Gunnar Suolahti - Eräs matka Suomessa vähän toista sataa vuotta sitten

Eräs matka Suomessa vähän toista sataa vuotta sitten.

Kirjoittanut Gunnar Palander.



Oli heinäkuu alullaan vuonna 1794. Yliopistollinen lukukausi Turussa oli päättynyt, juhlalliset rehtorinvaihtajaiset puheineen ja ohjelmakirjoituksineen olivat ohitse, ylioppilaat jo aikoja sitten hajonneina maaseudulle ja professoreistakin olivat monet matkustelleet kesä-asumuksilleen läheisiin herraskartanoihin.

Porthan oli lähdössä tavallisille kesämatkoilleen. Ne olivat monena monituisena vuonna olleet hänelle virkistyksenä ja vaihteluna lukukausien liian työn ja paljon kamarissa istumisen jälkeen. Ja niillä hän oppi tuntemaan maatansa, jota vielä varsin puutteellisesti tunnettiin, niillä hän keräili tietoja jos jonkinlaisia, maata, kansaa, kieltä koskevia. Matkoiltaan oli Porthan tuonut aineksia latinalaiseen teokseensa suomalaisesta kansanrunoudesta, sieltä olivat myöskin hänen kokoelmansa suomalaisia sanoja ja sanantapoja. Tällä kertaa hän aikoi matkustaa maantieteilijänä hankkimassa tarkkoja tietoja Tuneldin maantieteen parannettuun laitokseen, jonka kohdakkoin piti ilmestyä.

Matkavalmistuksia oli kestänyt muutaman päivän. Tuskin oli riittänyt aikaa kirjoittamaan muutamia rivejä Tukholmaan Mathias Caloniukselle, kiittämään häntä kaikenlaisista toimitetuista askareista ja lähettämään hänelle niihin menneitä rahoja. Minkälaisia matkavalmistukset olivat emme aivan tarkalleen tiedä, mutta matka oli tällä kertaa tehtävä vähän tavallista pitempi, niinpä oli kapineitakin säälittävä runsaammin mukaan. Käydessään kerran sukulaisissa Porvoossa oli Porthan jättänyt tavaransa sinne ja lähetettiin ne hänelle perästäpäin Turkuun erikoinen luettelo mukana. Tällaisia olivat siinä mainitut kapineet, ja sentapaisia kait ne olivat nytkin. „Kynttilät, peili, jolle emme muuta paikkaa löytäneet ja joka siinä on niin säilössä, ettei se mene rikki, kynttilänsäästäjä, parhaat kynttiläsakset, pieni messinkilaatta, viisi hopealusikkaa ja sokeripihdit, taula, tulukset, sen verran kirjoitus- ja postipaperia,kuin löysimme ja mukavasti mahtui laatikkoon, kolme tilattua merenvahapiippua, pienimytty tilkkuja Enon 2) yönuttuun, laatikko mustekirjoitustarpeita varten kaikkine tarpeineen sekä lyijykynäkotelo, joka asetettiin kirjoituslaatikkoon, parranajovehkeet, nahkahiottimet ja öljykivi; kynäveitsi ja kaikki mitä oli oikeanpuoleisissa pienissä laatikoissa , mikroskoopi (on myöskin kirjoituslaatikossa), kiikari, nuuskarasiat, tupakkikukkaro, tupakkirasia. Kaikki tämä on pakattuna laatikkoon ja mahtui sinne erinomaisesti. Esineet ovat erotetut toisistaan rohtimilla ja myöskin rohtimilla päällystetyt." Näin ahdettuina jaksoivat tavarat kestää tärskyntää matkarattailla.

Toisen päivän aamulla läksi Porthan liikkeelle mukanansa tavanmukainen matkatoverinsa Mikael Franzén, joka vielä vanhoilla päivillään mielellään muisteli yhteisiltä retkiltä saamaansa runsasta opetusta. Ajettiin keveissä kääseissä, jotka kyllä olivat sen ajan suuria matkavaunuja epämukavammat, mutta paremmat kulettaa huonoilla teillä ja vesimatkoilla. Kolmannen päivän illalla tultiin Hämeenkyröön, jossa käytiin katsomassa yliopiston omistamaa Haverin rautakaivosta.

