VII. Sininen timantti
Sittekuin viranomaiset olivat saaneet Mr. Herbyn salaisesta olopaikasta asianmukaisen tiedon, ei hänellä enään ollut mitään syytä olla puolisonsa vanhemmille salamielinen.
Rihkama-kauppias ei tosin koskaan käynyt hänen luonansa. Hän oli puritani, jota kaikki maailman rikkaudet eivät voineet rauhoittaa siitä, että tyttärensä oli pakanallisen turkkilaisen vaimona, lopuksi hän ei ensinkään uskonut Herbyä turkkilaiseksi. Lienee hän joku tuomittu rosvo, joka Saksanmaalla on ryöstänyt tuon kuuluisan "kultaisen taulun" ja sitte tänne piiloon paennut.
— Saat sen nähdä, sanoi hän vaimolleen, ettei tämä mies ole kukaan muu kuin tuo mainio Schinderhannes.
Ja tämän kertoi rihkama-kauppiaan vaimo joka sunnuntaina tyttärellensä, sultanpalatsissa käydessään.
Hafisem oli tosin vannonut, ettei ikinä kellekään muulle ihmiselle ilmaisisi sitä, mitä Cidel Ahmedista oli kuullut. Vaan eihän nyt äitiään voi pitää "muuna ihmisenä". Hän on yksi ruumis ja yksi sielu tyttärensä kanssa. Jos he kaksi jotakin tietävät, on se ainoastaan, kuin jos yksi sielu sen tietäisi.
Äidin voivotuksia oli rauhoittaminen sen tapauksen kerronnalla, joka oli Cidel Ahmedin Englantiin vienyt. Ainoastaan siten saattoi selittää sitä arvoitusta, minkätähden loihtupalatsi oli rakennettu Lontoon läheisyyteen ja maurilaisilta arkitehdeilta, ja minkätähden siinä pidetään marokkolaista palvelusväkeä, jonka kanssa ei kukaan ympäristössä voi puhua.
Nyt ei kauppiatarkaan saanut mitään lepoa, ennenkuin oli kaikki miehellensä kertonut. Ovathan mies ja vaimo niinikään vaan yksi ruumis ja yksi sielu; mitä molemmat tietävät, sen tietää vaan yksi ihminen.
Vaan kaikkeen tähän vastasi rihkamakauppas:
— Tuo on kaikki puhdasta lörpötystä! Tuonlaisia juttuja olen jo "Tartler'issä" lukenut (se oli menneen vuosisadan alkupuolella yksi niistä kolmesta sanomalehdestä, jotka Lontoossa ilmestyivät). Senhän voisi jokainen sanoa, että hän on turkkilainen pascha. Kun hän vaan taitaa tupakkaa oikein polttaa, luulevat naiset heti häntä turkkilaiseksi, eivät vaimot ymmärrä, mitä miehet keskenänsä puhuvat, niin ei siitä vielä seuraa, että se on turkin kieltä. Vävysi on Cartouche, ja tulee lopettamaan elämänsä teloittajan kirveen alla!
Seuraavana sunnuntaina tuli kauppiatar vielä alakuloisommalla mielellä tyttärensä luoksi. Nyt ei hän tahtonut mitään uskoa, ennenkuin saisi käteensä jonkun pätevän todistuskappaleen.
Hafisem ei voinut vastustaa äitinsä kyyneliä. Hän kertoi hänelle myöskin tuon suurimman salaisuuden sinisestä timantista, ja vahvistaaksensa kertomuksensa totuutta, näytti hän hänelle vielä tuon ihmeellisen jalokiven; kuitenkin kehoitti hän äitiään kaiken mokomin, ettei siitä yhdellekään ihmiselle mitään virkkaisi, jos vävynsä ja tyttärensä henki hänelle oli rakas.
Tuo hyvä vaimo päätti myöskin, ettei edes miehellensä mitään mainitsisi siitä loistavasta timantista, jonka oli nähnyt.
Tänä pyhäpäivänä oli kuitenkin rihkamakauppias, kapakasta palatessaan, tuimempi kuin milloinkaan ennen. Juomaveljet olivat entistä enemmän sekoittaneet sappea olueesen ijankaikkisella pilkallansa hänen vävymiehestään, suurturkista. Vaimo raukka sai kuulla jos jotakin mainiosta rosvosta Rooberts Barthelemystä, joka oli tehnyt aivan samoin, kuin tuo mies; hän oli varsinainen merirosvo, mutta omisti maatilan ja piti siinä kauniin vaimon sekä katsottiin maalla kunnon mieheksi ja perheenisännäksi. "Tuo" on hänen kumppalinsa!
