Kuudes luku - Yksi sana selvittää kaikki

Kuinka Jack-halkaisija vangittiin

Suomennos "Wiipurille".

Kuudes luku

Yksi sana selvittää kaikki






"Olkaa hyvä jo herätkää, herraseni. Minä olen Sherlock Holmes, salapoliisi. Minun täytyy saada puhutella teitä hyvin tärkeässä asiassa".

Amerikalainen Charles Lake, joka nukkui sikeässä unessa, hätkähti, mutta sulki uudestaan silmänsä, joihin loisti voimakkaan sähkölyhdyn valo.

"Halloo, mitä se on", huudahti hän, äkkiä tavottaen yöpöydällä olevaa revolveriaan.

Mutta Sherlock Holmes työnsi revolverin syrjään ja sanoi jyrkästi:

"Kuulettehan, että vieressänne ei ole mikään ryöväri eikä rosvo, vaan että minä olen salapoliisi Sherlock Holmes. Nouskaa ylös ja pukeutukaa. Te ette kai kuitenkaan enää voi nukkua tänä yönä, sillä minä voin ilmoittaa teille, että kreivitär Irene Malmaison on murhattu tänä yönä."

"Oletteko hullu, mies?" huudahti Charles Lake hypäten vuoteeltaan.

"Kreivitär Irene Maimaison", jatkoi Sherlock Holmes, "murhattiin tänä yönä rouva Cajanan opiumiluolassa — samassa huoneessa, jossa teidän oli tapana salaa käydä tapaamassa onnetonta tyttöä."

Kuin salaman iskemänä horjui Charles Lake takaisin. Sitten tarttui hän vapisevin käsin yönuttuunsa, joka oli sängyn viereisellä tuolilla, ja kääriytyi siihen, vapisten kautta ruumiin.

"En ymmärrä, mitä te äsken sanoitte minulle. — En voi käsittäa — Irene murhattu — opiumiluolassa — "

"Niin, rouva Cajanan opiumiluolassa", keskeytti Sherlock Holmes. "Se paikka ei teille suinkaan ole tuntematon, sillä tehän olitte ryhtynyt toimenpiteisiin tavataksenne siellä tuon nuoren naisen, joka kaikesta päättäen oli teidän rakastajattarenne."

"Ja jospa nyt niinkin olisi", tiuskasi Charles Lake, koottuaan hiukan ajatuksiaan, "niin mitä te siis tahdotte minusta, herraseni? Mitä varten vaivaatte minua?"

"Puhukaa ennen kaikkea toisella äänellä, sillä muuten minä vangitsen teidät", vastasi salapoliisi tyynesti, mutta ankarasti. "Minä etsin kreivitär Malmaisonin murhaajaa, ja teitä voitaisiin ehkä pitää epäiltävänä, herra hyvä."

Ameritalainen talttui heti paikalla.

"Minä vannon teille, herra", huudahti hän, "että minä en tiedä mitään tästä rikoksesta."

"Teidän piti tänä yönä tavata kreivitär Irene Malmaison rouva Cajanan opiumiluolassa?" kysyi Sherlork Holmes.

"Niin", oli vastaus. "Me olimme luvanneet tavata toisemme."

"Mihinkä aikaan?"

"Meidän piti tavata kello kymmenen. Mutta minä myöhästyin ja kun minä kello puoli yksitoista tulin sinne — niin — niin — "

"No, minkä vuoksi ette jatka?'' kysyi Sherlock Holmes, kun amerikalainen äkkiä keskeytti puheensa. "Minapä sanon reilusti, mistä syystä sanat takertuivat kurkkuunne: Te ette tahtoisi ilmaista minulle, että teidän oli tapana nousta ballongille, joka ympäröi rouva Cajanan taloa, nousta sinne köysitikapuita, jotka kreivitär itse viskasi teille. Mutta tänä yönä ei noita tikapuita ollut heitetty ja sen tähden lähditte te pois siinä luulossa, että kreivitär ei ollut tullut yhtymykseen."

"Sir, te olette arvannut oikein — taikka sitten tiedätte kaikki. Asia on tosiaankin niin, kuin te sanotte."

"No, silloin tahdon minä sanoa teille, mitä sillä välin oli tapahtunut. Eräs mies, joka on tiennyt teillä olevan salaisia yhtymisiä kreivittären kanssa, on jollakin tavoin onnistunut pääsemään huoneeseen teidän sijastanne, ja se mies oli murhaaja?"

Charles Lake seisoi kuin kivettynyt. Hän tuntui todellakin rakastaneen nuorta kreivitärtä, sillä hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä.

"Rakastitteko todellakin Irene Malmaisonia?" kysyi Sherlock Holmes hetken äänettömyyden jälkeen. "Sanokaa minulle suora totuus, eikö se ollut vain hetkellistä aistien huumausta, joka saattoi teidät nuoren kreivittären pariin?"

"Minä rakastin häntä todella", vastasi Charles Lake, "mutta emmehän me uskaltaneet toivoa koskaan saavamme omistaa toisiamme. Sillä kreivi olisi varmaankin salpauttanut minut hullujehuoneeseen, jos minä olisin uskaltanut mennä pyrkimään hänen vävykseen."

