Kuinka Jack-halkaisija vangittiin
Suomennos "Wiipurille''
Yhdeksäs ja viimeinen luku
Sherlock Holmes voittaa vedon
Eräässä Walworth-kadun heikosti valaistussa eteisessä seisoi hyvin hienosti puettu nainen. Hän oli aivan muotokuntainen englannitar, pitkä, solakka ja jotakuinkin leveäharteinen. Hänen vieressään seisoi nuori mies, joka ihaillen katseli häntä.
"Herra Holmes, tämä voittaa tosiaankin kaikki, mitä te tähän asti olette saanut aikaan vaatetustaidon alalla. Teidän on onnistunut muuttaa itsenne hienoksi naiseksi. Totisesti, jos kohtaisin teidät kadulla tietämättä, kuka te olette, niin minä rakastuisin teihin."
"Todellakin? Mitä sinä silloin sanoisit, jos saisit nähdä hänet, jonka kasvonpiirteitä minä olen jäljitellyt? Minä uskallan tosiaankin väittää olevani erehdyttävässä määrässä rouva Ruth Fitzgeraldin näköinen. — Mutta nyt toimeen, Harry, — minä kuulen vaunujen tulevan — luultavasti se on rouva Ruth — niin onkin — vaunut pysähtyvät tuonne nurkalle. — Kiiruhda nyt, Harry, sinun on hypättävä vaunuihin ja sanottava rouva Ruthille, mitä mina jo olen neuvonut sinulle."
Harry Taxon jätti Sherlock Holmesin ja juoksi vaunujen luo vanhojen talojen; heittämäin varjojen suojassa. Juuri hänen pysäytyessään vaunujen luo — ne olivat tavalliset ajurin rattaat — avautui ovi ja — Ruth aikoi astua ulos.
"Rientäkää, rouva", kuiskasi Harry hänelle, "ojentakaa minulle käsivartenne ja tulkaa minun mukaani, ette saa viipyä hetkeäkään.
"Kuka te olette, herra? Minähän en lainkaan tunne teitä."
"Puolisonne on teidän kintereillänne", huomautti Harry vastaamatta hänelle tehtyyn kysymykseen. "Hän tietää, mihin te aijotte mennä. Kauhea kohtalo odottaa teitä, jos ette seuraa minua. Kaikki on ilmaistu."
"Laupias Jumala, minun mieheni tietää —"
"Kaikki! Hän tietää, että teidän on määrä mennä tapaamaan kapteeni Harry Thomsonia ja hän voi olla täällä millä hetkellä hyvänsä. Kiiruhtakaa, rouva. Minä pelastan teidät, seuratkaa minua — kaikki on ilmaistu."
Ruth oli niin sekaisin ja säikähtynyt, että ei kysynyt enempää, vaan tarttui Harry Taxonin käsipuoleen ja katosi hänen kanssaan salaman nopeudella erästä poikkikatua pitkin. Sillä välin oli Sherlock Holmes lähtenyt eteisestä. Kevyin askelin meni hän vaunujen luokse ja kuistasi ajurille:
"Odottakaa tässä — minä tahdon jäädä istumaan vaunuun — ajasta minä maksan."
"Sepä merkillistä", murahti ajuri, "minuutti sitten hän poistui ja nyt hän nousee takaisin vaunuun — mitähän sekin merkitsee. Panenpa pääni vetoa, että tässä on joku rakkausseikkailu kysymyksessä. Silloin ovat naiset aina niin hermostuneet eivätkä tiedä itsekään, mitä tehdä. Mutta kunhan minä vain saan maksuni, niin muusta en huoli."
Holmes istui vaunuun, laski akkunaluukun alas ja katseli katua pitkin. Oli pimeä, sumuinen ilta, ja muutamat lyhdyt eivät riittänet luomaan tarpeeksi valoa. Pian näkyi kuitenkin muuan ihmisolento tulevan poikkikatua myöten.
"Hän tulee", kuiskasi nyt salapoliisi itsekseen. "Tuolla kääntyy hän nurkasta — tuo rääsyinen, huonosti puettu roisto, jolla on takkuinen, punainen parta — se on hän — hän on valepuvussa."
Salapoliisi joutui kuumeenomaiseen jännitykseen. Hän tunsi, että paljon riippui näistä minuuteista ja että nyt oli ratkaistava, oliko hänen sallittu selvittää Jack-halkaisijan synkkä arvoitus ja vapauttaa Lontoo siitä miehestä, joka niin kauan oli herättänyt pelkoa ja kauhua sen kaduilla.
