Salapoliisin seikkailuja
Kertomus tanssivista kuvista
Kirjoittanut
Arthur Conan Doyle
Suomennos
Holmes oli muutaman hetken istunut aänetönnä, pitkä, hoikka vartalonsa kumartuneena erään purtilon yli, jossa hän valmisteli tavattoman pahalle tuoksuavaa kemiallista liuosta. Hänen päänsä oli vaipunut rintaa vasten ja minusta oli hän omituisen, heikkorakenteisen linnun muotoinen, jolla on tummannarmaa höyhenpuku ja musta töyhtö päälaella.
"No, Watson", sanoi hän äkkiä, "sinä et aio tutkia Etelä-Afrikalaisia papereita?"
Säpsähdin kummastuksesta. Niin tottunut kuin olinkin Holmesin merkilliseen älyyn, oli tämä odottamaton silmäys sisimpiin ajatuksiini täysin selittämätöntä.
"Kuinka ihmeen tavalla sinä tiedät sen?" kysyin.
Hän pyöräytti tuolinsa ympäri, kädessään höyryävä kokeiluputki ja pieni iloisuuden välähdys syvissä silmissään.
"Myönnähän, Watson, että keskeytin sinut äkkiarvaamatta", sanoi hän.
"Niinpä kyllä".
"Etkö antaisi minulle noita papereita?"
"Minkä vuoksi?"
"Koskapa viiden minuutin kuluttua voit sanoa, että se oli naurettavan yksinkertaista".
"Olen varma, että tuolla tavoin en pitkään aikaan tule sanomaan".
"Katsoppas, rakas Watson", hän pisti kokeiluputken paikoilleen ja alotti puheensa samoin kuin prosessori luentosalissa. "Itse teossa ei ole vaikeaa muodostella vaikkapa kokonaista sarjaa johtopäätöksiä joista jokainen on toinen toisestaan riippuva ja sangen yksinkertainen. Jos tuon tehtyä haluaisimme pysyä vain lähtökohdassa, saamme nähdä ihmeitä ja kummia".
Nyt ei ole todellakaan vaikeaa, kun tarkastelemme syvännettä sinun vasemman peukalosi ja etusormesi välillä, tulla vakuutetuksi siitä, ettet halua vaihtaa pientä pääomaasi kultakenttään".
"En käsitä, mitä yhteyttä sillä olisi tämän asian kanssa".
"Sen kyllä uskon; mutta pian näytän sinulle, että niillä on sangen läheistä yhteyttä. Tässä ovat tuon yksinkertaisen ketjun puuttuvat renkaat: l) Sinulla oli liitupalanen peukalosi ja etusormesi välillä, kun eilen illalla tulit klubiin. 2) Sinä käytät liitua, jotta biljaardiviivat tulisivat oikein selviksi. 3) Sinä et milloinkaan pelaa biljaardia muiden kuin Thurstonin kanssa. 4) Sinä kerroit neljä viikkoa sitte, että hänellä on osakkeita jossakin EteläAfrikkalaisessa yhtiössä, jotka olisivat kuukauden kuluessa maksettavat ja hän toivoi, että sinä jakaisit ne hänen kanssaan. 5) Sinun schekkikirjasi on minun laatikossani ja sinä et ole pyytänyt avainta. 6) Niinmuodoin et halua sijottaa sinne rahojasi, etkä siis tutkia asiaa koskevia papereitakaan.
"Kuinka naurettavan yksinkertaista!" huudahdin minä.
"Aivan niin!" sanoi nän hymähtäen. "Kaikki probleemit ovat helposti ratkaistut, kun vaan keinot ovat selvillä. Mutta tässä on eräs toinen selittämätön probleemi. Katsoppas, voitko ratkaista sitä, Watson ystäväni". Hän heitti paperilipun pöydälle ja kiintyi uudelleen kemiallisiin tutkimuksiinsa.
Katselin kummastuneena noita hullunkurisia hieroglyyfejä paperilla.
"Mutta Holmes, nämähän ovat lasten ensimäisiä piirustusyrityksiä!" huudahdin.
"Ah, niinkö luulet?"
"Mitäpä ne muutakaan olisivat".
"Ne ovat juuri sitä, mitä mr Hilton Cubitt, kotoisin Ridling Thorpe Manorista, Norfolkissa, niin halulla tahtoisi tietää. Nämä variksenjalat saapuivat viime postissa ja hän itse tulee ensi junassa. Kello soi, Watson. Olisipa hauskaa, jos se olisi hän".
Raskaita askelia kuului portailta ja tuossa tuokiossa astui huoneesen pitkä, sileä kasvoinen herrasmies, jonka kirkkaat silmät ja punaiset posket puhuivat kaukana Baker Streetin usvasta vietetystä elämästä. Kun hän tervehdykseksi oli pudistanut kättämme, aikoi nän istuutua, mutta samalla huomasi paperipalasella nuo merkilliset kuviot, joita juuri olin tarkastanut ja jättänyt pöydälle.
