Viides luku - Rouva Margueriten luona

alkuun
Lady Ruthin avioliitto

5 luku

Rouva Margueriten luona







Lady Ruth oli näennäisesti rauhoittunut maalarin kuoleman suhteen. Hän koetti näytellä välinpitämätöntä ja onnistui sillä tavoin pettämään miestänsä, joka häntä vartioitsi Argus-silmillä.

Seuraavan päivän aamuna professori Grayn käynnin jälkeen tuli lordi vaimonsa luo.

"Sinä olet sopinut ratsastusmatkasta Grayn kanssa tänään", hän sanoi, "mutta minä toivon, että jäät kotiin."

"Miksi? Pelkäätkö, että tuo vanha herra rupeaa minua hakkailemaan?"

"Niin, se on mahdollista, kun sinä olet niin toivoton veikistelijä. Mutta minä toivon, että et ratsasta tänään, koska minä en voi tulla seuraasi, sillä minun täytyy käydä sisareni luona."

"Pidä hauskaa! Sinulla ei muuten ole tapana ilmioittaa minulle, missä päiväsi ja yösi vietät."

"Mitä tarkoitat?" kysyi lordi. "Tarkoitatko sillä, että minä olisin sinulle uskoton?"

"Sinä menit taas pois hiljan eräänä yönä, tultuamme kotiin juhlasta. Minä en olisi tietänyt siitä, ellen olisi voinut niin pahoin, että minun täytyi nousta ylös. Tahdoin mennä ulos hakemaan lääkepulloa, joka on sinisen huoneen kaapissa, ohitse mennessäni näin sinun makuuhuoneesi oven olevan auki ja sinun olevan poissa."

"Aivan oikein, olin mennyt klubiin. — Milloin muuten olisin tilaisuudessa puhumaan järkevistä asioista miesten kanssa, kun minulla päivällä on kylliksi työtä vartiodessani kevytmielistä vaimoani."

"Surkuttelen sinua todellakin", ivaili lady Ruth. "Kuinka mielelläni säästäisin sinulta tämän vaivan! — Mehän voimme erota, koska me niin vähän sovimme toisillemme!"

Yhdellä hyppäyksellä oli lordi hänen vieressään ja tarttui kovasti hänen käsivarteensa. Hänen silmänsä säkenöivät ja hän suhisi hampaittensa välistä:

"Sinä tahdot olla vapaa voidaksesi vapaasti pelata miesten kanssa. — Oo, minä tunnen sinut."

"Päästä minut! Päästä minut heti!" huusi lady Ruth kauhun valtaamana.

Mutta sen sijaan että olisi päästänyt, tarttui mies vielä kovemmin vaimonsa käsivarteen ja ravisteli häntä.

"Muista, Ruth! Sanon sinulle, että otan selvän sinun salaisuuksistasi. Varoita rakastajaasi, sen neuvon sinulle annan, sillä muuten hänen voi käydä samalla tavalla kuin maalarin!"

"Ah", vaikeroi Ruth, "niin sinä siis tunnustat, että olet murhannut hänet!"

"Hahohoo! Oletko hullu? Kuka sitä sanoo?" lisäsi lordi väkinäisesti nauraen.

"Sinähän itse viittasit siihen nyt. — Aavistan, että sinä olit murhaaja, kurja!"

"Olet hullu", sanoi lordi jääkylmällä äänellä. "Älä huoli vaivata itseäsi hankkimaan todistajia siihen, mitä olen sanonut. Minä pääsen päämäärääni ennenkuin sinä. Sillä huomaa, jokaisen joka ottaa harha-askeleen kanssasi, pitää kuoleman, vaikkapa hän olisi Fairhall. Kenen käden kautta — on myöhempi kysymys!"

Näin sanoen kääntyi hän ympäri jo meni huoneesta.

Lady Ruth seisoi kauhun valtaamana paikallaan.

"Hyvä Jumala, minun täytyy varoittaa Fairhallia", mutisi hän. "Tuo mieshän on mustasukkaisuudesta hullu. En kauemmin epäile, että hän on ollut juonessa mukana ja antanut murhata Bristlyn."

Vapisevin käsin soitti hän kamarineitsyttänsä.

"Annette, vaunu pian kuntoon! Sinä tiedät, että minun tänään täytyy koettaa rouvo Margueriten luona!"

