Miksi poltti Gogol "Kuolleita sieluja"?
Kirj. O. L. d'Or
Nikolai Wasiljewitsh (Gogol) tarkasti viimeisen terran puhtaaksi kirjotetun teoksensa ja hymyili. — Luulenpa, että kelpaa! — sanoi hän heittäen taaksepäin pitkät hiuksensa. — Ei ole ensimäistä osaa huonompi.
Hän pani takkinsa napit kaikki kiinni, kiersi vihon kääröksi, pisti sen takataskuunsa ja ajatteli:
— Pitäisi viedä se toimitukseen.
— Mutta mihin? — juolahti päähänsä.
Nikolai Wasiljewitsh vaipui mietteisiin.
— Vienpä "Wjestnik Europy'n" toimitukselle, — päätti hän. — Tämä on vanhin aikakauskirja. Luulenpa, että riemastumat siitä, että "Kuolleitten sielujen" toinen osa joutuu heille.
Muutaman hetken perästä ajoi hän jo ajurilla "Wjestnik Europy'n" toimitukseen.
Satoi, hienoa sadetta. Hevoskaakki käveli kai mielenosotukseksi astumalla.
Ajuri hosui sitä piiskallaan ja kiroili kuten ajuri ainakin.
2
"Wjestnik Europy'n" huoneustossa kaikki huokui läpipääsemätöntä oppineisuutta.
Gogolille avasi oven nuori filosofian maisteri, yksityisdosentti riisui palttoon ja hänen tulostaan ilmotti toimittajalle ylimääräinen professori.
Itse toimittaja, vanha vakinainen professori, istui syvässä nojatuolissa, vuodattaen oppineisuutta.
Muutamia kymmeniä kärpäsiä makasi lattialla, pöydällä ja ikkunoilla, osottamatta mitään elonmerkkiä.
Raukkoja! Ne sattumalta lensivät tähän hiljaiseen viisauden kotiin ja kaatuivat ikävän kohtaamina.
— Toin teille kertomuksen! — sanoi Gogol hiukan arasti.
— Se on hauskaa! — hymyili toimittaja.
Toimittajan hymyilystä syntyi filosofian tohtori.
— Onko tämä kuvaus tieteessä vielä tuntemattomien lintujen elämästä?
— Ei, — sanoi Gogol, — linnut eivät ole minun alani. Tämä on "Kuolleitten sielujen" toinen nidos.
— Vai niin! Hyvin hauskaa! Mutta onko sitten ensimäinen nidos jo ilmestynyt?
Gogol katsoi hämmästyneenä toimittajaan.
— Ensimäinen nidos ilmestyi puoli vuosisataa sitten. Minähän olen Gogol.
— Vai Gogol! Gogol!
Toimittaja pani sormensa otsalle ja koetti muistella jotakin. Gogol? ...Olen kai joskus kuullut tämän nimen. Mutta tämä ei ole niin tärkeätä. Siis kertomuksenne ei ole lintujen elämästä? Se on vahinko! Onko se sitten hyönteisten elämästä?
— Ei! Se on ...
— Matelijain elämästä? Sehän on mainiota! Aikakauskirjassamme annetaan etusija tieteelliselle kaunokirjallisuudelle. Lukija lukee ja samalla oppii ...Lukee jo oppii ...
— Minun "Kuolleita sielujani", sanoa tokasi Gogol äkkiä, — on kuvaus ihmisten elämästä.
Oppineen toimittajan naama vetäytyi pitkäksi.
— Jos te kirjotatte ihmisten elämästä, — murahti hän kiukkuisesti, — niin miksi tulitte meille? Ettekö todellakaan tienneet, että me ja ihmiset olemme kaksi eri asiaa.
— Mutta ettekö sentään tahtoisi edes lukea täta? — rukoili Gogol.
— En tahdo lukeakaan, enkä edes katsoakaan käsikirjotustanne, — selitti toimittaja suuttuneena. — Ottakaa vaan käsikirjotuksenne ja menkää Herran haltuun.
3
— Mihinkä nyt? — ajatteli Gogol kun oli astunut ulos "Wjestnik Europy'n" toimituksesta.
Ja samalla teki päätöksen. Menen "Russkoje Bogatstvon."