"No niin, mr Holmes, mitä sanotte näistä?" huudahti hän. "Olen kuullut teidän pitävän salaperäisyyksistä, ja luulenpa, ettei tämän merkillisempää ole olemassakaan. Lähetin paperit edeltäpäin, jotta saisitte tilaisuuden jo ennen tuloani niihin tutustua".
"Se paperi on todellakin merkillinen esine", sanoi Holmes. "Ensi silmäyksellä luulisi sitä lapsen piirustuspaperiksi. Siihen on piirretty hullunkurisia tanssivia kuvioita. Miksi te olette kiinnittäneet huomionne tuollaisiin piirroksiin?"
"En koskaan olisi tehnyt sitä, mr Holmes. Mutta vaimoni tahtoo. Tuo paperi on pelottanut hänet puoli kuolleeksi. Hän ei sano mitään, mutta tavaton pelko ilmenee hänen silmistään. Ja sen vuoksi tahdon päästä asian pohjalle".
Holmes piteli paperia niin, että auringon valo suoraan lankesi siihen. Se oli irtireväisty muistikirjan lehti. Merkit olivat piirretyt lyijykynällä ja olivat tällaisia:
Holmes tutki paperia hetkisen ja taivutettuaan sen huolellisesti pisti taskukirjansa väliin.
"Tästä näyttää kehittyvän yhtä huvittava kuin harvinainenkin juttu", sanoi hän. "Te annoitte muutamia tietoja kirjeessänne, mr Hilton Cubitt, mutta ystäväni, tohtori Watsonin tähden olisin hyvin kiitollinen, jos tahtoisitte uudelleen kertoa kaikki tyyni".
"En ole mikään taitava kertoja", sanoi vieraamme tehden kädellään hermostuneen liikkeen. "Te voitte tehdä kysymyksiä, jos en kaikkea kykene selittämään. Minä alan ensimäisestä vuodesta naimisiin menoni jälkeen, mutta ensin tahdon sanoa, että vaikka en olekaan rikas, on heimoni jo viisisataa vuotta asunut Ridling Thorpessa, eikä kunnioitetumpaa perhettä ole koko Norfolkin kreivikunnassa. Viime vuonna tulin erästä juhlatilaisuutta varten Lontoosen ja otin asuntoni Russel Squaressa, koska meidän pitäjämme pastori asui siellä. Siellä asui sitäpaitsi eräs amerikalainen nainen — Patrick oli hänen nimensä — Elsie Patrick. Tavalla tai toisella tuli meistä ystävykset, kunnes lopulta rakastuin häneen niin tulisesti kuin mies konsanaan saattaa rakastua. Menimme kaikessa hiljaisuudessa siviiliavioliittoon ja matkustimme takaisin aviopuolisoina. Kaiketi pidätte hulluutena, että vanhan ja kunnioitetun perheen jäsen noin vaan käy avioliittoon naisen kanssa, jonka entisyys ja heimo on tuntematon, mutta jos te tunnette hänet, tai vaikkapa vain kerran olette hänet nähneet, ymmärrätte minua".
"Hän oli täysin suoraluontoinen, hän, Elsie, mutta käytti kuitenkin kaikki keinonsa, saadakseen minut pysymään erilläni eräästä asiasta, jota halusin tietää, hänen entisyydestään juuri. Minulla on elämässäni ollut muutamia sangen epämiellyttäviä sattumia, sanoi hän. Tahtoisin kernaasti ne kokonaan unohtaa. Entisyyteni muisteleminen kiusaa minua. Jos otatte minut, Hilton, otatte naisen, jonka ei tarvitse entisyyttään hävetä, mutta tässä asiassa täytyy teidän tyytyä vilpittömään vakuutukseeni. Suostutteko? Jos ette, niin palatkaa Norfolkiin ja jättäkää minut siihen yksinäiseen elämään, jossa minut löysittekin. Juuri päivää ennen vihkimähetkeämme sanoi hän nuo sanat. Sanoin suostuvani hänen ehtoihinsa ja sanani olen pitänyt.
No niin, olemme nyt vuoden olleet onnellisissa naimisissa. Mutta noin kuukausi takaperin, kesäkuun lopussa, näin ensikerran levottomuutta herättäviä merkkejä. Muuanna päivänä sai vaimoni kirjeen Amerikasta. Näin sen postimerkistä. Hän tuli kuolonkalpeaksi, luki kirjeen ja poltti sen. Hän ei maininnut siitä sanaakaan jälkeenpäin, enkä sitä tennyt minäkään, sillä lupaus on lupaus; mutta hänellä ei sen jälkeen ole ollut ainoatakaan rauhallista hetkeä. Alituinen pelko asuu hänen kasvoillaan alati, ikäänkuin hän jotakin kauhistuttavaa odottaisi. Olisi parasta, jos hän rajattomasti luottaisi minuun. Hänen pitäisi tietää, että olen hänen suojelijansa ja uskollisin ystävänsä. Mutta ennenkuin hän puhuu en voi mitään sanoa, sillä lupaukseni on sitova. Muistakaa mr Holmes, että hän on totuutta rakastava nainen ja mitä huolia hänellä lieneekään ennen yhtymistämme ollut, ei syy niihin ole voinut olla hänen. Ollen ainoastaan vaatimaton Norfolkin asukas, mutta ei kukaan pidä perheen kunniaa pyhempänä kun minä. Hän tietää sen ja tiesi jo ennen kihlautumistamme. Hän ei milloinkaan voi tahrata kunniaamme — sen tiedän.
