"Sherlock Holmes" kuollut








Noin 50-vuotiaana kuoli hiljattain eräs Lontoon taitavimpia salapoliiseja Philipp Beague, jonka kerrotaan olleen esikuvana Conan Doylella hänen kirjoittaessaan kuuluisia Sherlock Holmesin seikkailuja. Beague on ottanut selville useimmat huomiota herättävät rikosjutut, mitä viimeisten viidenkolmatta vuoden aikana on tapahtunut.

Beague syntyi pienessä kaupungissa lähellä Southamptonia ja tuli 20-vuotiaana tiedotta ja varoitta Lontooseen onnea etsimään. Hän alkoi satamatyömiehenä, antautui sitte merimieheksi ja teki sellaisena useita matkoja. Mutta kerran putosi hän mastosta ja taittoi vasemman jalkansa. Nyt pääsi hän palvelukseen erään tiedemiehen luo, jonka alana erityisesti olivat kemialliset kokeilut. Täällä sai hän tietoja, jotka sittemmin olivat hänelle suureksi hyödyksi. 26-vuotiaana tuli Beaguesta salapoliisi. Hän oli aina ollut sangen innostunut salapoliiseihin ja heidän toimeensa, ja kun kesällä 1886 eräs harvinainen juttu kiinnitti Lontoon poliisien huomiota ja terävänäköisyyttä, tarjosi Beague heille apuaan. Oli nimittäin löydettävä mies, joka oli pannut liikkeeseen suurenmoisen määrän vääriä setelejä. Kuudessa viikossa oli miehemme saanut selville rikollisen ja tämän loistavan kokeen jälkeen salapoliisi-alalla otettiin hän Scotland Yardin palvelukseen. Beague juuri vangitsi tunnetun suurvarkaan Georges Manolescun Lontoossa kun tämä oli "puhaltamaisillaan" erään kallisarvoisen jalokivirenkaan eään kultasepän pöydältä. Muutamia viikkoja sitte lisäsi Beague ansioitaan arvokkaalla teolla. Hän oli päässyt erään intialaisetn salaliiton jäljille, saman, jonka toimia oli Dhingresin murhatyö. Mutta ennenkuin hän kerkisi ryhmä toimiin keksintönsä johdosta, sairastui hän keuhkotulehdukseen ja kuoli pian sen jälkeen.




Wiipuri n:o 167 24.7.1909.