Kuinka Jack-halkaisija vangittiin
Suomennos "Wiipurille"
Neljäs luku
Uhkarohkea hyppäys
Ne olivat ainoat sanat, mitkä salapoliisi huusi. Hän ei kiinnittänyt huomiota siihen, että rouva Cajana pyörtyi. Hän heitti vain silmäyksen tuohon onnettomaan, joka virui verissään sohvalla, ja näki, että kaikki inhimillinen apu oli myöhäinen.
Sitten valtasi, hänet ajatus, että hänen otuksensa ei pitäisi tällä kertaa päästä hänen kynsistään. Sherlock Holmes ymmärsi heti, minkä tien Jack-halkaisija oli valinnut pakoretkeensä. Tehtyään kamalan tekonsa oli roisto rikkonut ikkunan ja ryöminyt ulkbalkongille, joka ulottui pitkin koko taloa. Salapoliisi ei epäröinyt hetkeäkään, vaan heittäytyi samalle tielle. Salaman nopeudella hyppäsi hän akkunasta ja päästyään ulos hän näki - riemun huudahtus pääsi hänen suustaan - murhaajan seisovan kaidepuuta vasten, epäröiden, uskaltaako hypätä syvyyteen vai ei.
Kun paistoi ja selvästi saattoi nähdä tuon kauhean olennon. Tällä kertaa ei Sherlock Holmes voinut eroittaa kuitenkaan muuta, kun että hän oli keskikokoinen, hartiakas mies, käärittynä pitkään kauluriin - luultavasti sadekapan kauluriin - ja että hänellä oli päässä urheilulakki ja jalassa komeat saappaat. Miehen kasvoja hän ei voinut nähdä, mutta hän näki kuitenkin, että miehellä oli suuri, musta parta.
Kaiken tämän tajusi salapoliisi lyhemmässä kuin sekunnin ajassa, sillä hän ei koskaan seisonut toimettomana, kun oli ojennettava käsi rikoksellisen kiinniottomiseksi.
"Antaudu, roisto", huusi Sherlock Holmes, "nyt sinä olet minun vallassani — minä vangitsen sinut, Jack-halkasija!"
Sherlock Holmes syöksyi roistoa kohti, joka, kuten näytti, vavisten painautui kaidetta vasten. Mutta samassa silmänräpäyksessä —
Kuului vihellys, sitten junan jyrinä ja pauhu, kun se salaman nopeudella tuli South-Eastern-rautatietä pitkin, joka kulki korkeata ratavallia aivan talon vieritse.
"Konna, mitä aijot tehdä?" kiljasi Sherlock Holmes huomatessaan murhaajan äkkiä nousevan kaiteelle ja valmistautuvan hyppäämään. "Seis, - taikka minä ammun sinut! Jos en voi saada sinua elävänä, niin tahdon nähdä sinut jalkjeni juuressa edes kuolleena."
Jack vastasi pilkkanaurulla. Hän ojentautui suoraksi ja, ennenkuin Sherlock Holmes oli kerinnyt tarttua häneen vetääkseen hänet takaisin, oli se tapahtunut - niin uskomatonta, kuin onkin, niin mahdottomalta kuin se tuntuukin ajatella! Se tumma olento, jota äsken oli seisonut kaidepuuta vasten, oli pää edellä heittäytynyt ohitse kiitävän junan katolle, mistä hänen avonaisen akkunan kautta onnistui päästä sisään vaunuun.
Sherlock Holmes seisoi aivan jähmettyneenä hämmästyksestä. Hän oli tavannut monta pahantekijää, hän oli ollut monien ihmisten joukossa, joilla oli ollut tavaton mielenmaltti, ja usein oli hän ollut tilaisuudessa tekemään sen havainnon, että pahantekijä ei epätoivossaan kammo mitään, välttääkseen vangitsemisen. Hän oli nähnyt monta rohkeata temppua, mutta tämä hyppäys ohi kiitävään junaan, joka tehtiin niin suurella kuolemanhalveksumisella, oli kaikista kylmäverisintä, mitä hän milloinkaan oli nähnyt.
Juna katosi matkoihinsa, Pian sitä ei enää näkynyt. Heikko savupilvi, joka vielä leijaili radan päällä, oli ainoa, mikä osotti, että juna oli juuri kiitänyt ohitse.