No niin, nyt tulen kertomukseni kummallisimpaan kohtaan. Noin viikko sitte — viime tiistaina — oli ikkunalleni piirretty joukko pieniä hullunkurisia kuvioita, jotka muistuttivat noita tuossa paperilla olevia. Ne olivat piirretyt liidulla. Luulin tätä tallipajan kujeeksi, mutta kivenkovaan kielsi hän syyllisyytensä. Annoin pyyhkiä ne pois, ja kerroin asiasta ensiksi vaimolleni. Vastoin luuloani otti hän asian hyvin vakavalta kannalta ja pyysi, että jos uusia tuollaisia ilmaantuisi, heti ilmottaisin hänelle. Viikon ajalla ei mitään tapahtunut, mutta eilen aamusella tapasin tuon paperin aurinkokepin päähän pistettynä puutarhasta. Kun näytin sen Elsielle, joutui hän kuolettavan epätoivon valtaan. Sen jälkeen on hän ollut kuin puoleksi unessa ja näyttää kauhulla odottavan jotakin. Kirjotin silloin teille, mr Holmes, ja lähetin tuon paperin. En voinut tässä asiassa kääntyä poliisin puoleen, sillä hän olisi vain naurannut minulle, mutta te lisäätte neuvoa, mitä minun on tekeminen. Kuten sanoin, en ole rikas, mutta en tahdo viimeistä penniäni säästää pelastaakseni rakkaan vaimoni, jos jokin vaara häntä uhkaa".
Hän oli aito gentlemanni, tämä kunnon mies, yksinkertainen, suora ja hyväluontoinen. Sitä todistivat siniset, vakavat silmät ja edelliset kasvonsa. Hänen rakkautensa vaimoonsa ja luottamus hänen viattomuuteensa ilmeni joka piirtessä. Holmes oli vaieten kuunnellut hänen kertomustaan ja sen loputtua istui hetkisen mietteissään.
"Ettekö luule, mr Cubitt", sanoi hän, "että suorin keino olisi kääntyä vaimonne puoleen ja pyytää häntä jakamaan salaisuutensa kanssanne?"
Hilton Cubitt pudisti päätään.
"Lupaus on lupaus, mr Holmes. Jos Elsie tahtoisi kertoa jotakin, voisi hän tehdä sen. Ellei, niin ei minun asiani ole pakottaa häntä siihen. Mutta minulla on oikeus koettaa auttaa itse itseäni — ja tahdonkin sen tehdä".
"Siinä tapauksessa haluan kaikesta sydämestä auttaa teitä. Ensiksi: oletteko kuulleet jonkun vieraan henkilön asustavan tai nähdyn naapureissanne?"
"En".
"Muistelen sen olevan hyvin hiljaista seutua. Onko jokaiset uudet kasvot otettu huomioon?"
"Lähimmissä naapureissa? Kyllä! Mutta meillä on useita kylpylaitoksia ei kovin kaukana kylästämme ja farmarit ottavat kylpyvieraita täysihoitoon".
"Näissä hieroglyyfeissä on nähtävästi joku ajatus. Se on mielivaltaisesti esitetty, käynee meille vaikeaksi päästä sen perille. Jos se taas on järjesteellisesti merkitty, olen varma, että meidän onnistuu selittää se. Mutta tämä näytekappale on niin lyhyt, etten sen johdosta voi mitään päättää ja ne selitykset, mitä olette antaneet, ovat siksi epämääräisiä, etten niistäkään saa pienintäkään apua tutkimuksilleni. Neuvon teitä heti palaamaan Norfolkiin ja siellä tarkoin kopioimaan kaikki kuviot, jotka mahdollisesti vielä ilmaantuvat. Sangen valitettavaa on, ettei meillä ole mitään jäljennöstä niistä, jotka liidulla piirrettiin ikkunallenne. Tehkää sitäpaitsi tarkkoja havannoita kaikista vieraista henkilöistä paikkakunnallanne. Tulkaa uudelleen luokseni, kun olette jonkun verran uusia huomioita tehneet ja löytäneet joitakin tärkeämpiä todistusvälikappaleita. Tämä on paras neuvo, minkä voin antaa teille, mr Hilton Cubitt. Olen joka hetkenä valmis tulemaan luoksenne Norfolkiin, jos asia saa jonkun odottamattoman ja kiireellisen käänteen".
Tämän keskustelun jälkeen oli Sherlock Holmes hyvin mietteissään ja seuraavana päivänä näin hänet monta kertaa ottavan paperipalan taskukirjastaan ja hyvin miettiväisenä tarkastelevan sitä. Kumminkaan ei hän kajonnut koko asiaan, ennenkuin noin neljäntoista vuorokauden kuluttua. Olin lähdössä ulos, kun hän kutsui minua.
"On parempi, jos jäät kotiin, Watson", sanoi hän.
