Godenhjelm David Copperfieldistä
David Copperfield nuoremman Elämänkertomus ja Kokemukset Charles Dickensiltä. Englannin kielestä suomentanut Waldemar Churberg. Edellinen ja jälkimäinen osa. (W. Churbergin Romani-kirjasto. Suomennoksia ulkomaan klassillisesta kaunokirjallisuudesta. Ensimäinen vuosikerta.) Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1879 ja 1880. — 525 + 498 sivv. isoa 12:o 3 nioksessa. Hinta 15 m.
"W. Churberg'in Romani-kirjasto", jonka ensimäinen vuosikerta sisältää Ch. Dickens'in David Copperfield'in, on oikeastaan jatkoa "Uuteen Romani-jaksoon", joka, niin-ikään hra Churbergin johdon alla, on tarjonnut Suomen lukijakunnalle monta ansiokasta suomennosta romaani- ja novelli-kirjallisuuden alalta. Julkaistiinpa jo Uudessa Romanijaksossa muutamia nyky-ajan parhaanlaatuisia teoksia: Jókain, Pushkinin, Dickens'in y. m.; mutta Romanikirjaston varsinaiseksi tehtäväksi on asetettu tällaisten mallikkaiden teosten suomentaminen. David Copperfield on juuri omansa aloittamaan tämmöistä muhkeata suomennosten sarjaa ja sen valitseminen on katsottava hyväksi enteeksi siitä suunnasta, jota Romani-kirjasto vast'edes on noudattava. Sen ilmestyminen on monessa suhteessa merkillinen tapaus kirjallisuudessamme. Meidän kielellemme ei ole tähän asti käännetty muuta kuin noin viisi, kuusi lyhyttä jutelmaa sen mainiolta tekijältä; hänen suurista romaaneistaan on tämä ensimäinen, joka on saatu suomennetuksi. Että David Copperfield sen lisäksi on Dickens'in paraita ja enimmin suosittuja romaaneja, ei tarvitse erittäin muistuttaa. Paitsi sitä on tämä kirja kooltansa lavein kaunokirjallinen tuote, mikä tähän asti on ilmestynyt suomenkielellä.
David Copperfield'in runollisia ansioita on tarpeeton laajalta selittää; joka sen on lukenut, tietää, kuinka sen kuvaelmat unohtumattomina painuvat lukijan mieleen, kuinka suuren runsauden mitä omituisimpia ja samalla luonnonmukaisimpia ihmis-olentoja se loitsii silmiemme eteen, millä taidolla ja sielutieteellisellä älyllä kaikki luonteet ovat kuvatut ja mikä todellinen humori ja samalla syvä tunteellisuus asuu kaikissa näissä kuvaelmissa. Dickensin kirjoitustavan omituisuus on niinikään tunnettu. Se ei ole tuota nimen-omaan "klassillista" esitystapaa, joka, liikoja sanoja käyttämättä, pontevilla lauseilla ja enimmiten yleisillä piirteillä asettaa ihmiset ja tapaukset tarkasti muodostettuina, veistotaiteen tavalla, henkisen silmämme eteen. Se on päinvastoin maalaustaiteen kaltainen; erityispiirteiden kokoilemisella ja milloin mistäkin otetuilla vertauksilla antaa se kuvaukselle omituisen värityksen ja saattaa lukijaa siihen mielialaan, jota kertoilija tahtoo hänessä synnyttää. Tämän esitystavan kääntäminen toiselle kielelle on monessa kohden paljoa vaikeampi kuin edellisen. Tuossa tarkassa, veistokuvantapaisessa esityksessä jokainen poikkeus alkuteoksen sanoista ja lausetavasta saattaa olla haitaksi käännöksen taiteellisuudelle ja suurin vaikeus on täysin vastaavien, ytimekkäiden sanojen löytäminen; vaan jos tämä onnistuu, muodostuu käännös melkein itsestään sujuvaksi ja voimalliseksi. Toisin on jälkimäisen kirjoitustavan laita; se kulkee monta vertaa mutkalliserapia polkuja; sanojen ja lauseiden valitseminen on satunnaisempi, oikullisempi; siinä ilmaantuu siis enemmän sitä, mitä kussakin kielessä ja eri henkilöin puhetavassa on satunnaista, tavallisista säännöistä poikkeavaa. Saadaksensa semmoista käännöstä, joka on luonteva ja herättää lukijassa samoja tunteita ja ajatuksia kuin alkuteos, täytyy kääntäjän siis paljoa suuremmassa määrässä kuin muutoin tehdä omantakeista työtä, mukaellen oraalla kielellään originaalin omituisia lauseparsia ja esitysmuotoa. Tämä vaatii johonkin määrin itsenäistä kuvausvoimaa, joka, tarkasti tajuten kirjailijan mielialaa ja tarkoitusta, osaa niille luoda toisen, vaan kuitenkin yhtäläisen ulkomuodon.