"Kyllä, mylody", vastasi tämä ja kun lady Ruth valmistautui lähteäkseen ulos, mutisi neitsyt: "Myladyn pitäisi olla varovaisempi, lordi kysyi minulta, meneekö mylady tänään taas ompelijan luo. Hän oli silloin niin pilkallisen näköinen, aivankuin hän aikoisi tulla ja hämmästyttää mylodya siellä."

"Suuri Jumala! Ja mitä sinä vastasit?"

"Vastasin, että mylody oli peruuttanut aikomuksensa ja tahtoi sen sijaan mennä erään valokuvaajan luo."

"Minkä?"

"Sitä lordi myös tahtoi tietää ja minä mainitsin erään nimen, jota ehkä ei löydy. Blonderson, sanoin minä luulevani sen naisen nimen olevan, joka Piccadillyssä on avannut valokuvaamon."

"Sinä olet ymmärtäväinen tyttö, Annette. Ellei minulla olisi sinua ollut, olisi minut saatu ilmi jo aikoja sitten. Sinä luulet siis, että mieheni ei tule rouva Margueriten luo?"

"Siitä ei voi olla varma — lordi ei varmaankaan oikein luota minuun. Mylady tekisi viisaasti menemällä viereisen talon läpi ompelijan luo. Sillä lordi ei tunne sitä käytävää poikkikadulta eikä siis tule sinne vakoilemaan."

Lady Ruthin posket hehkuivat kuumeentapaisesti hänen seisoessaan peilin edessä katsellen pukuaan, ennenkuin meni.

"Taivas olkoon kiitetty, sitä hän ei tunne", kuiskasi hän itsekseen ja korottaen ääntään, jatkoi hän kamarineitsyeeseen kääntyneenä: "Oletko toimittanut kirjeen hänelle, Annette?"

"Kyllä, sen olen tehnyt, mylady, vaikka mieluimmin olisin jättänyt sen tekemättä. Tietäähän mylady, että herra Holmes on nimenomaan toivonut, että herra tällä kertaa saisi odottaa vähän."

Lady Ruth kätki itkien kasvonsa nenäliinaansa.

"Minä en voi, Annette. Sinä tiedät, että minä elän vain tämän rakkauteni vuoksi. Silloin kun en enää saa häntä nähdä, voin minä yhtä hyvin tyhjentää myrkkypikarin. Minun täytyy nähdä Arthur, ellen tahdo kuolla! — Herra Holmes on liiaksi huolissaan!"

"Herra Holmes on hirmuisen viisas mies, mylady", virkkoi uskottu kamarineitsyt varoittaen. "Toivon, ettei tapahdu mitään onnettomuutta teidän tottelemattomuutenne takia hänen toivomuksensa suhteen."

Lady Ruth huokasi syvään.

"Minun täytyy mennä, Annette, en voi muuta. Jos lordi tulisi kotiin ennen minua, niin sano, että olen mennyt ulos hengittääkseni raitista ilmaa."

Neljännestunnin perästä astui lady Ruth vaunuistaan mainitulla poikkikadulla ja lähetti sen sitten kotiin. Sattumalta asui siinä eras valokuvaaja ja lady Ruth hymyili huomatessaan sen.

"Mikä onnellinen sattuma! Oi, tiedän, että jumalat suojeletvat rakastavia."

Kepein askelin liiti hän portaita ylös ja soitti ompelijan yksityisasunnon ovella.

Muuan nuori tyttö tuli avaamaan ja lady Ruth nyökkäsi ystävällisesti hänelle.

"Tulen koettamaan", sanoi hän merkitsevällä katseella, "onko huone vapaa?"

"Rouva Marguerite on jo valmis. Olkaa hyvä ja astukaa sisään, mylady."

Hän meni etuhuoneen läpi pieneen kodikkaaseen huoneeseen. Hän avasi siellä olevan oven ja huusi hiljaa:

"Tule sisään, Arthur!"

Hoikka olento astui kynnyksen yli ja rauhallinen ääni sanoi:

"Arthur ei ole täällä, lady Loncester."

