon. Sellaiset hetket ne ovat, jolloin kapinoiva henki nousee! jolloin se linkoaa uhmansa ja epäilyksensä taivasta kohti.
Mutta yöllä tulee hiljaisuus ja yksinäisyys ihmisen ylle, ylpeys haihtuu, sydän lyö kuuluvasti ja rintaa ahdistaa. Silloin, lankea polvillesi, ulos ikkunoista orjantappuroihin lääkäriä etsimään tai toveria, joka tahtoo nukkua samassa huoneessa kuin sinä!
Astu yksin yön aikaan kammioosi ja sinä olet löytävä jonkun siellä jo edelläsi. Mene hourujen hoitolaan ja neuvottele sieluntautien tutkijan kanssa; hän on puhuva sinulle kaikellaista nevrasteniasta, paranoiasta, rinnan ahdistuksesta (angina pectoris) ynnä muusta, mutta terveeksi ei hän sinua voi koskaan tehdä.
Minne kuljette te siis, te kaikki unettomat, jotka katuja harhailette ja odotatte auringon nousua?
* * *
Maailmanmylly, Jumalan mylly, ne ovat kaksi sanaa, jotka ovat tulleet käytäntöön.
Oletteko te kuulleet tuota suhinaa korvissa, joka muistuttaa vesimyllyn pauhinaa?
Oletteko yöllisen hiljaisuuden aikaan ; taikkapa myös selvällä päivällä huomanneet, kuinka entisen elämänne muistot jälleen heräävät ja liikkuvat, yksi kerrallaan tai ryhmissä. Kaikki virheet, joita olette tehneet,kaikki rikokset,kaikki tyhmyydet, ne nousevat, nostaen veren korvanlehtiisi, kylmän hien hiuksiisi, väreitä pitkin selkäpiitä. Sinä elät uudestaan eletyn elämäsi aina syntymästä siihen päivään saakka; sinä kärsit vielä kerran kaikki kärsityt kärsimyksesi, sinä nielet kaikki ne kalkit, joita sinä niin usein olet pohjaan tyhjentänyt; sinä ristiinnaulitset luurankosi sitten kun ei enää ole mitään lihaa naulittavaksi ristiin; sinä poltat roviolla sielusi, kun sydän on muuttunut tuhkaksi.
Sinä tunnet tämän?
Se on Herran mylly, joka jauhaa hitaasti, mutta jauhaa hienoksi — ja mustaksi. Sinä olet tomuksi jauhettu ja luulet loppusi tulleen, mutta ei, silloin alkaa se alusta jälleen, ja sinä saat jälleen käydä läpi myllyn. Tunne itsesi onnelliseksi! Se on helvetti maan päällä, jo Lutherinkin tunnustama, joka pitää erityisenä armona tulla poltetuksi jo ennen ikuista tulta.
Tunne itsesi onnelliseksi ja ole kiitollinen siitä!
(Siv. 214—216).
[suom. Kasimir Leino?]
Nykyaika 2/1898.
