Kyllä se Murrosmäin Silja oli aika "poikoo" talossaan. Heän se oliki oikee isäntä Murrosmäissä, vaikka olihan hällä ukon kynttyräki olemassa ja Lauri oli vielä sen nimiki. Koko kylä sen kyllä tiesi, jotta eihän ne "housut" olleet Laurin jalassa. Siljallahan ne kaikki nyörit seisovat.
Ei antanut Silja Laurin ies käyvvä kirkonkylässä talon asijoilla, ihtesi Siljan siellä piti soaha ajoo könöttee, olipahan asja mikä hyväsä. Niinpä kerrannii syksyllä sattu talossa olemaan asjoo kirkolle ja toas veänty Silja rasvasen mahasa kansa vanahan tapasa mukaan kuorman peälle. Ajella köllötti entistä myöten kirkolle ja toimitti asjasa.
Sattupa kirkonkylässä ollessa tulemaan korttieritaloon sijanporsaihen kauppias. Kauniita naskuja sillä oliki. Silja mielisty naskuloihin niin, jotta ostoo päräytti niitä kaksi kappaletta ja pisti säkkiin kärriisä.
Niihen sikaporsaihen kanssa lähti Silja sittä ajoo körryyttämään kottiisa päin. Mutta syksynen päivä on lyhyt ja niinpä se tulla tupsahti pimmee Siljan ajaissa. Vain osasihan heän sen matkan ajoo ja valakkakin kyllä tien hyvästi tunti.
Kotikylälle peästessä oli jo aivan pimmee ja jotennii myöhä. Siljan silimänluomia alako niin riivatusta painostoo siinä kiikkuvassa kärrissa istuissa ja niinpä heän nukkuu nöksähti. Valakka mäni ommoo tietäsä vanahaan vissiin. Mutta sittä tuliki keännös moantieltä omalle kotitielle. Valakko teki yks'kaks' rutakan keänteen ja tuiskis tuli Silja alas kärristä moahan.
Kyllähän Siljalta sillon unet silimistä kaikkosi, kun hän peälleen alas tuli ja samassa valakkaki pelästy jumalattomasti sekä lähti laukkoomaan kottiin. Silja kyllä koitti huutoo sille jotta: ptruu! mutta eihän se mitä sitä kuunnellu, mäni vaan sitä kovemmasti. Ei muu neuvoksi Siljalle, kun ruveta juoksemaan jälestä. Mutta voi onnettomuutta toas! Hänen hammeensa tarttii siinä tien vierellä olovaan kantoon ja revetä kurahti aikalailla sekä vielä siinä juoksuvauhissa vetäsi Siljan istuilleen likarapakkoon. Sai siinä Silja-parka siunata ja kirota!
Murrosmäin isäntä-Lauri kuulosteli siinä illan pitkään, jotta millonkase Siljan kärriin eäni alakaa kuuluva. Viimen kuulooki heän kärriin kolinan. Aika vauhtii se Silja tuntuuki sieltä ajoo kolistavan. Männöö Lauri pihalle vastaan. Valakko tulloo ja seisattuu pihamaalle. Kun kärrista ei kuulu mittää liikettä, niin männöö Lauri lähemmäksi ja kysäsöö Siljoo. Kärristä ei kuitenkaa kuulu muuta vastuuta, kun: noh, noh!
— Mikäs sinulla nyt on Silja? — kyssyy Lauri eilleen.
— Noh,noh!
— Onko sinulle mitä tapahtumia tällä reissulla? — kysyy Lauri toas.
— Noh, noh!
— Mikä perhanan "noh" siinä on? — Eihän se vain — eihän se vain oo — juonut ihteesä humalaan ...!
Lauri männöö aivan lähelle kärriä ja ruppee kahtomaan sitä. Heän näkköö siinä kärrin pohjalla olovan jottai keäröö ja so eäntelöö vain eilleen: noh! Sillon jo Lauri pelästyy ja alakaa huutoo minkä jaksaa, jotta: tulukee hyvät immeiset appuun, teällä taitaa olla ihmeitä meijän Siljan kanssa!
— Mittee pirruu sinä siinä vielä möläjät, mokomaki hätähousu — kuuluu sillon Siljan eäni pimmeestä tieltä päin. Silja sieltä tulla haihattaa niin ihmeen kurjan näkösenä.
— No mistee sinä nyt tulet — ja vielä sen näkösenä? — kyssyy Lauri ja kohottaa lyhtyy Siljoo kohti.
— Mistä minä tässä tulen — kivahti Silja. — Satun jeämään tuonne tielle ja hevonen jätti.
— Kyllä sinä satut, sen sinnout näkönennii. Mutta mitkäs "nohkajat" sinulla on tuolla kärrissä?
— Etkö sinä sikaporsaita tunne, sen tomppeli.
Lauri seisoi taas samanlaisena raukkana kysymysmerkkinä Siljan eissä niinkun monta kertoo ennennii. Heän tunti, otta nyt sitä taas tulloo korville, kun tästä peästään kahen kesken kammariin. Mutta siinä seisoissa pisti hänen mieleesä kaunis koston ajatus: Kun Silja oli tuon näkönen, niin peätti heän käyttee sitä hyväkseen koko talonväin kuullen ja nähen. Ehkä se Siljaki siitä talttuisi.
Niinpä kun hyö yhtenä mänivät tuppaan, niin alakaa Lauri poasata:
— No kyllä siinon immeinen! Juoppas nyt akkainen immeinen ihtesi humalaan ja putoile rapakoihen! On se korreeta!
Pitemmälle ei Lauri peässyt, kun tunsi Siljan kovat käit niskassaan ja tuli heitetyksi ovvee kohti Siljan samalla mutistessa:
— Kyllä minä näytän sinulle humaloo! Mars kammariin paikalla!
Ja sitä tietään ne mänivät kumpiik kammariin. Renki Jaska voan jäi ihmettelemään tuppaan, jotta:
— Oli se akka aika hantturissa kumminnii! Kuka nyt tuotaan oisi uskonna!
Mutta Lauri ja Silja kun peäsivät kammariin, niin ei se Laurin nahka jeänyt mittää vaille. Vaan mielellään Lauri nyt ottiik selekääsä, sillä olihan heän soanut hyvästi kostoo.
Kylälle kuluki kohta puhheet, jotta Murrosmäin Silja oli ollu humalassa kirkolla käyvvessä, puonnut kärristä ja viimmen pieksänyt ukkosa.
Ja sen päiväsen perästä ei Siljan nähty ennee yksinään kulukevan kirkolla. Kohta seuroovalla kerralla kun Murrosmäin valakko nähtiin hölökkeevän kirkolle päin, niin istuu kyhnötti Lauri ite kuorman peällä tyytyväisenä piippuusa immein. Tyytyväinen heän oli, kun viimennii oli peässyt ulukomoalimalle näyttämään, jotta hänellä ne sittennii olivat Murrosmäissä "housut jalassa".
Hakoniska.
Tuulispää 49-51/1906.