Tunnin perästä saapui „Kuolleitten sielujen" tekijä yllämainitun aikakauskirjan toimitukseen.
— Otetaanko täällä vastaan? — kysyi Gogol oven vartialta.
— Otetaan kyllä, mutta ...
Ovenvartija joutui hämilleen.
— Mitä "mutta?" Sano suoraan.
Ovenvartija alkoi puhua matalammalla äänellä ja neuvoi ystävällisesti:
— Mutta Herran pitäisi riisua kauluksensa pois!
— Mitä varten?
— He eivät pidä siitä, jos kuka tulee heille kaulus kaulassa. Sanovat sellaisia "porvareiksi". Ettekö tahtoisi riisua sitä? ... Se on nyt sellainen muoti nykyään, ettei olisi kauluksia ...
Gogol riisui kauluksen ja kaulaliinan. Nyt on mainiota! — huudahti ovenvartija iloisesti. — Nyt saatte rohkeasti mennä. Olkaa huoleti.
"Russkoje Bogatstvon" toimittaja vastaanotti lempeästi Gogolin.
— Toitteko jotain?
Gogol tunnusti avomielisesti, että toi. Samalla veti hän taskustaan vihon.
— Kai "karkotetun muistelmia?" — kysyi toimittaja.
— Ei, se on ...
— Onko se "muistelmia vankilaelämästä?"
— Ei, — vastasi Gogol kärsimättömästi.
— Onko tosiaankin "sakkotyövangin muistelmia?"
Toimittajan silmät loistivat ilosta.
— Ei! — sanoi Gogol, jonka sydäntä koski kipeästi. — Minä toin toisen osan "Kuolleita sieluja."
Toimittajan silmät sammuivat.
— Vai niin, "Kuolleita sieluja!" Siinähän on virkamiehiä ja tilanomistajia. Eikö niin?
— Juuri niin! Tshitshikowit, Nosdrewit, Manilowit ...
— Ei tarvita! — sanoi toimittaja päättäväisesti.
— Ei se sovi meille. Tuokaa meille jotain karkotettujen elämästä.
— Mutta minä en ole ollut koskaan karkotettuna, — virkkoi Gogol arasti.
— Koittakaa kuitenkin! — kehotti toimittaja. — Ettehän ole vielä niin vanha. Kun olette asuneet jonkun ajan Narimskin alueella niin sitten lähettäkää meille "muistelmianne". Kyllä me julkaisemme.
Toimittaja nousi ja siten antoi ymmärtää, että keskustelu oli loppunut. Gogol astui ulos.
4
"Sowremennij Mir'in" toimitukseen! — sanoi Gogol ajurille.
Ajuri oli luku- ja kirjotustaitoinen, itse kirjotti hän johtavia kirjotuksia "Kolokoliin" ja "Russkoje Snamjaan", sentähben hän tunsi sanomalehtien ja aikakauskirjojen toimitusten osotteet.
Kohta astui Gogol sydän pomppailevana "Sowremennij Mir'in" toimitukseen.
— Istukaa! — pyysi toimittaja. Gogol istui ja pani käsikirjotuksen pöydälle.
— Onko tämä kansan elämästä? kysyi toimittaja.
— On. Aihe on otettu elämästä ...
Toimittaja rypisti otsaansa.
— Kansan elämästä kirjottua meille Potapenko. Erittäin hyvä kirjailija. Ehkä kirjotatte jotain mystisismistä? Vai kuinka? Kysyntää on, mutta mystikoja on vähän. Tahdotteko koettaa.
— Kyllä koetan! — mutisi Gogol synkästi. — Mutta tällä kertaa lukekaa tämä toinen osa "Kuolleita sieluja", luulenpa, että se on jotakuinkin onnistunut ...
— Hyvä, antakaa tänne.
Toimittaja syventyi lukemiseen. Puolen tunnin kuluttua hän nosti päänsä ja katsoen pitkään Gogoliin, sanoi:
— Ei sovi meille!
— Minkätähden? — kysyi Gogol masentuneella äänellä.
