IV. Poliisitutkinta
Lontoon lordmayori sai tuon hirveän tiedon, että lähellä Englannin pääkaupunkia löytyy turkkilais-itämainen seralji, jossa hurjapäinen ihminen julkenee käsittää elämän ilot toisella tavalla, kuin maan lait säätävät.
Lordmayoria arvelutti kuitenkin se seikka, että tämä linna kenties ei olisi hänen virkatoimensa piirissä.
Vaan silloin otti arvoisa pippurikauppias karttansa esille, osoitti äänelle piirustamaansa tietä, joka muistutti hevosen kulkua sakkipelissä, koetti sillä tavoin näyttää toteen, että tämän sultanpalatsin täytyy löytyä Kent'in kreivikunnassa.
Lordmayori ilmoitti nyt tämän keksinnön Kent'in kreivikunnan oltermannille; oltermanni antoi baillifille käskyn ryhtyä tarpeenmukaisiin toimiin: baillifi lähetti siitä tiedon sheriffille ja sheriffi pani liikkeelle konstapelinsa.
Näin olisi ollut todellinen ihme, ei Mr. Herby kahta päivää aikaisemmin olisi saanut tietoa herra konstapelin tapahtuvasta tulosta, kun tämä asianomaisten apumiesten seurassa ilmestyi hänen portillensa ja kuninkaan nimessä pyysi sisäänpääsöä.
Tämän nimen edestä täytyi kaikkien porttien avautua.
Mutta sisään astuva konstapeli ei löytänyt mitään muuta edessänsä kuin loistavan palatsin yhden ainoan myladyn kanssa ja sen lisäksi suuren joukon naispalvelijoita, joista yksi ilmoitti olevansa kamarineitsyt, toinen ompelijatar, kolmas klaverin-opettajatar j. n. e.; kaikkein viimeinen, jolle ei enää mitään virkaa jäänyt, nimitti itsensä kortin-lyöjättäreksi, joka ei myöskään ollut mikään laissa kielletty ammatti.
— Ja oliko siinä mitään erinomaista, jos englantilainen mylady pitää yksitoista palvelijanaista?
Että kaikki nämä naiset olivat nuoria, kauniita ja suloisia, sitä vastaan ei myöskään hallintohoidolliselta kannalta ollut mitään muistuttamista.
Silloin vasta asettui Mr. Herby sotakannalle.
— Minä en todellakaan voi käsittää, miksikä herrat portistani sisään ryntäävät? Hänen Majesteettinsa nimessä? jonka Jumala antakoon kauan elää! Olenko minä mikään rosvo taikka väärän rahan tekijä? Olenko ketäkään väkivallalla tänne tuonut? Kysykää näiltä naisilta järjestänsä!
Konstapeli otti todellakin läsnäolevia kaunottaria ripittääksensä, mutta ei siitä vähintäkään hyötynyt. Kaikki vakuuttivat olevansa sultana Hafisemin palvelijoita.
Silloin loppui tuon kelpo konstapelin kärsivällisyys.
— Ja millä oikeudella on sultana Hafisem Mr. Herbyn sultana?
Siihen kysymykseen oli konstapolilla todellakin täysi oikeus.
Mutta turkkilainen on älykäs, hän ei antanut itseään kietoa.
— Sultana Hafisem on laillinen aviopuolisoni; ei tosin anglikanisen, vaan muhamedilaisen kirkonmenon mukaan minun kanssani vihitty. (Hän ei tahtonut mainita Gretna Greeniä, voidaksensa olla Clarissen sukuperää ilmi autamatta).
— Senpä voisi jokainen sanoa, vastasi hänelle konstapeli. Mutta tottahan Te sen verran tiedätte, että Turkin lait ovat voimassa turkkilaisella, mutta Englannin lait englantilaisella alustalla.
Ja tämän sanottuansa levitti hän Mr. Herbyn eteen käskykirjansa, jonka keskellä riippui mahdottoman suuri sinetti.
Vaan Mr. Herby otti tuon sangen arvollisen paperin konstapelin kädestä ja teki siitä, tämän suureksi hämmästykseksi, ison tötterön, täytti sen sillä hiekalla, jolla piha oli peitetty, ja antoi sen hänelle tässä muodossa takaisin.
— Tuoss' on, ottakaa se, hyvä herra! Minä olin jo ennakolta arvannut, että joku kerran saattaisi minulle tedää tuommoisen kysymyksen, ja sentähden annoin, tätä palatsia rakennuttaessani tuoda tänne kokonaisia laivanlasteja hiekkaa Tripolista, ja peitin sillä pihani ja puistoni. Tässä en siis vaella englantilaisella, vaan turkkilaisella alustalla, siinä ovat, niinkuin tiedätte, turkkilaiset lait voimassa.
Tästä tukevasta vastauksesta joutui nyt arvoisa konstapeli aivan ymmälle. Hänen täytyi vetäytyä takaisin hiekkatötterönsä kanssa. Ja sittekuin hänen sitä varten kokoon kutsutut ammatinmiehet olivat suurella huolella mikroskopillisesti tutkineet puheena olevaa hiekkaa havainneet sen sisältävän osaksi hexaedrisiä kvartsikrystalleja, osaksi pienokaisia ammoninsarvia varsinkin palmupuun-syitä, tuli tieteellisesti toteen näytetyksi, että Mr. Herbyn linnan-alusta oli todellista Tripolis-tunesilaista maata, ja siinä eivät kaikki Suur-Britannian mayorit ja sheriffit ja konstapelit voineet hänelle mitään tehdä hänen uskonnollisissa menoissaan.
(jatkuu)
Kirjallinen Kuukauslehti 7/1877.