Haveri tuotti professoreille paljon huolta. Kaivostyö olisi vaatinut suuria kustannuksia, olisi näet pitänyt rakennuttaa sulatuslaitokset ja pajarakennukset, tuottaa malmia muualta rauta-aineen parantamiseksi ja muuta sellaista. Ja professoreilla oli omat toimensa, oma työ-alansa, eihän heidän sopinut ruveta rautatehtaan isänniksi taikka ruukinpatruuniksi. Mutta eräällä yksityiselläkin oli kaivoksessa osaa ja hän tahtoi panna työt alulle. Melkein olisi ollut parasta myödä koko kaivososuus pois, niin olisi päässyt kaikista huolista, mutta silloin olisi samalla annettu lähitienoilla asuvat akatemian alustalaiset alttiiksi ruukinomistajain sorrolle. Sitäkään professorit eivät olisi sallineet. Niin oli Haveri tullut heidän huoltensa alituiseksi esineeksi, professori Haartman oli aivan äsken käynyt siellä virallisella tutkimusmatkalla ja konsistoriossa piti taas syksyllä tulla asiasta puhe. Innokkaana yliopistomiehenä tahtoi Porthankin omin silmin nähdä nuot paljon puhutut paikat ja matkalla sinne oli yliopistonkamreeri Videnius kolmantena seurassa.

Matkaa jatkettiin. Laihot tien vierillä olivat varsin kauniit, vain siellä täällä oli halla hieman tehnyt vahinkoa. Pohjanmaalle tullessa viljelys yhäti parani. „Viljelysinto Vaasan läänissä oli erittäin suuri — näin kertoilee Porthan havaintojaan — sekä herrasmiehissä, että talonpojissakin, joihin edellämainittujen esimerkki on vaikuttanut. Erittäinkin he puuhailivat soittensa ja rämeittensä ojittamisessa ja kaskettamisessa; joten niistä muutaman tuottavan viljasadon perästä saatiin komeita niittyjä. Ovatpa hovioikeudenkin jäsenet ja virkamiehet niin innoissaan, että jotkut, joilla ei ollut varaa ostaa omia tiloja, ovat raivanneet muitten soita, muutamia etuja ja vapaavuosia vastaan."

Tultiin Pohjanmaan kaupunkeihin. Ehdottomasti tulivat matkustajat niitä keskenänsä verranneeksi. Kaikkein kurjin oli Uusi-Kaarlepyy: huonosti rakennettu, ilman liikettä, ilman kunnollisia kauppiaita. Neljällä laivallaan, sekä yhdellä pietarsaarelaisella rahtialuksellaan, eivät kaupungin kauppiaat edes kyenneet kulettamaan kaikkea tervaansa Tukholmaan, saatikka sitten ylläpitämään ulkomaista kauppaa. Toista oli Pietarsaaressa. Sillä oli kokonaista 19 laivaa, joista enimmät kulkivat ulkomaillakin. Eikä Raahekaan ollut paljoa huonompi, sillä senkin laivat kävivät kaukaisilla vesillä, Kokkolan se oli syrjäyttänyt Pyhäjoen kaupasta ja kilpaili sen kanssa Kalajoella.

Mutta Oulussa olivat taas asiat hullusti. „Siellä vallitsee ilkeä henki, riitaisuus ja käräjöimishalu, yritteliäisyyttä puuttuu; kuletaan vain vanhaa ravunkulkua; koko tällä suurella kaupungilla ei ole ainoatakaan ulkomaalle menevää laivaa, tyydytään siihen että entiseen tapaan käydään Tukholman-kauppaa ja nyletään rahvasta. Mutta sensijaan on porvaristo innokkaasti alkanut hoitaa maanviljelystä tässä karussa ilmanalassa ja heldelmättömässä hiekkaisessa maaperässä. Seutukunnalla on kyllä tästä hyötyä, vaikkapa tuskin maanomistajilla siitä on voittoa ollut. Lohenkalastus joessa on ollut varsin suotuisa, luullaan että yli 700 tynnyriä jo on suolattuna. Mutta nyt se jo on lakannut."

Matkustajat tulivat Ouluun aivan heinäkuun lopulla. Kuun viimeisenä päivänä oltiin kahvikesteillä Franzenin äidin luona. Ne olivat samalla kahvin hautajaiskemuja, sillä seuraavasta päivästä alkaen oli se kuninkaallisen asetuksen nojalla kiellettyä herkkua. Tähän aikaan näet vastusteltiin liikaa ylellisyyttä, tavalla jos jollakin: kiellettiin käyttämästä silkkisiä pukuja ellei erikoista oikeutta siihen ollut ja — kuten mainittu — kiellettiin kahvikin. Kaikesta tästä oli ihmisillä paljon huolta. Pitikö ratkoa hatuista silkkiset nauhat ja vuorit? Pitikö yliopiston opettajain poistaa silkkinyörinsä ja nappinsa? Ja miten tultaisiin kahvitta toimeen? Joku irvihammas kertoi jo rouvain maaherra Carpelanin pitämissä päivällisissä nukahtaneen syönnin jälkeen virkistävän juoman puutteessa. Naiset valittelivat kaikkialla, mutta Porthan arveli kuitenkin, että he kaikessa hiljaisuudessa lohduttelivat itseänsä — kahvilla.