"Minkä vuoksi?"
"Sain aamulla sähkösanoman mr Hilton Cubittilta — muistathan Hilton Cubittin tanssivine kuvineen. Hän tulee Liverpool Streetiin klo 1,20. Hän voi olla tuossa tuokiossa täällä. Teen hänen sähkösanomastaan sen johtopäätöksen, että jotakin uutta ja asialle tärkeää on kysymyksessä".
Meidän ei tarvinnut kauvan odottaa, sillä norfolkilainen tuli suoraan asemalta luoksemme. Hän oli väsyneen ja alakuloisen näköinen, silmät laimeina ja otsa rypyssä.
"Tämä koskee hermoihini, mr Holmes, tämä asia", sanoi hän, istuutuen raskaasti tuolille. "Tuntuu sangen katkeralta vastoin omaa tahtoaan ja ilman pienintäkään syytä olla yhteydessä ihmisten kanssa, joilla on, ties mikä aikomus lieneekään; mutta jos te sen lisäksi tiedätte, että tällainen asiain tila hetki hetkeltä kulettaa vaimoanne hautaa kohti, on se raskaampaa kuin mitä tavallinen ihminen jaksaa kantaa. — Niin, hetki hetkeltä riutuu ja surkastuu vaimoni rinnaltani".
"Eikö hän ole mitään kertonut?"
"Ei, mr Holmes, ei mitään, kumminkin on ollut hetkiä, jolloin selvästi olen huomannut hänen aikovan sanoa jotakin, mutta sanat ovat aina ikäänkuin hänen huulilleen jäätyneet. Olen koettanut auttaa häntä; mutta rohkenen väittää, että jos todellakin olisin sen tehnyt, olisi se vain pahentanut asiain tilaa. Hän on puhunut entisestä kodistani, sukuni kunnioitetusta asemasta kreivikunnassa ja ylpeydestämme tämän tahrattoman sukuhistorian johdosta. Kaikki viittaa joihinkin kauheihin salaisuuksiin".
"Mutta te itse olette saaneet selville jotakin?"
"Sangen paljon, mr Holmes. Minulla on erilaisia jäljennöksiä tanssivista kuvista teidän tutkittavaksenne ja mikä on tärkeämpää, olen nähnyt miehen".
"Mitä? Senkö, joka ne on piirustanut?"
"Juuri niin, näin hänet juuri tuossa työssä. Mutta kerron teille kaikki oikeassa järjestyksessä. Kun viime kerralla palasin luotanne, niin ensinnä kotiin saavuttuani kohtasin uuden sarjan tanssivia kuvia. Ne olivat liidulla piirretyt kalustohuoneen mustaan oveen, joka huone on puiston vieressä päärakennuksen etufasaadia vastapäätä. Otin niistä tarkan jäljennöksen ja tässä ne ovat". Hän otti paperin taskustaan ja laski sen pöydälle. "Tässä on jäijennös noista hieroglyyfeistä:
"Erinomaista!" sanoi Holmes. "Erinomaista! Jatkakaa, pyydän".
"Kaksi päivää sen jälkeen ilmestyi taas uusia kuvia. Tässä on niistä jäljennös". —
Holmes hieroi käsiään ja nauroi ihastuneena.
"Salaisuus paljastuu nopeasti", sanoi hän.
"Kolmen päivän kuluttua ilmaantui taas paperille kirjotettuja kuvioita. Paperilippu oli asetettu puutarhaan aurinkokepin alle. Se on tässä. Tämän johdosta päätin pitää puutarhaa silmällä. Asetuin revolveri kädessäni työhuoneeseni, jonka ikkuna on suoraan puutarhaa kohti. Noin kahden tienoissa vielä tänä aamuna istuin ikkunani luona, oli kuutamo, mutta varjostot olivat mustia. Kuulin askeleita takanani. Se oli vaimoni aamupuvussaan. Hän pyysi kiihkeästi, että menisin vuoteesen. Sanoin hänelle tahtovani nähdä sen, joka tuota salaperäistä ja luvatonta peliä piti kanssamme. Hän sanoi sen olevan joutavaa ilveilyä, josta minun ei tarvitsisi vähääkään välittää".
"Jos tämä todellakin saa sinut levottomaksi, niin voimmehan matkustaa pois, rakas ystäväni, ja siten päästä koko asiasta", sanoi hän.
"Mitä? Lähtisimmekö kodistamme tuollaisen vehkeilijän tähden?" sanoin minä.
"No niin, tule vuoteesen", sanoi hän, "niin huomenna voimme puhua sellaisista asioista".