"Kun rakastitte kreivitärtä", sanoi Sherlock Holmes, "uskallan toivoa, että te teette kaikki voitavanne auttaaksenne minua hänen murhaajansa jäljille."

"Sen tahdon tehdä. Kautta Jumalan, minä tahdon todellakin tehdä kaikki, mitä minun voimissani on, auttaakseni teitä saamaan murhaajan kiinni, — Irene raukka — minun tyttö raukkani — että sinun piti saada niin kamala loppu! — Mutta, minulle on todellakin aivan käsittämätöntä, mitä varten konna murhasi hänet. Tahtoiko hän ehkä ryövätä?"

"Sen saamme pian nähdä, vastattaa minulle, herra Charles Lake", jatkoi Sherlock Holmes, "oletteko te kenellekään maininnut, että olitte suhteissa kveivitär Malmaisonin kanssa. Oletteko te antanut jonkun toisen henkilön saada tietoa asiasta, paitsi kamarineitiä, joka tietysti tiesi kaikki, ja ennen kaikkea oletteli kenellekään kolmannelle henkilölle ilmaissut, kuinka ja missä teidän oli tapana tavata kreivitärtä?"

"Te loukkaatte minua moisilla kysymyksillänne", tuimistui herra Lake. Olisihan ollut halpamaista, jos minä olisin paljastanut jollekin kreivittären salaisuuden. Ei, sitä en ole tehnyt. Kukaan ei tiennyt siitä, ja minä terotan erityisesti, että kamarineiti kyllä tiesi, että me tapasimme toisiamme rouva Cajanan luona, mutta hän ei tiennyt, millä tavalla minä menin sinne."

"Mutta sitten te olette aivan varmasti ilmaissut sen jollekin kolmannelle henkilölle."

"Minä en ole sanonut sitä kelletaän ihmiselle", vakuutti Charles Lake. "Minä annan teille kunniasanani pantiksi — mutta malttakaahan — " virkkoi hän äkisti, pyyhkien kädellään suuria hikikarpaloita otsaltaan, "se mitä äsken väitin, ei ole totta. On yksi ihminen, joka tietää kaikki — mutta — hän ei voi olla murhaaja — ei, se on vallan mahdotonta — se ei voi olla hän."

"On kaiketi minun asiani arvostella sitä, herra Lake, sanokaa minulle, kuka tiesi salaisuuden."

Amerikalainen oli pahassa pulassa. Hän käveli edestakaisin huoneessaan ja taisteli ilmeisesti kovaa kamppailua itsensä kanssa. "Herra Holmes", alkoi hän sitten hiljaisella äänellä, pysähtyen seisomaan salapoliisin eteen, "te olette mies, joka on vuosien kuluessa on varmaankin saanut tutustua moniin salaisuuksiin. Te olette kai tottunut myöskin säilyttämään salaisuuksia. Minä vannotan teitä: kunnioittakaa Irene raukan muistoa, älkää paljastako tuota rakastettavaa tyttöä, jättäkää niin surullisen lopun saaneen muisto tahrattomaksi — älkää ilmaisko kellekään, mitä minä nyt ilmoitan teille."

"Jos teidän ilmoituksenne voidaan pitää salassa", vastasi Sherlock Holmes, "niin voitte olla vakuutettu, että minä noudatan vilpitöntä äänettömyyttä, herra Lake. Mutta jos teidän tunnustuksenne julkaiseminen on ehdottomasti välttämätön murhaajan kiinnisaamiseksi, silloin, rakas ystävä, katson minä peruuttamattomaksi velvollisuudekseni puhua."

"Mutta minä en luule sen olevan välttämätöntä. Kuulkaa siis: Meidän rakkaudestamme oli seuraukset. Irene oli siitä hyvin onneton, sillä olihan hänen kunniansa, hänen hyvä maineensa kysymyksessä. Silloin päätin minä kysyä neuvoa lääkäriltä."

"Ahaa, lääkäriltä", huudahti Sherlock Holmes äkkiä, näpäyttäen sormiaan, niinkuin hänen tapansa aina oli tehdä, saadessaan hyvän tiedon.

"Se lääkäri, josta puhun'', jatkoi amerikalainen, "on hyvin arvossa pidetty mies, joka muuten ei puutu tämmöisiin aisioihin. Mutta minä olen kerran tehnyt hänelle erään palveluksen Intiassa — "

"Intiassa?" keskeytti hänet Sherlock Holmes hiukan liikutettuna tästä ilmoituksesta. "Te olette siis ollut Intiassa?"

"Niin, minä olen ollut ratsastajana englantilaisessa Kalkuttan kilpa-ajoseurassa. Lääkäri oli lyönyt suuren vedon siitä hevosesta, jota minä ratsastin. Minä pidin huolen, että hevonen tosiaankin tosiaankin voitti, ja siten säästin minä lääkäriltä tappion, joka olisi maksanut hänelle ehkä koko hänen omaisuutensa."

