Koskinen Ihmiskunnan lapsuudeniästä
Ihmiskunnan lapsuuden-ikä. Lyhyt kertomus ihmisen alkuperästä. Kirjoitu englannin-kielellä Edvar d Clodd. Ruotsin-kielestä suomensi Juho Jäykkä. Helsingissä, Hufvudstadsbladin kirjapainossa, 1880. G. W. Edlund kust. — 72 sivv. 8:o. Hinta: 1 markka.
Tämä on eräs lapsille tehty esitys niiden uusien tieteiden päätelmistä, jotka koskevat ihmiskunnan alkuhistoriaa. Siinä siis tarjotaan muutamia yleisiä piirteitä uuden-aikaisesta muinaistieteestä sekä vertailevasta kielitieteestä ja vertailevasta uskontotieteestä. Tarkoituksena on sillä tavoin kuvata inhimillisen kehityksen alku-historiaa, ennenkuin varsinainen Historia alkaa. Esitystapa on aivan helppotajuinen ja jokseenkin sievä, eikä sovi suomennostakaan ylipäänsä moittia. Kuitenkin on tällä kirjallisella tuotteella kaksi omituisuutta, jotka tekevät sen ilmestymisen oudonlaiseksi meidän kirjallisuudessamme. Tahdomme lyhyimmiten viitata kumpaiseenkin.
Ensimäinen omituisuus on siinä, että Suomensukuiset kansat ja niihin koskevat tutkimukset ovat ihan ulkopuolella teoksen näköpiiriä. Emmekä liioin kummeksi, että Englantilainen herra Clodd ei ole näistä asioista tiennyt mitään; hän, joka on Englannin tai Amerikan yleisöä varten kirjansa sepittänyt, tietysti on pääasiallisesti ko'onnut, mitä hänen omalle lukijakunnallensa on tärkeätä ollut. Ruotsalainen kääntäjä on siihen sitten lisännyt jotakin oman kansansa tutkimus-varastosta, esm. (siv. 14) Ruotsin holvi-haudoista j. n. e. Mutta Suomalainen herra Jäykkä on katsonut uskollisen suomeksi-kopioimisen ainoaksi velvollisuudekseen, aivan niinkuin tuo taitava käräjä-kirjuri, joka laati oman kuolematuomionsa, vähintäkään aavistamatta mitä hänen protokollansa sisälsi. Jos herra Clodd'ille olisi päähän pistänyt jutella Englantilaisille lapsille, että Suomalaiset ovat ihmissyöjiä ja viimeisten tutkimusten mukaan suden sukua, niin olisi epäilemättä hra Jäykkä uskollisesti matkinut tämän viisauden. Kaikeksi onneksi hra Clodd ei ole sanonut Suomalaisista sitä eikä tätä, ja suomentaja siis ei ole muuta matkinut kuin hänen tietämättömyytensä. Mutta toisinaan tämä on melkoista suurempi kuin mitä suomenkielisessä kirjassa sopii kärsiä. Niinpä sivv. 27, 28 jaetaan maailman kielet kolmeen heimoon: 1. Indo-eurooppalainen eli Arjalainen; 2. Semiläinen, ja 3. "kaikki muut kielet, joita maanpallolla puhutaan". Suomensuvun kanssa on siis yhteen mätätty ei ainoastaan Pohjois-Aasian, Kiinan ja Tibetin sekä Taka-Intian ja Australian kielet, vaan myöskin Amerikan ja Afrikan. M. A. Castrén'in isänmaassa luulisi tämmöisen tuhmuuden mahdottomaksi! Samoin, kun eri uskonto-muodoista on kysymys, mainitaan tosin noituus typerimmässä muodossaan ja "pölikkäin" (fetishien) palveleminen; mutta Turanilaisesta shamanismista ja Kalevalan loitsusta ei hiiskuta sanaakaan.
Toinen teoksen omituisuus on sen uskonnollinen kanta. Kirja on kovin jumalinen eikä siis opeta mitään Darwinismia eikä materialismia. Se kaikki hyvää! Mutta eihän sen jumalisuus myöskään ole juuri Kristin-uskoa, vaan aivan yleistä Deismiä, perustuen osittain Vanhaan testamenttiin, mutta vielä enemmin Zend-avestaan ja Intian pyhiin kirjoihin y. m. Sivu-mennen tehdään hienoa polemiikiä kirkon otaksuttua oppia ja mielipiteitä vastaan, ja siv. 37 saadaan kuulla, mitä eräs "mainio, profeetan vertainen opettaja ja saarnaaja Teodor Parker" Amerikassa on sanonut iankaikkisesta kadotuksesta. Tässä kohden siis kirja tietääksemme on ensimäinen laatuansa meidän kirjallisuudessamme. Luonnollinen asia tosin on, että ne kysymykset, joihin tässä kosketaan, ennen tai myöhemmin tunkeuvat suomenkielisen yleisön näköpiiriin; mutta että ne tulevat lastenkirjan muodossa ja muutoin niin-sanoaksemme lammasten vaatteissa, emme hyväksy. Tarkoitus luultavasti ei ole paha ollut; mutta viattomuuden valepuku on kumminkin tulijalta riistettävä.
Yrjö Koskinen.
Kirjallinen Kuukauslehti 12/1880.