Maksettuaan ajurin, lähti salapoliisi vaunusta. Kiireisin, kevyin askelin hiipi hän nyt huoneriviä pitkin. Yht'äkkiä ilmestyi roisto hänen sivulleen.
"Minne matka?" kysyi hän väärennetyllä äänellä. "Kun pienoinen on kerran tullut tänne, pitää meistä kahdesta tulla pari."
"Kernaasti, jos sinä tahdot. Sinä oletkin minun mieleiseni."
Näin sanoen astu, salapoliisi lyhdyn valon piiriin.
"Siis todellakin — minun vaimoni, minun vaimoni — kevytmielinen nainen — no niin — niinpä pitää sinun kuolla niinkuin kaikkien muittenkin — " huusi hän. "Kuole — Jack-halkaisija on sinun kimpussasi!"
Hän heittäytyi nyt salapoliisin kimppuun niin väkivaltaisella voimalla, että tämä tuskin saattoi sitä vastustaa. Silloin kuului kilahdus — veitsi kilpistyi takaisin. Teräspanssari, jonka Sherlock Holmes oli pukenut yllensä, teki tehtävänsä.
Seuraavassa silmänräpäyksessä vaihtuivat osat. Salapoliisi käytti hyväkseen sitä silmänräpäystä, jolloin Jack-halkaisija peräytyi kauhistuneena epäonnistuneesta yrityksestään. Hän tarttui roistoon kurkusta ja nyt syntyi ankara taistelu — taistelu elämästä ja kuolemasta.
"Nyt sinä olet viimeinkin minun kynsissäni, senkin peto, joka niin kauan olet pitänyt Lontoota kauhun vallassa. Nyt on Jack-halkaisija näytellyt osansa loppuun", huusi salapoliisi. "Antautukaa, tohtori Fitzgerald, sillä kautta Jumalan, te se olette eikä kukaan muu, jota koko Englanti kauhistuneena kutsuu Jack-halkaisijaksi".
Kuului kova romahdus — Jack-halkaisija kaatui maahan. Seuraavassa silmänräpäyksessä oli hän vangittu ja vietiin vaunuun.
"Ajuri", huusi Sherlock Holmes, "ajakaa poliisin pää-asemalle!"
Mr Warrn, Lontoon poliisipäällikkö, istui kirjoituspöytänsä ääressä, kun he tulivat sisään, ollen juuri allekirjoittamaisillaan vangitsemismääräystä, jonka Murphy oli hänelle esittänyt.
"Te olette siis aivan vakuutettu, että Grower Bell on Lilian Bellin murhaaja?" kysyi poliisipäällikkö.
"Niin, täydellisesti, sir. Ja vangitessani hänet minä epäilemättä vangitsen myöskin Jack-halkaisijan. — Aha, arvoisa virtaveljeni, herra Holmes, on kadottanut vedon."
"Luuletteko todellakin niin, Murphy?" kuului ivallinen ääni salapoliisipäällikön selän takana. "Olkaa hyvä ja vilkaiskaa hiukan taaksenne. — Tässä tuon teille oikean Jack-halkaisijan — hän on tekevä tunnustuksensa!"
Warrn ja Murphy katsoivat ihmetellen Sherlock Holmesia, joka — vielä naisen puvussa — toi huoneeseen vangitun tohtori Fitzgeraldin.
"Jack-halkaisija ei ole kukaan muu kuin tämä mies, tämä onneton raukka, joka todellakin ansaitseisi pikemmin ihmisen sääliä kuin heidän kiroustaan. Teidäm edessänne seisoo kuuluisa ja suosittu kirurgi, tohtori Robert Fitzgerald — te varmaankin tunnette hänet mieskohtaisesti, hra Warrn, katsokaahan tätä.
Holmes otti nyt tohtori Fitzgeraldilta pois valetukan ja irtoparran.
"Kautta taivaan— sehän on todellakin tohtori Robert Fitzgerald."
"Minä huomaan hävinneeni vedon, herra Holmes", sanoi Murphy, "olkaa hyvä ja ojentakaa minulle kätenne. Minä en usko, että koko maailmassa on etevämpää salapoliisia kuin te."
* * *
Sherlock Holmesin, Warrnin ja Murphyn välisen sopimuksen takia ei kukaan maailmassa saanut koskaan tietää, kuka Jack-halkaisija oli. Onneton tohtori Fitzgerald vietiin samana yönä hullujenhuoneeseen, missä hän rauhallisesti kuoli neljä viikkoa myöhemmin.
Vuoden perästä solmi Ruth rakastamansa Harry Thomsonin kanssa koko elämän kestävän liiton.
Loppu
Wiipuri n:o 37 15.2.1910.