"Äkkiä, hänen vielä puhuessaan kalpenivat vielä enemmän hänen entisestäänkin kalpeat kasvonsa ja käsivarsi laskeutui hervottomasti olalleni. Jotakin liikkui varjostossa kalustohuoneen vierellä. Näin tumman olennon hiipivän esille ja painautuvan oven viereen. Temmaten pistoolini aioin juosta ulos, mutta vaimoni otti kiinni vyötäisistäni ja rajuilla ponnistuksila esti aikeeni. Vihdoinkin pääsin vapaaksi, mutta ennenkuin jouduin kalustohuoneen luo, oli hän kadonnut. Oli kumminkin jättänyt merkin itsestään: sarjan samanlaisia kuvioita kuin kaksi päivää sitte. Ne olen kopioinut tälle paperille. Mitään muuta jälkeä miehestä ei näkynyt, vaikka tarkoin etsin koko talon. Kummallisinta tässä on se, että hän kaikessa tapauksessa on piilotellut itseään lähistössä koko ajan, sillä kun aamulla uudelleen tarkastin ovea, oli hän edellisten kuvioiden alle piirrellyt muutamia uusia.
"Onko teillä jäljennös niistä?"
"On. Niitä on edellisiin verraten vähän. Tässä".
Ja hän ojensi taas paperin. Uusi tanssi oli tällainen:
"Sanokaa", virkkoi Holmes ilmeisesti liikutettuna, "oliko tämä mielestänne jatkoa edelliseen, vaiko aivan uusi kuviosarja?"
"Se oli eri laudalla ovessa".
"Hyvä on. Tämä on tärkein paperimme. Se antaa minulle toivoa. No, mr Hilton Cubitt, jatkakaa tätä merkillistä historiaa."
"Minulla ei muuta kerrottavaa olekaan, mr Holmes, paitsi että tuon yön kuluttua nuhtelin vaimoani, syystä että hän oli pidättänyt minua, etten saanut veijaria käsiini. Hän sanoi pelänneensä minun puolestani. Hetkisen oli tuokin ajatus vallalla aivoissani, että vaimoni itse teossa pelkäsi omaa henkeään, sillä en voinut epäilläkään, ettei hän tuntisi tuota miestä ja ymmärtäisi hänen hieroglyyfejään. Mutta hänen äänessään on kaiku ja silmissään katse, jotka jyrkästi kieltävät kaiken epäilyn ja johtavat siihen varmaan tulokseen, että hän minun turvallisuuttani huolehti. Tässä se on koko juttu ja nyt pyydän kysyä, mitä on minun tehtävä. Itse puolestani olisin halukas asettamaan puoli tusinaa rengeistäni vartioimaan pensaikkoon ja vehkeilijän ilmaantuessa antamaan hänelle sellaiset terveiset, että toisen kerran jättäisi talomme rauhaan".
"Luulenpa, että asia on sellaisten tapausten varalta edeltäpäin suunniteltu. Miten kauvan viivytte Lontoossa?"
"Minun täytyy lähteä jo tänään. En millään muotoa voi jättää vaimoani yksin kotiin yön ajaksi, hän oli kovin hermostunut ja rukoilemalla pyysi minua palaamaan."
Sen luulenkin olevan oikein. Mutta jos olisitte päivän pari voinut olla täällä, olisin seurassanne matkustanut kotiinne. Sillä aikaa voitte jättää nämä paperit minun tarkastettavikseni. Toivon, että kun tulen luonanne käymään, voin tätä asiaa jollakin tavoin valaista".
Sherlock Holmes säilytti kylmän, poliisimaisen ryhtinsä aina siksi kuin mr Hilton Cubittin hartiakas vartalo oli kadonnut oven taakse. Silloin huomasin, että hän oli kovasti liikutettu. Hän syöksähti pöydän viereen, levitti eteensä kaikki paperit ja tarkasteli kiihkeästi niitä. Kaksi tuntia tarkastelin häntä herkeämättä. Hän piirteli kuvion toisensa viereen ja oli niin kiintynyt työhönsä, ettei ollenkaan huomannut läsnäoloani. Joskus hän liikautti ruumistaan ihastuneena, hyräili ja vihelteli, toisinaan oli vallan neuvotonna — kaiketi sen mukaan, miten työnsä sujui. Nyt nousi hikihelmiä hänen ryppyiselle otsalleen ja katse oli synkkä. Vihdoin hän riemahtaen nousi tuoliltaan. Sen jälkeen kirjotti hän pitkän sähkösanoman. "Jos tähän saan vastauksen sellaisen kuin toivon, niin totta totisesti Watson, saat tästä jutusta seikkailuhistoriaasi arvokkaan lisäyksen," sanoi hän. Huomenna lähdemme Norfolkiin viemään ystävällemme lohduttavia tietoja murheittensa lievikkeeksi".
Mutta vastaus viipyikin ja kaksi päivää kului kärsimättömässä odotuksessa. Holmes terotti huomiotaan jokaiseen ovikellon sointiin. Toisen päivän iltana saapui mr Hilton Cubittilta kirje. Kaikki oli mennyt levollisesti, paitsi että uusi, pitkä kirjotus oli ilmaantunut entiseen paikkaan puutarnassa. Hän liitti oheen kopion siitä ja olivat kuviot tällaisia:
Holmes tutki huolellisesti uudet hieroglyyfit ja hypähti sitte ylös huudahtaen kummastuneesti ja pettyneenä:
"Olemme antaneet tämän asian mennä liian pitkälle. Eikö Norfolkiin enää tänä päivänä lähde yhtään junaa?"
Sieppasin aikataulun. Viimeinen oli vastikään lähtenyt.