Vaimo kärsi kaikkea tätä äänetönnä. Vaan iankaikkisesti ei kuitenkaan perheenemännänkään kärsivällisyys kestä. Vihdoin raivasi salaisuus itselleen väkivallalla tien hänen huuliensa kautta. Ja hän jutteli miehelleen sinisestä timantista, jota itse oli pitänyt kädessään. Niin iso kuin Italian pähkinä.
— Sininen timantti! ärjäsi rihkama-kauppias, vimmastuneena naurahtaen. Hyvä Jumala taivaassa! Jos en tänään olisi ripillä käynyt, kuinka sinulle antaisin selkään! Puhu minulle keltaisesta timantista, vihriäisestä, punaisesta, mutta sinisestä timantista älä minulle puhu, muuten saat minulta jotakin sinistä; mutta se ei ole mikään timantti!
Vaimo löi nyt kielensä solmuun eikä enään edes atuimilla olisi voinut sanaakaan hänen suustansa ulos vetää.
Kauppias raivosi vielä jonkun aikaa; sitte rupesi hän kaunisti pyytämään vaimoansa, että toki peräyttäisi tämän äärettömän valheen; vaan vaimo ei hänelle enää mitään vastannut.
— Jos en tänään olisi käynyt pyhällä ehtoollisella! ärisi mies vielä puolinukuksissa, maata mennessään. Jos ei vaan tänään olisi sunnuntaipäivä!
Hänen vaimonsa oli vaan yhä ääneti. Mutta kuorsaamisesta huomattuansa miehensä jo nukkuneeksi, ei hän enää voinut hillitä itseään, hän pani suunsa miehen korvalle ja huusi täyttä kurkkuansa: "Juuri sininen timantti se oli"!
Silloin karkasi rihkama-kauppias ylös vuoteeltaan, katsoi seinäkelloa, se oli neljänneksen yli kaksitoista, sunnuntai oli ohitse. Nyt saattoi hän jo antaa vaimollensa selkäsaunan! Vaan vaimo antoi hänelle takaisin ja kelpo lailla; antoipa vielä silmän alle, ja se oli jo jotain sinistä.
Seuraavana päivänä kyseli tietysti joka ihminen, joka häntä vastaan tuli, hänen sinisestä silmästään. Ja rihkama-kauppias oli rehellinen puritani, ne eivät koskaan valehtele; hän kertoi joka ihmiselle jutun sinisestä timantista.
Kauppiaan juomaveljien joukossa oli myöskin eräs juveliseppä; tältä päätti hän tiedustella tuosta usein mainitusta timantista.
— Jim, sanoi hän juvelisepälle illalla olutlasin ääressä, näetkö tuota sinistä pilkkua silmäni alla? Sen olen saanut vaimoltani, sentähden etten tahtonut uskoa, että hänen tyttärensä schahiltaan on lahjaksi saanut sinisen timantin. Löytyykö semmoista maailmassa?
— Bob, sanoi hänelle toveri, sinisiä silmiä löytyy maailmassa paljon, varsinkin maanantaiaamuina varahin, mutta sinisiä timantteja ei ole monta. Ne ovat harvinaisia. Vaan niitä löytyy kuitenkin. Suurmogulilla on suurin sininen, se painaa 156 karatia. Voit ostaa semmoisen myöskin Maharadchalta Delhissä, se on halvempi, painaa vaan 66 karatia. Suurempi ja sangen kauniisti tahottu on vielä saatavana Turkin sultanin aarre-aitassa; sitä tavallisesti hänen lempityttärensä hääpäivänään kantavat, se painaa 77 karatia ja on veljien kesken kuudensadantuhannen piasterin arvoinen; suuruudeltaan Italian pähkinän kokoinen.
— Se se on tyttäreni timantti!
Juveliseppä pudisti päätään epäileväisesti.