Oulusta pistäydyttiin pohjoiseen päin, aina Tornioon asti. Kaupunki oli saarella, joka kumminkin oli eräältä kohdalta kiinnikasvamassa mantereeseen. Kauniilla paikalia se oli; ja sievä oli itse kaupunkikin kuten pieni maalaiskylä. „Harvoin näkee rattaita kaupungissa" kertoo Porthan „niitä kun on vaikea lautalla kulettaa mantereelle ja takaisin. Siksipä, ja kun liike muutenkin on pieni, kasvaa kaduilla ruohoa, joka osittain rehotti kuin rehevimmillä niityillä, osaksi oli niitettynä levällään niin että pääsi kulkemaan vain heinänkorsien yli; muutamia katuja koristivat jo taajat heinäsuovat. Tori oli vielä niittämättä vaikka se kyllä kasvoi komeata heinää; leikillämme arvelimme sen johtuvan siitä, että pormestarinvirka oli täyttämättä, koska se luultavasti oli hänen virkaniittynsä; eikä arveluamme vääräksi väitettykään".

Kirkkoa laajennettiin ja uudistettiin parhaillaan. Eräs pohjalainen talonpoika, Rif nimeltään, oli rakennusmestarina, olipa hän itse tehnyt piirustuksetkin. Vaan eipä hän ollutkaan ensimäistä kertaa sellaisessa työssä. Olivathan näet muun muassa Luulajan ja Kemin, Pietarsaaren pitäjän ja Lohtajan kirkot hänen rakentamiansa ja omasta puolestaan pitää Porthan viimemainittua kirkkoa kauneimpana mitä milloinkaan oli nähnyt.

Torniosta palattiin Ouluun ja täältä kääntyi sitten matka Oulunoen jokivartta pitkin Kajaaniin päin. Vaarallisen Pyhäkosken pauhu kuului maantielle, mutta Porthanissa ei ollut sitä „turhaa rohkeutta", että olisi suostunut laskemaan sitä alas. Elokuun 18. ja 19. päivänä soudettiin Oulunjärveä, jolla vähän väliä tuli vastaan paltamolaisten ja sotkamolaisten veneitä terva- ja voilastissa. Kauempana tavattiin kuormia Pielisistä ja lisalmelta asti, joita tervan ja voin hyvät hinnat olivat houkutelleet kiireimpänä heinä-aikana liikkeelle.

Kajaani oli kurja kaupunginpahanen kuten oli saattanut ajatellakin: enimmäkseen rakentamattomia talonpaikkoja, joita käytettiin niittyinä. Mutta paikka oli sittenkin mainettansa parempi. Ei siellä tori ollutkaan yhtenä lätäkkönä, rakennuksetkaan eivät olleet savupirttejä kuten oli vakuutettu. Päinvastoin asui täällä useita Kajaanin pataljoonan upseereja ja piakkoin aijottiin pitää yleinen tämän joukkueen upseeriston kokous. — Kajaanin linnassakin kävi Porthan, katseli komeroa, jossa Juhana Messenius, hänkin aikoinaan innokas ja kuuluisa Suomen historian tutkija, oli vankina istunut, ja ihmetteli linnanrakennuksen hyödyttömyyttä miettien kumminkin, että sen vanhoja muureja ja holveja olisi voinut käyttää makasiineina kuten Turussakin.

Käytiin vielä Paltamossa. Palatessa nousi Oulunjärvellä myrsky, joka pakotti matkustajamme pakenemaan maihin ja etsimään yösijaa eräästä kylästä. Matka kävi sitten vastatehtyä tietä, joka oli niin huonoa, että enin osa taivalta täytyi jalkaisin astua. Onneksi oli toki Porthan jo Kajaaniin mennessä tavannut Paltamon nimismiehen ja saanut hänet laittamaan kuntoon sillat sekä parantamaan pahimmat tienkohdat. Elokuun 24. päivänä saavuttiin lisalmen kautta Kuopioon. Kaikkialla matkalla tapasi Porthan ystäviä ja tuttavia, entisiä akatemiatovereita tahi oppilaita, oppilaitten vanhempia ja muita. Vasta syyskuun lopulla olivat pitkämatkaiset matkustajat palanneet yliopistokaupunkiin, jossa lukukausi juuri oli alkamassa.

Porthanille tuollaiset matkat eivät olleet yksinomaan virkistysmatkoja eivätkä tutkimusmatkojakaan.