"Siinä tapauksessa me huomenna syömme aamiaisen aikaiseen ja matkustamme ensi junalla. Läsnäolomme siellä on sangen tarpeellinen. Oh, tässä on odottamamme sähkösanoma. Silmänräpäys, mrs Hudson, se on kenties vastaus. Aivan oikein. Tämä pyyntö on sitä laatua, ettemme saa tuntiakaan enää hukata, ennenkuin mr Hilton Cubitt on saanut tietää asian oikean laidan, sillä tuo kunnon norfolkilainen on tahtomattaan kietoutunut sangen sekavaan ja vaaralliseen verkkoon".
Niinpä todellakin oli asian laita, kuten pian sain tietää. Kun nyt joudun kertomuksen synkkään loppuosaan — kertomuksen, joka tähän asti oli näyttänyt vain lapselliselta ja mitättömältä, niin vieläkin valtaa kauhistus mieleni. Olisin toivonut voivani lukijoilleni esittää iloisempia tapahtumia lopuksi, mutta pysyn tosiseikoissa kiinni ja käyn siis päästelemään sitä merkillistä tapahtumien ketjua, joka muutamain päivien ajaksi teki Ridling Thorpe Manorin tunnetuimmaksi nimeksi Englannissa.
Tuskin olimme astuneet vaunusta ulos Norts Walstramind asemalla ja ilmottaneet määräpaikkamme, ennenkuin asemapäällikkö kiirehti luoksemme.
"Luulen teidän olevan salapoliiseja Lontoosta?" sanoi hän.
Tyytymättömyyden väre ilmestyi Holmesin kasvoille.
"Mistä voitte sen arvata?"
"Norwichin poliisipäällikkö Martin matkusti juuri tästä ohi. Mutta ehkäpä olette lääkäreitä? Hän ei ole kuollut, ei ainakaan vielä äsken ollut. Kenties voitte vielä pelastaa hänet".
Holmes tuli levottomaksi.
"Olemme matkalla Riding Thorpe Manoriin", sanoi hän, "mutta emme tiedä mitään siitä, mitä nyt puhutte".
"Se on hirvittävä tapaus", sanoi asemapäällikkö. Heidät on ammuttu — sekä mr Hilton Cubitt että hänen vaimonsa. Rouva ampui miehensä ensin ja sen jälkeen itsensä — niin kertovat palvelijat. Mr Cubitt on kuollut ja rouvan tila on arveluttava. Herra Jumala! Norfolkin kreivikunnan vanhin ja kunnioitetuin perhe!"
Sanaakaan sanomatta riensi Holmes erääsen vaunuun, eikä koko seitsemän penikulman matkalla puhunut mitään. Harvoin olin häntä niin alakuloisena nännyt. Koko matkan oli hän kovin levoton ja silmäili huolestuneena aamulehtiä. Sen jälkeen vetäysi hän takaisin vaunun nurkkaan ja katseli synkkänä ikkunasta ohikiitäviä vainioita, paljon olikin tällä seudulla katseltavaa; olimme juuri siinä osassa Englantia, missä joku yksinäinen maalaistalo viljapeltojen keskellä edusti seudun asutusta; siellä täällä joku mahtava kirkko nelikulmaisine tornineen kohosi taivasta kohden ikäänkuin todistaakseen Itä-Anglian kunniaa jn hyvinvointia. Lopuksi ilmaantui Nordjärven kimalteleva kalvo silmiemme eteen. Eräästä sen lahdelman pohjukasta pistäysi näkyviin tiilikattoinen, satavuosien vanha maalaislinna.
"Se on Riding Thorpe Manor", sanoi kuski osottaen taloa ruoskansa varrella.
Ajettuamme partaiden eteen rakennuksen etusivulla, pisti heti silmiini sekä kalustohuone että aurinkokeppi puutarhassa, joilla kummallakin oli oma erikoinen merkityksensä. Eloisa, pieni mies, nopeine askeleineen ja vakatuine viiksineen tuli meitä vastaanottamaan. Hän esitti olevansa Norfolkin poliisikunnan päällikkö Martin, ja kummastui tavattomasti kuullessaan toverini nimen.
"Mitä? Miten tiesitte tapahtumasta Lontoossa ja ennätitte paikalle yhtä pian kuin minäkin? Rikoshan tapahtui jo kolmen tienoissa aamulla?" kyseli ja selitteli hän.
"Tiesin sen jo edeltäpäin. Toivoin ennättäväni siksi ajoissa, että olisin voinut estää sen".
"Siinä tapauksessa teillä lienee tärkeitä todistuksia, joita meiltä kokonaan puuttuu. Heidän kerrotaan eläneen varsin sydämellisissä suhteissa toisiinsa".
"Ainoat todistajani ovat nuo tanssivat kuvat", sanoi Holmes. "Selitän kyllä teille myöhemmin asian. Sillä aikaa, koska lienee myöhäistä enää tänä päivänä kosketella täällä esitettyä tragediiaa, olen hyvin halukas käyttämään näitä todistajiani rikoksentekijän ilmisaamiseksi. Suotteko minun toimia yhdessä kanssanne vai luuletteko, että käyttäisin luottamustanne väärin?"