"Jumalani", sanoi Sherlock Holmes itsekseen, "tämä pakeneminen pakoittaa minut melkein kunnioittamaan sitä roistoa. Mutta niin menettelee vain semmoinen ihminen, joka tietää, että hän on auttamattomasti hukassa, jos hän ei yritä kaikkeansa. Tällä kertaa roisto pääsi minulta karkuun, mutta minä olen nähnyt hänet — ja minä olen Lontoossa ainoa elävä ihminen, joka voi kerskua omin silmin nähneeni Jack-halkaisijan."
Ja koska tämä oli hyvin tärkeätä Sherlock Holmesille, palautti hän mieleensä pahantekijän kuvan:
Siis keski-pitkä mies, leveä-harteinen, käärittynä pitkään, mustaan kauluriin, lakki päässä ja täysi parta. Silloin, kun roisto hyppäsi, luuli Sherlock Holmes nähneensä hänen silmänsä: harvinaisen suuret, hehkuvat silmät, joista loisti maailman halveksiminen ja hävyttömyys.
Sherlock Holmes astui äkkiä takaisin balkongilta ja tarkasti sitä paikkaa, missä murhaaja oli seisonut. Ehkä hän oli pudottanut jotakin, jota voisi olla hyödyksi takaa-ajossa. Mutta mitään ei näkynyt. Jack-halkaisija oli päässyt karkuun jättämättä minkäänlaista merkkiä jälkeensä. Ja silloin kun salapoliisi vielä etsi hänen jälkiään, oli konna varmasti turvassa, sillä kuka tietääkään, kuinka kauaksi hän oli junalla päässyt.
Sherlock Holmes arvasi, että rikollinen astuisi pois junasta jossakin toisessa Lontoon kaupunginosassa ja vaikka hän olisikin jonkun verran loukannut itseään hypätessään, ei vahinko kuitenkaan voisi olla niin vakava, että hän ei voisi poistua junasta.
Kun Sherlock Holmes ei enää voinut ajatella Jack-halkaisijan takaa-ajoa, palasi hän akkunasta takaisin huoneeseen. Sillä välin oli rouva Cajana herännyt ja hänen huudoistaan olivat hänen palvelijansa tulleet saapuville. Joukko naisia, ovenvartijana palveleva neekeri ja kaksi muuta miestä oli tullut huoneeseen.
"Menkää pois täältä kaikki tyyni heti paikalla", huusi Sherlock Holmes tullessaan sisään, "ainoastaan rouva Cajana jää tänne."
Kaikki katsoivat ihmetellen Sherlock Holmesia, mutta hän seisoi käskevänä heidän edessään, eiwätkä he uskaltaneet vastustaa häntä. Uteliaitten poistuttua sulki Sherlock Holmes oven ja astui sohvan luo, jolla murhattu makasi. Hän kumartui kuollutta lähelle. Hän näki hurmaavat kasvot, joita ei kuolemakaan ollut voinut rumentaa, tyttömäiset kasvot, joita kultaiset kiharat varjostivat. Kuolleella oli yllään ainoastaan runsaasti pitseillä koristeltu paita, joka nyt oli verellä tahrittu. Sherlock Holmes huomasi heti, että omistajan nimikirjaimet oli ommeltu paitaan ja että nimikirjainten päällä oli kruunu.
"Rouva Cajana", sanoi salapoliisi, "tunnetteko vainajan?"
"En tunne häntä", vastasi nainen nyyhkyttäen. "Oi, Jumalani, nyt on minun elämäni lopussa, minun huoneistoni suljetaan, kun tämä murha on tapahtunut täällä, mutta minä vannon teille, herra Holmes — "
"Älkää alituiseen vannoko, älkää vakuuttako niin paljon — vaan pysykää siihen sijaan asiassa ja vastatkaa niihin kysymyksiin, joita minä teille teen. Onko tämä nuori nainen, joka on näköjään noin 20 vuoden ikäinen, joskus ennen ollut teidän luonanne?"
"On — hän on käynyt täällä neljä tai viisi kertaa."
"Äskettäin?"
"Viime kuukauden kuluessa."
"Onko hän polttanut opiumia?" kysyi Sherlock Holmes, "kuten näette, on polttoaparaatti kylmä."
