Lady Ruthin avioliitto
11 luku
Kuinka rikollinen ilmisaadaan
"Nyt se siis tapahtuu", sanoi Sherlock Holmes rikosasiain komisaariolle. "Olkaa sen vuoksi niin hyvä ja tulkaa palatsin ulkopuolelle parin miehen kanssa kello viisi iltapäivällä."
"Kuten käskette! Ja te, Holmes vihellätte, kun on aika?"
"Niin, kolme lyhyttä vihellystä peräkkäin. Mutta ennenkuin ryhdyn mihinkään, täytyy minun tietää, aikooko Spright mahdollisesti tehdä jonkun konnankoukun laskuihimme. Oletteko häntä nähnyt?"
"Olen, näin hänen olevan klubissa, jossa lordi tällä hetkellä majailee."
"Kirottua! Jos hän nyt on tehnyt joitakin huomioita — mutta ehkä hän vain on kertonut minun seikkailustani noitten molempien roistojen kanssa eilen."
"Tiedättekö mitä, Holmes? Minä koetan ottaa vangiksi herra Sprightin, sillä hänellä on tähän aikaan tapana kävellä ympäri puistossa."
"Ei, antakaa hänen kernaasti minun puolestani kuljeksia. Ja jos hän on nähnyt minut palatsissa tänään ja puhuu siitä lordille, niin se vain lisää hänen hirmuista mustasukkaisuuttaan."
"No, onneksi olkoon! Me kai tapaamme jälkeenpäin", sanoi komisario. — —
Vähän sen jälkeen hiipi Sherlock Holmes puettuna maantierosvoksi puutarhan ympäri siihen klubiin, jossa lordi oli.
Parin minuutin perästä tämä tuli.
"Olen saanut tiedonantonne telefoonitse. Onko teillä minulle mitään uutisia?"
"On, Sherlock Holmes on jo kerran tänään ollut ladyn luona ja palaa takaisin kello viisi, sen olen saanut kuulla eräältä palvelijalta, joka on kuullut ladyn soittavan salapoliisille."
"No, minä menen sinne sitten. Ja jos huomaan teidän olleen oikeassa, niin te saatte palkinnon, johon voitte olla tyytyväinen."
Brand nosti kulunutta lakkiansa ja katosi. Muutamia minuutteja sen jälleen oli Sherlock Holmes oikeassa puvussaan lady Ruthin vastaanottohuoneessa, joka oli heikosti valaistu. Harry Taxon seisoi vahdissa salin akkunan luona, kunnes oli nähnyt lordin tulevan puutarhan läpi.
Kalmankalpeana seisoi lordi makuuhuoneessaan ja kuunteli. Hän luuli miehisen äänen sanovan:
"Ole rauhallinen, rakkaani, mitään pahaa ei minulle tapahdu! Kuinka lordi voisikaan minua epäillä?"
Kirkas naisen ääni kuului vastaavan:
"Minä olen niin peloissani. Sinä tiedät, kuinka tarkalleen hän osaa — "
Oven raosta näki lordi hellän näyn. Raivoten syöksyi hän vuoteensa luo ja sieppasi sen yläpuolella riippuvan pienen revolverin.
"Rakkaani", kuuli hän taas äänen sanovan sisällä, "oi sinä tiedät, kuinka iloinen olen, että miehesi on poissa."
Tässä silmänräpäyksessä työnsi lordi oven auki — laukaus pamahti, mutta salapoliisi seisoi siinä vahingoittumattomana.
"Kirottua! Mikä revolveriani vaivaa! Mutta odota, kurja, petturi, kaiketi minä vielä sinuun!" sähisi hän ja veti esiin tikarinsa.
Hän ryntäsi esiin ja upotti tämän salapoliisin syleilemään naisen selkään. Nukke kaatui kankeasti lattialle — Sherlock Holmes tarttui lordin käsiin ja seuraavassa silmänräpäyksessä hän oli pannut niihin käsiraudat.
"Koira, minä tahtoisin kuristaa sinut!" sähisi lordi.
"Sen kyllä uskon teidän tahtovan tehdä, lordi Loncester", sanoi salapoliisi tyynesti, "mutta minä olin siksi varoivainen, että latasin teidän revolverinne tyhjillä patruuneilla ja nyt on teidän kätenne tehty vahingottomiksi, niin ettette voi saada nauttia minun kuristamisestanikaan. Minä olen myöskin tutkinut ja havainnut, että molempien kuulien, jotka olette ampunut Bristlyyn ja Fairhalliin, täytyy olla teidän revolveristanne lähteneitä!"
"Silloin olet nähnyt aivan oikein! Ja minä surkuttelen, ettei laukaukseni sattunut yhtä hyvin Fairhalliin kuin Bristlyyn! Minä annan kirjallisen tunnustuksen siitä, että olen ampunut vaimoni rakastajia — "
"Surkuttelen", keskeytti hänet Sherlock Holmes, "mutta nyt ei meillä ole mitään aikaa kirjallisiin tunnustuksiin."
Lordi tuli äkkiä ihmeteltävän tyyneksi. Hän näytti päättäneen jotakin. Vaivalloisesti hän nousi ylös ja hoippui makuukamarin ovea kohti, huutaen:
"Älkää seuratko minua. — Koska kerran olen varustettu käsiraudoilla, niin ei teidän tarvitse peljätä, että minä voisin ampua itseni!"
Harry Taxon, joka nyt myös oli tullut huoneeseen, tahtoi kuitenkin kiiruhtaa hänen jälkeensä, mutta salapoliisin kädenliike pidätti hänet.
"Anna hänen olla Harry", kuiskasi Sherlock Holmes. "Minä melkein aavistan, mitä hän aikoo, enkä tahdo, että häntä häiritään."
Makuuhuoneessa hoippui lordi pienen pöydän luo, jossa oli joukko pulloja, joissa yhdessä ei ollut päällekirjoitusta. Käsiraudoista huolimatta onnistui hän poistamaan korkin tästä pullosta.
Lordi Loncester otti pullon hampaittensa väliin, ojensihe suoraksi ja taivutti päänsä taaksepäin, niin että pullon sisältö valui hänen suuhunsa.
Kohta sen jälkeen kuului kumea kaatuminen lordin makuuhuoneesta. Sherlock Holmes ja Harry kiiruhtivat sinne. He löysivät lordi Loncesterin makaamassa hengetönnä vääristynein kasvonilmein pehmeällä matolla.
Salapoliisi hengitti hitaasti huoneen karvaalta tuoksuvaa ilmaa.
"Sinihappoa", sanoi hän lakoonisesti.
Sitten hän meni akkunan luo, avasi sen ja päästi kolme lyhyttä vihellystä. Heti sen jälkeen tulivat poliisit taloon.
"Herrani", sanoi voittamaton salapoliisi heidän johtajalleen, "teillä ei ole enempää tekemistä täällä, mutta olette kai hyvä ja ilmoitatte poliisille, että lordi Loncester on äkkiä kuollut. — Hän on tappanut itsensä myrkyllä."
"Voi, hitto — onko se sitten aivan varmaa, että hän jo on kuollut?"
"On, kaikki elämä on paennut", sanoi salapoliisi.
Virkamiehen ymmärtävä katse kohtasi salapoliisin. Hän kääntyi vaieten pois ja sanoi sitten muutamia sanoja seuralaisilleen, jonka jälkeen he kaikki poistuivat.
"Nyt lady Ruth siis on leski", mutisi Sherlock Holmes itsekseni. "ja minä olen täten tehnyt tehtäväni."
Loppu.
Wiipuri n:o 231 7.10.1909.