"Olen ylpeä tarjoamastanne avusta ja etenkin siitä, että saan toimia yhdessä kanssanne," sanoi poliisipäällikkö vilpittömästi.
"Siinä tapauksessa haluan ensinnäkin tietää, miten asia on tapahtunut".
Poliisipäällikkö Martinilla oli siksi ymmärrystä, ettei juurta jaksain ruvennut asiaa esittämään, vaan lyhyesti kertoi viime yön tapaukset.
Seudun lääkäri, vanha valkohapsinen mies, oli juuri tullut mrs Hilton Cubittin huoneesta ja hän ilmoitti, että haava oli sangen vaarallinen, mutta ei kuolettava. Luoti oli särkenyt otsaluun ja rouva oli jonkun aikaa vallan tiedotonna. Kysymykseen, oliko hän itse ampunut itsensä, ei hän uskaltanut antaa varmaa vastausta. Kaikessa tapauksessa oli luoti hyvin läheltä ammuttu. Ainoastaan yksi revolveri löydettiin huoneesta. Sen molemmat piiput olivat tyhjät. Mr Hilton Cubittia oli ammuttu suoraan sydämeen. Yhtä varmasti voitiin otaksua kumpaakin aviopuolisoista syylliseksi, sillä revolveri tavattiin juuri heidän keskeltään lattialta.
"Onko hänet muutettu johonkin toiseen paikkaan?" kysyi Holmes.
"Emme ole koskeneet mihinkään rouvaa lukuun ottamatta. Häntä emme voineet jättää lattialle haavotettuna kitumaan".
"Miten kauan olette ollut täällä, herra tohtori?"
"Kello neljästä asti".
"Oliko kukaan muu silloin täällä?"
"Oli täkäläinen poliisikonstaapeli".
"Ja te ette ole mihinkään koskeneet?"
"Emme mihinkään".
"Te olette toimineet kiitettävästi. Kuka tuli hakemaan teitä tänne?"
"Taloudenhoitajatar Saunders".
"Hänkö ensiksi huomasi tapahtuman?"
"Hän, ja mrs King, keittäjätär".
"Missä he nyt ovat?"
"Keittiössä luullakseni".
"Parasta lienee heti kuulla heidän kertomuksensa".
Kokoonnuttiin suureen saliin, jossa Holmes vastoin lupaustaan heti alkoi poliisitutkinnon. Hän istuutui suureen nojatuoliin. Kasvonsa olivat kalpeat, mutta päättävät, ja silmät loistivat. Käsitin selvästi, että hän tahtoi nyt panna liikkeesen kaiken neronsa, päästäkseen tässä asiassa selvyyteen.
Molemmat naiset kertoivat tietonsa selvästi. Molemmat olivat heränneet laukaukseen, jota pian seurasi toinen. He nukkuivat kumpikin eri huoneessa ja mrs King juoksi Saundersin luo. Yhdessä menivät he portaille. Työhuoneen ovi oli auki ja kynttilä paloi pöydällä. Heidän isäntänsä makasi suullaan huoneessa. Hän oli kuollut. Ikkunan luona istui hänen vaimonsa nojaten päätään seinään. Hän oli pahoin haavoittunut ja toinen puoli kasvoista veressä. Hän hengitti raskaasti ja vaivaloisesti, eikä voinut puhua. Sekä huone, että käytävä olivat täynnä ruudin savua ja hajua. Ikkuna oli aivan varmasti sisäpuolelta suljettu. Molemmat naiset vakuuttivat sen kivenkovaan. Olivat heti lähettäneet sanan poliisille ja lääkärille. Sen jälkeen olivat kuskin ja tallirengin avulla kantaneet haavotetun emäntänsä hänen omaan huoneesensa. Sekä hän, että miehensä olivat käyneet levolle kumpikin omaan vuoteesensa. Rouva oli pukeutunut — hänellä oli aamupuku yövaippansa päällä. Ei mitään huoneessa ollut epäjärjestyksestä. Mikäli he tiesivät, ei mitään epäsopua puolisoiden välillä milloinkaan ollut. Heitä pidettiin hyvin onnellisina ja toisiaan rakastavina.
Tässä pääpiirteet palvelijain todistuksesta. Niinkuin vastaukseksi poliisipäällikkö Martinin kysymykseen vakuuttivat he, että ikkunat olivat sisäpuolelta suljetut, joten kukaan ei voinut ikkunasta paeta. Holmesin kysymyksen johdosta kertoivat ne tunteneensa ruudin hajua heti kun olivat huoneestaan ennättäneet ensimäiselle portaalle. "Tämän seikan ennen kaikkea pyydän teidän mieleenne painaa", sanoi Holmes toverilleen. "Ja nyt luullaksenne on meidän aika perinpohjin tarkastaa huone".