"Hän on vain pyytänyt päästä tänne, selittäen jo tietävänsä, kuinka hänen on meneteltävä. Hän ei koskaan sallinut, että kukaan jäisi hänen luokseen."
"Paniko hän oven perästään lukkoon?"
"Pani. Tietysti hän ei tiennyt, että minulla on toinen avain kaikkiin huoneisiin ja että minä voin tulla sisään, milloin tahdon."
"Ettekö te ollut koskaan täällä, kun tämä nainen oli?"
"En milloinkaan. Minä panin merkille, että opiumia oli aamulla vähemmän kuin illalla. En muuten paljon välittänyt hänestä. Otaksuin, että hän poltti opiumia, vaikka minun täytyykin tunnustaa, että sitä ei hänestä ollenkaan huomannut."
Sherlock Holmes kääntyi äkkiä selin rouva Cajanaan, astui jälleen akkunan luo, harppasi ulos balkongille ja katsoi alas seinää myöten.
"Tiedättekö rouva Cajana," sanoi hän palatessaan huoneeseen, "minä olen vakuutettu, että vainaja raukka ei ole tullut teidän taloonne polttamaan opiumia, vaan pikemmin sen tähden, että hän täällä tahtoi ottaa vastaan jonkun, jota hän ei voinut muuten tavata."
"Niin, mutta — olisimme kai me nähneet sen henkilön! Tähän taloon on vain yksi käytävä, ja neekeri, ovenvartija, olisi kyllä kysynyt mieheltä, mihin hän aikoi mennä."
"Ei, niin ei asia ole ollut", vastasi salapoliisi. Katsokaas — balkongi on tosin kahdeksan metriä korkealla ladusta, mutta jos viskaa alas köyden taikka, tikapuut, voi mukavasti kiivetä tänne ylös ja tulla akkunasta sisälle. Olipa kuinka tahansa, niin ei ole luultavaa, että se olisi ollut Jack-halkaisija, jota onneton odotti. Mutta minä olen sitä mieltä, että se mies, jota kansan suussa mainitaan Jack-halkaisijaksi, on kuullut näistä yhtymisistä ja että hän tiesi, että tämä nainen odotti täällä tänä yönä vierasta ja että, hän on käyttänyt tätä tietoa hyväkseen tullakseen murhaamaan tämän naisen."
"Mutta minkä vuoksi hän olisi tahtonut murhata neidin?" kysyi rouva Cajana, väännellen käsiään epätoivosta ja tuskasta.
"Kukapa tuntee tuon hirviön vaikuttimet?" vastasi Holmes. "Joka tapauksessa on kuitenkin havaittu, että Jack-halkaisija murhaa ainoastaan naisia, jotka ovat viettäneet kevytmielistä elämää. Tässä tapauksessa on todistettu, että tämä tyttö on ottanut harha-askeleen, sillä muuten hän kai ei olisi teidän talossanne. Ja nyt, rouva Cajana, näyttäkää minulle murhatun vaatteet. Hän on kai pannut ne johonkin kaappiin."
Cajana avasi pienen kaapin. Siinä oli joukko vaatteita, jotka ilmeisesti olivat samat, mitkä murhatulla oli ollut yllään hänen tullessaan tähän opiumiluolaan. Holmes näki heti, että vaatetukseen kuului ajanmukaisesti ommeltu tummansinisestä sheviotista tehty leninki, siihen sopiva kauhtana, joka oli runsaasti punoksilla koreiltu, sinisellä sulkatöyhdöllä koristettu hattu ja kaksi valkeaa alushametta, joissa oli samat nimikirjaimet kuin paidassakin. Nämä kirjaimet olivat J. M. ja kruunun Sherlock Holmes heti huomasi olevan ranskalaisen kreivikruunun.
Nyt alkoi salapoliisi etsiä taskuja. Hän löysi rahakukkaron, jossa oli muutamia kultarahoja, pienen laukun, jossa oli peili ja puuderiviuhka ja hieno nenäliina.
"Näistä ei ole opastajiksi", sanoi Sherlock Holmes; "mutta katsokaamme nyt vainajan pieniä kenkiä."
Ne olivat mustat kiiltonahkaiset kengät, joissa oli ajanmukaiset keltaiset nauhakoristeet. Ne olivat mitä pienimpiin jalkoihin sovelletut. Erehdystä välttääkseen vertasi Holmes vainajan jalkoja näihin hurmaaviin pikkukenkiin ja totesi, että kengät aivan varmaan olivat vainajan. Tutkivasti katsellessaan kenkiä Sherlock Holmes huomasi niitten alla nimileiman.