Lady Ruthilta pääsi huudahdus. — Hän seisoi vastakkain. Sherlock Holmesin kanssa

"Kaikkivaltias Jumala", kuiskasi hän säikähtyneenä. "Kuinka te tulette tänne. Kuinka te tiedätte — "

"Se on sivuasia, kuinko olen teidän salaisuutenne keksinyt. Joka tapauksessa näette, että on turhaa koettaa pimittää minua. Te olette vaarassa, mylady, ja minä olen tullut tänne pelastamaan teitä."

Lady Ruth vaipui kalveten tuolille.

"Mitä tarkoitatte?"

"Enkö kirjoittanut ja sanonut teille, että antaisitte salaisen rakastajanne odottaa? Ettekö voinut ymmärtää, että minulla oli tärkeitä syitä tähän pyyntööni? — Jos olisitte suoraan minulle tunnustanut, että todella olitte ottanut harha-askeleen, niin olisin paremmin voinut tehdä teille selvää, että jokainen hetki voi tuottaa rakastajallenne kuoleman. — Teidän puolisonne on tekemisissä erään etevimmän salapoliisimme kanssa ja tämä on jo ottanut selville, että tähän taloon löytyy kaksi käytävää ja että te olette täällä tänään."

"Pelastakaa Arthur — hän tulee tänne!" huusi lady kauhistuneena.

"Ei, hän ei tule tänne. Olen pitänyt huolta siitä, että hän tällä hetkellä minun apulaisieni kanssa suunnittelee pakoa — joka ehkä pelastaa sekä hänet että teidät!"

"Ah, herra Holmes, olette enkeli - "

"Jättäkää minut ja minun enkelimäisyyteni pelistä, mylady. Sanokaa minulle nyt sen sijaan, luuletteko, että minä autan aviorikosta?"

Salapoliisin läpitunkemat silmät katsoivat häntä karsaasti. Lady Ruth katseli häntä kirkkaalla ja avoimella katseella.

"Minä en ole mikään avionrikkoja, herra Holmes", vastasi hän tuikealla äänellä.

"Mitä? Luuletteko yhä voivanne pimittää minua? Minä sanon teille, että tiedän kaikki. Tiedän, että olette Arthur He - "

"Jumalan tähden ei mitään nimiä täällä!" huudahti lady Ruth säikähtyneenä.

"No niin, olkoon sitten, mutta joka tapauksessa teillä on rakastaja ja selitätte kuitenkin, ettette ole mikään avionrikkoja?"

Hän katseli salapoliisia hyvin surullisen näköisenä.

"Minä en voi enkä saa vielä sanoa teille kaikkea, herra Holmes", sanoi hän. "Mutta pyydän teitä, uskokaa minua! Anteeksi etten paremmin seurannut hyvää tarkoittavaa neuvoanne! Lupaan, että tästä lähtien teen, niinkuin sanotte. Mutta sanokaa minulle, mitä teen, jos mieheni todellakin tulee tänne ja kysyy minua?"

"No, te selitätte, että olette täällä koettamisen tähden ja paras on, että myös koetatte jotakin. Sillä aikaa lähden minä tästä talosta samaa tietä, jota te tulitte tänne ja kiiruhdan ystävänne luo — "

"Odottakaa, herra Holmes, minun täytyy ensin sanoo teille, että mieheni tänään on laittanut kauhean näytelmän, jolloin hän tunnusti, että hän on syypää Bristlyn kuolemaan... Hän uhkasi sitäpaitsi, että Fairhall - "

"Hahahaa, luulen kuitenkin, että lordilla sen sijaan on täysi syy itsellään peljätä. Älkää olko levoton Fairhallin takia, mylady, sillä minä olen hänen ystävänsä ja olen varoittanut häntä."

Näin sanoen kumarsi Sherlock Holmes kaavamaisesti lady Ruthille ja meni huoneesta. Kohta sen jälkeen astui rouva Marguerite sisään, salapoliisin lähettämänä ja vei lady Loncesterin kiertoportaita alas alempaan kerrokseen.

"Mylady", kuiskasi rouva Marguerite, "minun täytyy pyytää teitä tulevaisuudessa pitämään kokouksianne jossakin toisessa paikassa. Minä en kestä moisia mielenliikutuksia."

"Hiljaa, Marguerite, luulin, että saitte tarpeeksi maksua siitä. — Ottakaa nyt pian tänne leninki, jota minä koetan."