"Tuohan tuntuu todellakin harvinaiselta. Lääkäri, joka on niin uhkarohkea pelaaja, eikö se ole merkillistä?"

Amerikalainen kohautti olkapäitään.

"Pelureita on kaikissa yhteiskuntaluokissa", sanoi hän, "ja mitä tähän lääkäriin tulee, pelasi hän aivan poikkeuksellisella intohimolla. Kilpailun mentyä ohitse, hän kiitti minua sydämellisesti ja sanoi: "Jos joskus voin tehdä teille palveluksen, niin tulkaa vain minun luokseni ja minä lupaan auttaa teitä!— Muistin nyt tämän lupauksen, kun Irene teki kauhistavan tunnustuksensa, että — että hänen kunniansa oli pelissä, ja kun minä sattumalta sain tietää, että mainittu lääkäri ei enää ollut Intiassa vaan asui täältä Lontoossa ja nautti suurta luottamusta taitavuutensa takia, niin menin hänen luokseen ja rukoilin häneltä apua Irenelle."

"Mikä hänen nimensä on?"

Charles Lake epäröi hetkisen, mutta vastasi sitten:

"Hän on tohtori Robert Fitzgerald."

"Kuinka, tohtori Fitzgerald? Hänhän on hyvin kuuluisa lääkäri. Jos en erehdy, asuu hän Westendessä?"

"Aivan oikein, ihan tässä vieressä, Cromwell-Roadilla, muutamia askeleita Kensington-museosta. Tohtoria on onnistanut hyvin. Kun hän oli Intiassa, ei hänellä ollut paljon mitään, mutta Kalkuttassa hän nai suunnattoman rikkaan vientikauppiaan tyttären ja siitä pitäen on hän ollut rikas mies. Palattuaan sitten takaisin Englantiin teki hän muutamia onnistuneita, huomiota herättäneitä leikkauksia ja siitä pitäen käyttävät häntä kaikki; minä luulen hänen hoitaneen kuninkaallisenkin huoneen jäseniä."

"Aivan oikein", vastasi Sherlock Holmes, "minä muistan, että hän pelasti yhden prinsessoista aivan ihmettä lähentelevällä taitavuudella. Hän on hyvin taitava, tämä tohtori Fitzgerald, ja hänellä on varma käsi, mikä kirurgille onkin tarpeen. — Hänelle te siis uskoitte asianne?"

"Niin, minä menin hänen luokseen, kuvasin hänelle asiain tilan ja epätoivoni ja — hän lupasi auttaa minua."

"Sanoitteko hänelle, missä teidän oli tapana tavata kreivitär Malmaisonia?"

"Kyllä minä kerroin. Minunhan täytyi kertoa se, herra Holmes, sillä tohtori Fitzgerald sanoi minulle, että hän ei voisi tehdä mitään, ennenkuin itse saisi nähdä potilaan. Mutta kuinka voisi hän tavata Irenen? Kreivitär ei olisi koskaan suostunut menemään hänen luokseen, ja sen vuoksi ajattelin minä, etta olisi ehkä parasta — jos tohtori — "

"Katsokaas nyt, nyt te taaa takerrutte sanoihinne," huomautti Sherlock Holmes, "ja vielä kerran on minun sanottava teille, mistä syystä. Te nimittäin sovitte asian tohtorin kanssa seuraavalla tavalla: Hänen piti teidän asemestanne kiivetä tikapuita ylös baltongille ja mennä rouva Cajanan taloon. Siellä piti hänen hyvin yksintertaisesti mennä kreivitär Irenen huoneeseen, selittää hänelle olevansa lääkäri, ja te luulitte, että Irene ei silloin vastustaisi tarkastusta. — Eikö ollut niin, herra Lake? Tunnustakaa, että asia oli todellakin niin, kuin minä olen sanonut."

"Minä ihmettelen teidän järkenne terävyyttä. Asia oli tosiaankin niin", vastasi puhuteltu.

"Te ette siis tullut vallan sattumalta rouva Cajanan talolle vasta puoli yksitoista — sillä te tahdoitte antaa tohtori Fitzgeraldille aikaa tutkia potilasta?"

Niihin ankariin katseisiin, jotka Sherlock Holmes tätä sanoessaan tähtäsi nuoreen mieheen, ei tämä voinut vastata, vaan painoi päänsä ääneti rintaansa vasten.

"No niin, rakas ystävä, minä kiitän teitä sydämellisesti ilmoituksistanne", sanoi Sherlock Holmes, ottaen hattunsa, "minä olen säästävä teitä taikka oikeammin onnettoman kreivitär Irenen muistoa niin paljon kuin mahdollista. Se tunnustus, jonka te olette minulle nyt tehnyt, on minulle suureksi hyödyksi.
Minä toivon, että se on auttava minua vapauttamaan Lontoon siitä ihmishahmossa liikkuvasta pedosta, jota tähän saakka on ollut mahdoton vangita ja jonka aina on onnistunut välttää poliisin silmät."


(Jatkuu)





Wiipuri n:o 33 10.2.1910.