"Tämä on merkki siitä, että nämä kengät on valmistanut Howard-tadulla oleva pariisilainen jalkineliike Laurin & Comp. - Huomenna toivon tietäväni, kuka kuollut on", sanoi hän. "Mutta muistuu mieleeni, että Laurin & Comp. on yksi niitä liikkeitä, jotka ovat auki läpi vuorokauden. Minä otan kengän mukaani, niin saan heti tietää, kuka murhattu on."
"Ja mitä on minun tehtävä?" huudahti rouva Cajana. "Onko minun ilmoitettava poliisille?"
"Ilmoitettawa poliisille? Tietysti. Mutta odottakaa yksi tunti, niin minä voin luultavasti itse tehdä ilmoituksen. Lukitkaa ovi ja antakaa minulle avain, niin että ei kukaan voi päästä huoneeseen. Akkunakin on suljettava eikä täällä saa koskettaa mitään, sillä on hyvin tärkeätä, että kaikki on samassa kunnossa kuin nytkin."
Pian oli Sherlock Holmes jättänyt opiumiluolan. Pikkukengän hän oli pistänyt taskuunsa ja ajoi nyt niin nopeasti kuin suinkin Howard-kadulle.
Muutamat liikkeet olitvat äskettäin ryhtyneet toimenpiteisiin voidakseen pitää puotinsa auki koko vuorokauden. Tämä tapahtui enimmäkseen reklaamin vuoksi ja Laurin & Comp:n puotikin oli täysin valaistu, kun Sherlock Holmes astui sisään. Koko henkilökunta luonnollisesti ei ollut saapuvilla. Ainoastaan yksi miespuolinen apulainen tuli salapoliisilta kysymään, mitä hän tahtoi.
"Olkaa hyvä", sanoi Sherlock Holmes, esiteltyään itsensä, "ja katsokaa, onko tämä kenkä teidän valmistettanne."
"On kyllä, herra."
"Tämä kenkä on siis ostettu teiltä."
"Aivan varmasti se on täältä ostettu."
"Voisitteko ehkä sanoa minulle, kenelle olette myyneet nämä kengät?"
"Mahdotonta. Me myymme jota päivä niin tavattoman monta paria kenkiä, että emme pane muistiin, kuka kulloinkin ostaa niitä."
"Minulle on hyvin tärkeätä saaba tietää, kenelle nämä kengät on tehty, sillä arvatenkin ne on tilattu."
"Aivan varmaan ne on tilattu. Meillä ei ole valmiina näin pientä numeroa. Neiti Daisy, olkaa hyvä ja tulkaa tänne hetkeksi. Muistatteko te ehkä, kenelle nämä kengät on tehty?"
Myyjätär tuli nyt sisähuoneesta, katsoi tutkivasti kenkää ja sanoi heti:
"Tietysti minä sen tiedän. Lontoossa on vain yksi ainoa henkilö, joka käyttää tätä numeroa, sillä täällä on ihmisillä yleensä suuri jalka. Nämä kengät on tilannut kreivitär Irene Malmaison."
"Kreivitär Malmaison?" huudahti Sherlock Holmes. "Jos en erehdy, on hän ranskalaiseen siirtokuntaan kuuluva ylhäinen nainen."
"Hyvin ylhäinen nainen", jatkoi liikkeen hoitaja ylpeästi, "hän on ollut kauan meidän ostajiamme."
"Onko kreivitär naimisissa vai - "
"Eihän toki, mitä te ajattelettakaan? Hänhän on vielä nuori tyttö, vasta noin kahdenkymmenen vaiheilla."
"Sanokaa, herra hyvä, — hän oli noin kahdenkymmenen vanha", vastasi Sherlock Holmes vakavasti, "sillä nuori kreivitär ei enää ole elävien joukossa."
"Kuollutko?" huudahti liikkeen hoitaja.
"Ei — Murhattu!" vastasi Sherlock Holmes ja kiirehti pois puodista välttääkseen enempiä kyselyjä.
(Jatkuu)
Wiipuri n:ot 30-31 6-8.2.1910.