Tuskin hän oli pannut päällensä komean leningin, jonka tuli olla silmänkääntäjänä, ennenkuin lordi astui kadulta sisään puotiin.

"Tahdoin vain kysyä", sanoi hän kääntyen erään apulaisen puoleen, "onlo lady Loncester täällä koettamassa?"

"On kyllä, mylord," lady on paraillaan koetushuoneessa."

Lordin keltaiset, ryppyiset kasvot ilmaisivat suurinta ihmettelyä.

"Erehdytte kai, neitiseni? Kamarineitsyt sanoi, että hän on peruuttanut tuloonsa?"

Hän osoitti erästä ovea ja lordi aikoi juuri mennä ja avata sen, kun apulainen sanoi:

"Anteeksi, mutta herrat eivät saa mennä sinne sisälle."

Hän asettui tällöin estämään lordia, mutta tämä asia herätti lordissa epäilystä.

"Tuhat tulimmaista", sanoi hän raa'asti, "täytyy minun toki saada mennä oman vaimoni luo!"

Hän riuhtasi oven auki ja seisoi vastapäätä — puolisoonsa, joka koetti komeata seurustelupukua.

Rouva Marguerite oli polvillaan hänen edessään, mutta lordin äkillisen sisääntulon tähden hän harmistuneena nousi ylös.

"Mitä tämä merkitsee? — Ah, tekö se olette, mylord! Minun täytyy tunnustaa, että tämä on ensimäinen kerta, kun joku herra on tullut tänne sisään."

"Anteeksi, rouva Marguerite. Pidin sitä niin mahdottomana, että vaimoni olisi täällä, että minun täytyi omilla silmilläni nähdä tullakseni vakuutetuksi siitä! — En oikeastaan ymmärrä, kuinka olette tänne tullut?" sanoi hän kääntyneenä lady Ruthiin päin.

"Luonnollisesti oven kautta mylord", huudahti Marguerite nenäkkäästi.

"Mylady tuli tänne jo tunti sitten. Jos te olette odottanut ulkopuolella mylord, niin on luultavaa, että puolisonne on tullut tänne ennen teitä!"

Ruth ei suvainnut vastata miehelleen ainoatakaan sanaa.

Jälleen täytyi lordin väistyä taistelukentältä pettyneenä.

"Tämän saa pässinpäinen salapoliisi maksaa minulle!" mutisi hän, huoneesta mennessänsä. "Eikö tuo mies hoputa minua tänne, väittäen, että minun vaimoni tulee tänne joka päivä ja että hän täällä varmasti tapaa jonkun. Ja sitten minä saan nähdä, että hän on täällä tyydyttämässä naisellista turhamaisuuttaan, joka maksaa minulle niin summattomat rahat! Ei, Fairhall ei ollut siellä, muuten olisin nähnyt hänet. — Mutta minä kyllä katson, mitä minun rakas Ruthini hommaa lopun päivää. Tiedän ja tunnen, että hän pettää minua. Ja ellen saa mitään varmaa todistusta siitä, kuka hänen rakastajansa on, niin tulee Faithallin loppu samalla tavalla kuin Bristlynkin — "

Hän nousi raitiovaunuun, koska hän mielellään, silloin kuin sopi, säästi ajurin rahat ja ajoi siten siihen kortteliin, jossa jossa Jessien asunto oli.

Läähättäen hän astui epämukavia portaita ylös ja soitti rakastajattarensa ovikelloa.

Mutta kukaan ei tullut aukaisemaan, hänen innokkaista soittomisistaan ja koputuksistaan huolimatta. Lopulta avasi eräs naapuri ovensa ja huusi kärsimättömälle lordille:

"Jos tahdotte puhutella Jessietä, niin saatte hakea häntä jostain muualta, sillä hän ei ole ollut kotona sittenkun eilen iltapäivällä. — Hän makaa kaiketi sikahumalassa jossakin poliisikonttorissa."

"Voi niin, vai niin", mutisi lordi itsekseen, mennessään portaita alas.

Tämä oli ikävä seikka, sillä hän olisi tahtonut kysyä Jessieltä, kuinka Jessielle uskotut toimet sujuivat.

"Kirottu paloviina", sadatteli lordi.



(jatkuu)






Wiipuri n:o 222-223 26-28.9.1909.