Toimittaja kohautti olkapäitään ja alkoi selittää: Ensiksikin teidän kirjoitustapanne on kankea. Lukekaapa Sergejew-Tsenskia niin saatte nähdä mitä kirjotustapa, tyyli on! Sietäisi teidän oppia häneltä. Sitä paitsi te käytätte sellaista omituista kieltä, ettei se ole oikeastaan wenäjänkieltä.
— Minäkö käytän kieltä, joka ei ole venäjänkieltä!
Gogol nousi tuolilta.
— Juuri niin. Mitäs te ihmettelette? Kieli teidän "Kuolleissa sieluissanne" ei ole venäjänkieltä. Lukekaapa Nemisowia, niin te itse tulette huomaamaan, että minä olen oikeassa. Mutta teillä ei ole ainoatakaan oikein kuvaavaa venäläistä lausetta.
Gogol kumarsi poistaksensa. Kirjottakaa jotain mystillisdekadenttimaista! — huusi toimittaja hänen peräänsä. — Sitten katsotaan.
5
— Paha juttu! — ajatteli Gogol. — Koetan vielä tarjota "Obrasovanijen" toimitukseen.
— Onko kertomus? — kysyi toimittaja iloisesti.
Gogol nyökäytti myöntävästi päätään.
— Veli kai elää sisaren kanssa sukupuoli yhteydessä?
Gogol ei ymmärtänyt, mitä toinen tarkotti.
— Eikö? — puheli toimittaja, antamatta hänelle puheenvuoroa. — Niin, kuka elää ja kenen kanssa? Isäkö tyttärensä kanssa? Vai mummo pojanpojan kanssa?
— Minä ... minä, — alkoi Gogol hämillään.
Mutta toimittaja jatkoi kysymyksiään.
— Vai oivatko sankarinne homoseksualisteja? Sitä parempi. Tämä ala kaunokirjallisuudessamme ei ole vielä tarpeeksi valaistu.
— Minulla on "Kuolleita sieluja" ...
Toimittaja hypähti mielihyvästä.
— Kuolleita sieluja! — huudahti hän tarttuen Gogolin käteen. — Tämä on nerokas ajatus! Siis sankarinne ovat kuolleita! Te kumoatte kuolleitten sukupuolihekumaa. Onnittelen teitä. Te olette voittnnut Kusmin'in!
— Ei! Ei! — sai vihdoin Gogol huudetuksi. Olette erehtyneet. Minä puhuu Tshitshikowista, Nosdrewista.
— Vai! ...
"Obrasowanijen" toimittaja katsoi ylenkatseellisesti Gogolia.
— Siis teidän teoksessanne ei ole hituistakaan siveettömyyttä?
— Ei ole! Minäkö kirjottaisin sellaisesta roskasta ... Toimittaja työnsi halveksivasti "Kuolleita sieluja" luotansa ja sanoi katsomatta Gogoliin:
— Ottakaa pois. Tuollaista me emme tarvitse.
Gogol otti vihon ja juoksi ulos kadulle.
6
Myöhään yöllä tuli Gogol kotiinsa ja käveli kauvan edestakaisin huoneessaan.
— Kaikki hylkäsivät! — ajatteli hän katkeruudella — Kaikki aikakauskirjat sekä "Wjestnik Europy" että "Sowremennij Mir", sekä "Russkoje Bogatstwo" että "Obrasovanije".
Vihaisesti katsoi hän vihkoa, jonka oli pannut pöydälle.
— Ja tätä vielä Pushkin on kiittänyt!
Gogol hymyili tuskin huomattavasti ja ajatteli:
— Tahtoisinpa nähdä sinun, Pushkin veli, meidän nykyisten aikakauskirjojen toimituksissa. Menisivätkö läpi sinun "Poltavasi", "Onjeginisi" tahi "Kaukasialainen sotavankisi?"
Hän alkoi astella nopeammin pitkin huonetta.
— Ei, kyllä meikäläisten on vaikea kilpailla Artsibashewien, Kusminien, Blockien, Tsensorien, Potemkinien ja kissanrankkurien kanssa, — sanoi hän ääneensä.
Gogol sytytti tulen kamiinassa ja kun puut alkoivat räiskyä ja liekki leimahti luoteisten huonetta, otti hän pöydällä "Kuolleita sieluja" ja huoahtaen heitti ne tuleen ...
Turun Sanomat 28.7.1910.