— Kuules Bob! Sininen timantti on vaikea tuntea. Se on täydellisesti toisen jalokiven näköinen, jonka nimi on turmalini. Tätäkin löytyy eri-värisiä, myöskin sinisiä. Tämäkin murtaa valonsäteet ja osoittaa taivaankaaren värejä, niinkuin timantti. Hierottuna kangasta vastaan, vetää tämäkin sulan luoksensa, niin kuin timantti. Sinistä turmalinia sanotaan Brasilian saphir'iksi; me nimitämme sitä indicolith'iksi. Joka ei ymmärrä asiata, voipi siinä tulla petetyksi. Niin suuri kappale turmalinia, kuin sultanin timantti, on vaan 33 punnan arvoinen.
Rihkama-kauppias meni nyt kotia ja nauroi aika tavalla vaimollensa.
— Teitä vaimoväkeä on musleminne aika hyvästi pettänyt. Vale-sultanalle annetaan valetimantteja. Olen kirjoittanut muistoon sen nimen. Saatat sen tyttärellemme mainita. Brasilian saphiri on tuon lasipalan nimi. Voitte sillä nyt koreilla. Tynnyri silakoita on sen arvo.
Rihkama-kauppiatar tuskin jaksoi odottaa ensi sunnuntaihin asti. Hän riensi tyttärelleen miehensä hirveätä keksintää kertomaan.
Ihana Hafisem nykäsi olkapäitään ja vastasi: "Mitä me siitä huolimme, onko hänen timanttinsa vale-timantti, kun hän vaan itse ei ole minulle valeellinen".
Vaan se on juuri napa, jonka ympäri koko kertoelma liikkuu, onko tämä kivi oikea timantti? — sillä jos niin ei ole, ei koko tuo Mr. Herbyn kummallinen juttu Cidel Bey'stä ole muuta kuin tarina, rakastuneen naisen tyydyttämiseksi kyhätty. Ja semmoista epätietoisuutta ei nainen voi kärsiä.
Kauppiatar puhutteli tytärtänsä niin kauan, että oli saattanut hänen mielensä aivan sekaannuksiin: hänen tulisi vaan yhdeksi päiväksi antaa luotaan tuo ihmeellinen kivi, jotta isä voisi näyttää sitä eräälle mainiolle juvelisepälle Cityssä, sen arvosta tietoa saadakseen.
Hafisemissa sai epäluulo voiton pelosta. Löytyisikö maailmassa naista, joka, jos hänelle sanottaisiin, että hohtokivensä, jonka on lempilahjaksi saanut, ei ole mikään oikea jalokivi, vaan ainoastaan turmalini, ei salassa lähettäisi sitä juvelisspälle, totuudesta selkoa saadakseen? Tuleehan sen kautta ei ainoastaan kivi, vaan myöskin rakastetun sydän tutkituksi.
Sininen timantti vaelsi kauppiattaren taskussa Lontoosen.
Kauppias vei sen kuuluisimmalle juvolisepälle Cityssä.
Tämä tutki kiveä ja antoi sen takaisin, sanoen:
"Timantti Golkondasta. Arvo: neljäkymmentätuhatta puntaa sterlingiä".
Rihkama-kauppias syöksyi riemusta hurmaantuneena kotiinsa ja suuteli vaimonsa kättä, ja sanoi "hyvän päivän" sijasta "neljäkymmentätuhatta puntaa!"
Tänä päivänä ei hänen huuliltaan voinut mitään muuta sanaa kuulla, ja jos joku tuli hänen puotiinsa tupakkaa tahi juustoa ostamaan, ei hän ollut taipuvainen sille vähempää punnitsemaan kuin neljäkymmentätuhatta puntaa.
Vaan illalla pyysi hän juhlallisesti — kahden vieraan miehen läsnä ollessa — vaimoltansa anteeksi sitä selkäsaunaa, jonka tämä häneltä oli saanut, ja lupasi hänelle, että ensi sunnuntaina itse tulisi ylhäisen herra Cidel Ahmed Beyn luokse, jolloin myöskin Hafisem oli saava takaisin timanttinsa ynnä tähän asti kaivatun isällisen siunauksen kanssa.
Tätä käyntiä varten tilattiin ihan uudet vaatteet Dick orpanalta ja baillif'in luona tehtiin kirja, jossa ihanan Hafisemin isä juhlallisesti peräyttää entiset väitöksensä, että Mr. Herby muka olisi Cartouche, jos ei Fra Diavolo taikka Schinderhannes, Rooberts Barthelemystä puhumatta, ja tunnustaa hänet täysiveriseksi muslemiseksi gentleman'iksi.
(jatkuu)
Kirjallinen Kuukauslehti 8/1877.
