Hyvällä pahakin joskus palkitaan
Kirj. Leo Tolstoi
Siten kehuivat orjat isäntäänsä. Paholaista harmitti se, että orjat elävät isäntänsä kanssa sovussa ja rakkaudessa. Ja paholainen valtasi erään tuon hyvän isännän orjista, Alebin, ja käski hänen suututtamaan toisetkin orjat isäntään. Ja kun kerran kaikki orjat lepäsivät työstään ja kiittivät isäntäänsä, rupesi Aleb puhumaan sanoen: "Suotta te, veikot, kiitätte isäntämme hyvyyttä. Jos pirullekin teet mieliksi, niin sekin käy hyväksi. Me palvelemme isäntäämme hyvin ja teemme kaikki hänen mielikseen. Kun hän vaan jotain ajattelee, niin teemme me sen jo. Me arvaamme hänen ajatuksensakin. Mitenkä hän siis voisi olla paha meille? Mutta heretkääpä olemasta hänelle mieliksi ja tehkääpä jokin työ huonosti, niin muuttuu hän sellaiseksi, kuin kaikki muutkin ja palkitsee pahan pahemmin, kuin muut häijymmätkin isännät". Toiset orjat alkoivat riidellä Alebin kanssa. He riitelivät aikansa ja löivät vihdoin vetoa. Aleb otti suututtaakseen hyvän isännän. He löivät vetoa sillä ehdolla, että jos isäntä ei suutu niin saavat toiset orjat Alebin juhlavaatteet, mutta jos isäntä suuttuu, niin lupasivat orjat antaa Alebille jokainen omat juhlavaatteensa ja sitäpaitsi lupasivat he puolustaa häntä, jos isäntä vihastuisi ja päästää hänet vapaaksi, jos hän pannaan rautoihin tai vankilaan. He löivät vetoa ja seuraavana aamuna lupasi Aleb suututtaa isännän.
Aleb palveli isäntäänsä paimenena. Hän paimensi suurta, hyvärotuista lammaslaumaa. Aamulla kun hyvä isäntä vieraineen tuli lammaslaumaansa katsomaan ja näyttämään vierailleen kalliita lempilampaitaan, vilkaisi paholaisen valtaama Aleb tovereihinsa ikäänkuin sanoakseen: nähkääs, nyt minä suututan isännän. Kaikki orjat kokoontuivat ja katselivat mikä ikkunasta, mikä ovesta, mikä aidan raosta, mutta paholainen kiipesi puuhun ja katseli sieltä pihalle, mitenkä hänen palvelijansa tottelee hänen käskyään. Isäntä kulki sinne tänne pihalla näytellen vierailleen lampaita ja vuonia. Vihdoin tahtoi hän näyttää parasta pässiään. "Hyvät ovat, sanoi hän, kaikki pässini, mutta tuo vahvasarvinen tuossa, sitä en myy hinnasta mistään; se on minulle silmääkin kalliimpi". Lampaat säikähtivät pihalla olevaa väkeä eivätkä vieraat ehtineet nähdä tuota hyvää pässiä. Heti kun pässi alkaa hiukan rauhoittua, niin tuo paholaisen valtaama Aleb säikähtää sitä, ikäänkuin vahingossa, ja taas sekaantuu se muiden joukkoon. Vieraat eivät voineet eroittaa tuota kallista pässiä. Se pahoitti isäntää. Hän sanoi Alebille: "Aleb ystäväni, koetappas varovasti ottaa kiini tuo paras, vahvasarvinen pässi ja pitele sitä hiukan aikaa kiinni." Ja heti kun isäntä sen oli sanonut, heittäytyi Aleb kuin leijona lammaslaumaan, tarttui pässiä villoihin kiinni ja temmaten sitä vasemmasta takajalasta, kohotti hän sen isäntänsä nähden ilmaan niin, että jalka taittui rasahtaen kuni kuiva näreen oksa. Pässi vaipui polvilleen surkeasti määkyen. Aleb koetti nostaa sitä ylös, mutta sen vasen jalka riippui hervottomana. Vieraat sekä orjat surkuttelivat sitä, mutta paholainen iloitsi nähdessään, miten hyvin Aleb oli täyttänyt tehtävänsä. Isännän kasvot kävivät synkemmäksi, kuin yö, hän rypisti kulmiaan, antoi päänsä painua alas eikä puhunut sanaakaan. Myöskin vieraat ja orjat olivat vaiti... He odottivat, riitä tapahtuisi. Isäntä vaikeni, sitten pudisti hän itseään, ikäänkuin tahtoen irtautua jostakin, ja kohotti päätään. Hänen kasvonsa kirkastuivat, hän hymyili ja katsoi Alebiin sanoen: "Oi Aleb, Aleb! isäntäsi käski sinun suututtamaan minua. Mutta minun isäntäni on voimakkaampi, kuin sinun: sinä et siis saanut minua suuttumaan, mutta minä suututan sinun isäntäsi. Sinä pelkäsit, että minä rankaisen sinua ja sinä tahdoit päästä vapaaksi, Aleb; tiedä siis, että minä en rankaise sinua, ja koska sinä tahdoit päästä vapaaksi, niin minä tässä, vierasteni nähden, annan sinulle vapautesi. Mene mihin mielesi tekee ja ota mukaasi pyhävaatteesi".
Hyvä isäntä vieraineen meni kotiansa. Mutta piru kiristi hampaitaan, hyppäsi alas puusta ja katosi maan sisään.
Turun Lehti no 151 28.12.1893.