Hän tuli tavallaan käsittäneeksi sen syvällisen hyödyn, joka tuollaisista matkoista lähti sen kautta, että sivistyneet niillä saattoivat tutustua rahvaaseen eri osissa maata, tulivat siten ikäänkuin lähemmäksi kansaa ja alkoivat paremmin ymmärtää kansan tarpeita. Siksipä hän tuollaisia retkiä suositteli muillekin koettaen helpottaa kielen ja kansan tuntemattomuudesta syntyviä vaikeuksia. Todistuksena siitä ovat muun muassa muutamat paperiliuskat Porthanin jälkeenjättämissä papereissa, joille on piirretty jonkinlainen suomalaisen tulkkikirjan luonnos. Siinä on joukko ruotsinkielisiä kysymyksiä, joihin muutamiin suomalainen, käännös on merkitty laitaan. Alussa on „ensimäinen keskustelu kestikievarin ja hänen väkensä kanssa", jossa vieras lausuttuaan tavanmukaiset tervehdykset pyytelee ruokaa, kyselee huonetta, tiedustelee minkälainen vuode hänelle on laitettu y. m. Koska nämät muistiinpanot ovat omiansa jossakin määrin osottamaan minkälaista sen ajan matkustavain herrasmiesten ja talonpoikain välinen tavallinen keskustelu oli, otan tähän niistä kappaleen suomennettuna. Siinä on kaiketi esitetty malliksi muutamia tavallisia kyytimiehelle tehtäviä kysymyksiä.

„Kuinka vanha on hevosesi?
Mitä hevosesi maksaa?
Oletko renki vai talon poika?
Oletko naimisissa?
Onko sinulla lapsia?
Millainen on vuodentulo ollut tänä vuonna?
Millaisia ovat pellot?
Miltä näyttää vuodentulo? miltä näyttävät pellot, niityt?
Ovatko puut kalliita?
Onko teillä kylliksi metsää?
Missä kaupungissa te tavallisesti käytte?
Mitä maksaa vilja (heinä) tänä vuonna?
Millainen nimismies, pappi j. n. e. sinulla (teillä) on?
Onko teillä oltu sairaina (terveinä) tänä vuonna?
Mikä on tämän joen, kylän, talon nimi?
Paljonko sinun pitää saada kyytirahoja?
Siinä sinulle on killinki, taalari, plootu, kolikko; kaksi kolikkoa juomarahaa".

Itse oli Porthan jo varsin aikaisin joutunut paljoa läheisempiin tekemisiin kansan kanssa kuin niihin käytännöllisen elämän ensi suhteisiin, joihin mainitsemani kysymykset viittaavat. Kansan kansantotapa oli hänelle tuttua. Hän kertoo, miten talonpoikainen kansa epäili, jopa joskus vihasikin herroja. Anjalan liiton aikana uskalsivat upseerit tuskin näyttäytyä julkisilla paikoilla ja sen jälkeen vainusi rahvas vähän väliä hallituksen toimenpiteissä, sotajoukkojen liikekannalle asettamisessa ja muussa sellaisessa, herrain juonia, tiedustellen oliko kuningas niihin antanut suostumuksensa. Tuntien kansan ajatustapaa asettui Porthan hallituksen toimenpiteitä arvostellessaan usein kansan kannalle. Hän surkutteli väärinkäytöksiä, joista kansa sai kärsiä, hän koetti yksityisillä neuvoillaan ja toimillaan auttaa sitä kohtuullisiin oikeuksiinsa.

Siksipä olikin Porthanin nimi rahvaalle rakas. Kun nuori Ceder 16. p. maaliskuuta vuonna 1804 matkustaessaan Turusta Uudellemaalle ei malttanut olla kaikille vastaansattuville, herrasmiehille ja talonpojille kertomatta surusanomaa Porthanin kuolemasta tapasi hän kaikkialla jonkinlaista ymmärtävää osanottoa, eikä hän nähnyt ainoatakaan, jolle Porthanin nimi olisi ollut kokonaan tuntematon. Tosin talonpojat eivät lähimaillekaan käsittäneet, mikä mies Porthanissa oli menetetty; monetkin muistivat hänet vain ystävällisenä matkustajana, jota yhteisen kansan vähäpätöiset askareetkin olivat huvittaneet.



1) Kirjoitukseni perustuu parhaastapäästä Ruotsalaisen Kirjallisuudenseuran julkaisemiin Porthanin kirjeisiin, jotka sisältävät varsin runsaita, vieläkäyttämättömiäSuomen sivistyshistorian aineksia.
2) Luettelon kirjoittaja on Porthanin serkunpoika nuori P. J. Alopaeus.




Historiallinen Aikakauskirja 4-5/1903.