Nämä seikat tulee mielessä pitää, kun ryhtyy puheena olevan suomennoksen arvostelemiseen. Hra Churberg on ennen osoittanut olevansa taitava kääntäjä, joka on laskenut vaan huolellisesti sepitettyä työtä pajastansa. Tämäkin suomennos on tarkkuudella suoritettu teos, jolla on monta ansiota. Vasta lausuttujen mietteiden johdosta tahtoisimme kuitenkin tuoda esiin erään muistutuksen, joka enemmin koskee itse suomentamis-tapaa, kuin niitä yksityiskohtia, joita seuraavassa joudumme mainitsemaan. Tuota yllämainittua käännöksen itsenäisyyttä kaipaamme monessa paikoin; suomentaja olisi ylipäänsä saanut enemmän käyttää sitä vapautta, johon alkuteoksen esitystapa häntä oikeuttaa. Ottakaamme pari esimerkkiä. Jos Miss Trotwood asunnostaanleikillisesti käyttää nimitystä "bandbox", niin tämä saattaa olla aivan luonnollista englanninkielellä; mutta kun hän suomeksi puhuu "hatturasiastaan" (II osa, siv. 218), täytyy meidän kummastella, kuinka juuri tämä sana on joutunut hänen mieleensä. Minkätähden juuri hatturasia? Jollei suomeksi keksi mitään tähän vivahtavaa soveliasta sanaa, saisi siihen panna minkä muun sanan hyvänsä, joka asuntoa merkitsee, vaikkei sillä olisikkaan mitään yhteyttä rasian kanssa, jos se vaan tässä tilassa on luonnollinen. — Jokseenkin väkinäinen metafora on mielestämme "rakennusten raadot" (II osa, siv. 265), vaikka sanasta sanaan oikein käännetty ("carcases of houses"). Suomenkieli vaatisi vähän lievempää vertaussanaa, esim. hylky; eipä tässä kohden menisikkään mitään mehua hukkaan, jos sanoisikin suorastaan: rakennusten pirstat tai jäännökset. — Nämä ovat vähäpätöisiä muistutuksia, mutta osoittanevat kumminkin, mitä tarkoitamme.
Huomioon otettava asia on muiden ohessa Englannin ja Suomen kielten lauseopillinen erilaisuus. Edellinen suosii yleensä pitkiä lausejaksoja, joissa on paljon toisiinsa kietouneita syrjälauseita; näiden lausejaksojen jakamisella saataisiin suomennos usein paljoa luontevammaksi, erittäinkin niissä kohdin, missä useat että-konjunktionilla tai relativi-pronomenillaalkavat lauseet synnyttävät tautologiaa. Katsottakoon esim. II osan sivulla 257 lauseistoa: "Jos tämän menetyksen kautta" j. n. e., jossa kolme relativi-lausetta tulee perätysten. — Kielten eri luonne tekee muutoin, että Englannin kielestä käännettäissä suomalaiset lauseet helposti pitenevät; sentähden ei tarvitsisi turhasta sananmukaisuuden harrastuksesta niitä suotta venyttää. Niin esm. "pedon-käpälän kaltaiset hansikkaat kädessä" on tosin oikea, vaan jotenkin pitkäpiimäinen suomennos sanoista "in very paws of gloves"; kankeuden välttämiseksi olisi vähän vapaampi käännös parempi. Samaten voisi lauseesta: "Joka tuotti häväistystä talomme edustan puutarhalle" (II o., s. 219), sana "edustan" vahingotta jäädä pois. Tällainen pitkäpiimäisyys on varsinkin sopimaton noissa kohteliaisuuden lauseissa, jotka seura-elämässä kulkevat suusta suuhun keveän vaihtorahan tavalla, esm. "kuinka voitte? toivon, että voitie hyvin!" Ehkä sopisi paremmin sanoa: — — toivon, hyvin! tai: hyvin, minä toivon!
Varsinaisia erehdyksiä käännöksessä ei tavattane aivan monta. Sivulla 265 toisessa osassa sanotaan: "Sakea viemäri purkasi riitaansa vankihuoneen valleille". Englantilaisessa tekstissä on "walls"; se tarkoittaa tässä nähtävästi seiniä eikä valleja, joka merkitys tuskin lienee "wall" sanalla. — Sukunimistä päättäen luulisimme vanhemman David Copperfield'in pikemmin olleen Miss Betsey Trotwood'in sisarenpojan kuin hänen veljensä pojan. Sivulla 359 edellisessä osassa on sana "setä" epähuomiosta pujahtanut "enon" sijaan, kun on puhe Emily'n enosta, Mr. Peggotty'sta. — Painovirheitä ovat tietystiI osassa siv. 35: "muita sellaisia kaluja, joita pidettiin istuimina ja lisäsivät tuolien lukua" (= ja jotka lisäsivät) sekä II osassa siv. 197: "ilman kaksi puoluetta" (= kahta p.).
Lopuksi pyydämme saada sulkea Romanikirjaston" lukijakunnan suosioon, toivottaen sille onnellista jatkaantumista.
B. F. Godenhjelm.
Kirjallinen Kuuskauslehti 11/1880.
