Lupaus-velka
Kirj. Mauri Jokai.
(Suomennos Unkarin kielestä.)
Laurette oli kuuluisa tanssijatar Wienissä. Melchior taas keskinkertaisen "Localzeitung"in aputoimittaja ja siis silmittömästi neiti Lauretteen rakastunut.
Käsittäähän jokainen, mikä hirveä tämä oli. Suosittu ballerina tarvitsee muodin mukaisia vaunuja hevosineen, mahonki- ja silkki-huonekaluja, pitsejä ja hohtokiviä. Sanomalehden aputoimittaja taas tarvitsee sitä, että räätäli ja suutari eivät tule tekemään tuota kummallista kysymystä, onko hänellä liiaksi rahaa.
Sillä sitä hänellä ei ole, ei koskaan.
Nuot kaksi tarvetta eivät siis mitenkään toisiinsa yhteen soinnu.
Mutta yhtä kaikki Melchior kävi huokailemassa Lauretten salongissa, sillä tämä oli ainakin lämmitetty, ja Laurette sieti häntä siellä, sillä monta kertaa oli hänen tarvis saada piruettejään julkisesti kehutuiksi, ja sitä Melchior teki sangen vähästä palkasta: pieni hymy, hiljainen kädenpuristus, joskus joku maahan pudonnut kukka oli hänelle kylläksi. Enempää hän ei halunnutkaan, poloinen.
Eräänä päivänä runoilija (nimittäkäämme raukkaa siksi, meillehän se ei mitään maksa, mutta hänelle se varmaankin on mieliksi) astui loistavin kasvoin tuon kauniin naisen luo ja suuteli hänen kättään.
— Neiti! tänään olen ollut erinomaisen onnellinen!
— Sepä hauskaa; oletteko ehkä saanut perinnön?
— Oi, paljon enemmän! Tietäkää, tänään on juhlapäivä, lehti ei ilmesty, olen saanut nukkua kauemmin kuin muulloin.
— Vai niin, sehän on todellakin suuri onni.
— Oi, sitä en tarkoita. Oli jo aamnpuoli, kun nukuin; sillä tietäkää, neiti, koko yöhön en saa unta, teen vaan värssyjä Teille. No niin, aamupuoleen nukuin ja näin sellaista unta, että te, neiti, tulitte luokseni; olitte puettu Girlandinaksi, tuohon viehättävään haltijatarpukuun, ruusunnuppuja tässä ja tässä ja tuossa. Oi, kuinka olitte ihana! Olin aivan haltijoissani, ja Te olitte niin ystävällinen minua kohtaan. Minä sanoin, että miksikä en ole rikas, voidakseni jakaa omaisuuteni Teidän kanssanne. Siihen Te vastasitte: Minä teen sinut rikkaaksi mieheksi, tässä on viisi numeroa, pane ne valtioarpajaisiin." Minä siihen virkoin: Ja jos ne numerot voittavat, annan minä Teille puolet sydämestäni ja omaisuudestani." Sen jälkeen Te ojensitte kätenne, jossa reskonto oli numeroilla 5, 15, 25, 35, 45.
— Mutta nuot ovat tyhmiä numeroja, hyvä ystävä.
— Ehkä, mutta minä kuitenkin kumarsin suudellakseni kättänne, silloin joku remahti kovaan nauruun ja minä heräsin. Edessäni seisoi pesijättäreni, vanha akka; olin suudellut hänen kättään, jossa oli pesulasku; tähän oli kirjoitettu numerot 5, 15, 25, 35, 45, nimittäin kreutzeriä, yhteensä 1 floriini 25 kreutzeriä. — Se oli minun maksettava.
— Tuohan oli ikävä herääminen.
— Niinpä niin. Mutta kuitenkin olen ostanut niitten numerojen arvat, jotka Te unessani minulle tarjositte.
Nyt astui saliin joku Mayer pankkiiri ja teki lopun sanomankirjoittajan unijutusta, jota sitten ei enää sopinut esille ottaa.
Muutaman päivän kuluttua sai neiti Laurette hämmästyksekseen kuulla, että Melchior oli voittamit qvinternon, kaikki nuot viisi tyhmää numeroa olivat joutuneet esiin, ja voitto teki 60,000 floriinia.
No, sepä jotakin! Nythän sopii jo ruveta korvaansa ystävälleen kallistamaan — niinkauaksi kuin nuot 60 tuhatta kestävät.
Laurette odotti, että Melchior heti rahat arpajaistoimistosta nostettuaan rientäisi hänen luoksensa ja kertoisi, mitä enemmän unta oli nähnyt.
Mutta ystävämme Melchior ei suvainnutkaan enää tulla, ja ennen pitkää Laurette sai tietää, että hän oli heittänyt hiiteen kaiken runollisuuden ja rahat saatuansa kosinut isäntänsä tytärtä, kelpo, rikasta leipuri neittä, olivat jo kihloissa ja menevät pian naimisiinkin, jahka vaan "ulosrustinki" valmistuu.
No, tuohan vasta hävytöntä! Sillä tavoin ei kunniallinen tanssijatar voi sallia itseään kohdeltavan. Neiti Laurette haastoi kuin haastoikin herra Melchior'in oikeuteen: onnestaan on hänen vaan Laurettea kiittäminen, sillä jos tämä ei olisi sanonut hänelle unessa, että ostaisi nuot numerot arpajaisista, niin ei hän ikinä olisi voittanut; paitsi sitä hän oli nimenomaan luvannut laskevansa, jos voittaisi qvinternon, puolet sydämmestään ja omaisuudestaan hänen jalkainsa juureen; sydänpuoliskonsa antakoon kelle mielii, mutta puoli omaisuudesta kuuluu, jos oikeutta on, hänelle Laurettelle.
Oikeuden jäsenet kuuntelivat neiden puhetta ja antoivat sitte hänelle seuraavassa viisaassa tuomiossa täyden oikeuden:
"Koska vastaaja tunnustaa unessa luvanneensa kantajalle siinä tapauksessa, että hän tämän osoittamilla numeroilla voittaa arpajaisissa, puolen siten saadusta rahasummasta, sentähden tuomitaan vastaaja heti maksamaan tämän summan ynnä siitä kasvaneen koron kanssa vastaajalle — unessa.
Uuden Suomettaren Juttu-tupa 16/1890 (Uusi Suometar n:o 90 20.4.1890).