Työhuone oli jotenkin pieni kolme seinää miltei kokonaan kirjojen peitossa, kirjotuspöytä oli vastapäätä suurta ikkunaa, josta oli avoin näköala puutarhaan. Ensin tietysti kohtasivat silmämme onnettoman mr Hilton Cubittin ruumiin, joka pitkin pituuttaan makasi keskellä huonetta. Hänen järjestymätön pukunsa osotti, että hän kiireesti oli jättänyt vuoteen. Luoti oli ammuttu edestäpäin ja oli pysähtynyt selkään lävistettyään sydämen. Hänen kuolemansa oli nähtävästi ollut äkillinen ja tuskaton. Ei mitään merkkiä ruudista löytynyt hänen vaatteistaan eikä käsistään. Lääkärin lausunnon mukaan oli sitävastoin rouvan kasvoissa, mutta ei käsissä ruudinjälkiä.
"Tuo seikka ei itse asiassa merkitse mitään", sanoi Holmes. "Hyvällä revolverilla saattaa ampua montakin laukausta ilman, että ampujan kädet sen jälkeen tuoksuvat ruudille. Kaiketi mr Hilton Cubittin ruumis nyt korjataan pois. Herra tohtori! Olenko oikeassa kun luulen, ettei teidän ole onnistunut löytää sitä luotia, joka haavotti rouvaa?"
"Enpä todellakaan. Mutta revolverissa on vielä neljä patruunaa. Kaksi on ainoastaan laukaistu ja vain kaksi haavaa kaikkiaan on löydetty, joten siitä on helppo vetää johtopäätökset".
"Voi näyttää siltä", sanoi Holmes. "Ehkä voitte vetää johtopäätökset siitäkin luodista, joka on koskettanut ikkunan pielistä?"
Hän oli äkkiä pyörähtänyt ympäri ja osotti pitkällä, laihalla sormellaan pientä reikää ikkunan alaruudun kehyksessä, pari tuumaa ikkunalaudan yläpuolella.
"Pyhä Yrjö!" huudahti poliisipäällikkö. "Miten keksitte sen?"
"Kun etsin sitä."
"Kummallista!" sanoi tohtori.
"Olette empimällä oikeassa, sir. Kolmaskin laukaus on siis ammuttu ja kolmannenkin henkilön on siis täytynyt saapuvilla olla. Mutta ken se on mahtanut olla ja minkä kautta hän on poistunut huoneesta?"
"Sepä on juuri se probleemi, joka meidän nyt pitää ratkaista", sanoi Sherlock Holmes. "Muistatteko poliisipäällikkö Martin, että palvelijain kertoessa tunteneensa ruudin hajua portailla, lausuin sen olevan sangen tärkeän seikan.
"Kyllä, sir; mutta tunnustanpa kykenemyttömyyteni täydelleen käsittämään sitä".
"Otaksuin, että kun laukaus tapahtui, sekä työhuoneen ovi että ikkuna olivat auki. Muuten ei ruudinhaju siinä silmänräpäyksessä olisi voinut lemahtaa koko taloon. Ilmanveto huoneessa oli kuilenkin hajottavaa. Sen vuoksi ovat sekä ovi, että ikkuna olleet vain hetkisen auki".
"Kuinka todistatte sen?"
"Koska kynttilän liekki ei ole ennättänyt valuttaa talia, joten se siis ei ole kauab vedon vaikutuksesta lepattanut."
"Se on selvää!" huudahti poliisipäällikkö. "Päivän selvää!"
"Ja kun olin varma, että ikkuna murhenäytelmän aikana oli auki, otaksuin, että täällä on silloin kolmaskin henkilö ollut. Hän on seisonut ulkopuolella ja ikkunasta kiivennyt sisään. Laukaus, tähdätty tätä henkilöä kohti, on sattunut ikkunankehykseen. Katsoin lähemmin ikkunaa ja heti huomasinkin luodin reiän".
"Mutta kuinka on ikkuna tullut suljetuksi sisästäpäin?"
"Rouvan ensimäinen tehtävä on ollut sulkea se. Mutta, malttakaas, mitä tämä merkitsee?"
Naisen käsilaukku oli pöydällä — krokodiilinnahkainen, hopeakoristeinen. Holmes aukasi sen ja tyhjensi sisällyksen pöydälle. Siinä oli kaksikymmentä englantilaista viidenkymmenenpunnan seteliä, jotka olivat kumminauhalla sidotut yhteen kimppuun — ei muuta mitään.
"Tämä on säilytettävä, sillä se tulee laskettavaksi oikeuspöydälle", sanoi Holmes antaen laukun poliisipäällikölle. "Nyt lienee ensi tehtävämme koettaa saada jotenkin selvitetyksi tuota kolmannen luodin historiaa, joka luoti selvästi on ammuttu sisäpuolelta. Haluan puhella keittäjättären, mrs Kingin kanssa, vielä pari sanaa. Te sanoitte, mrs King, keränneenne kovaan pamaukseen. Tarkotitteko, että se oli kovempi kuin toinen."
"No kyllä sir, se herätti minut, mutta puoliunisena oli vaikeaa päättää, oliko se toista kovempi. Mutta kaikessa tapauksessa oli se sangen ankara laukaus".
"Luulisitteko mandolliseksi, että kaksi laukausta on ammuttu samalla kertaa?"
"Sitä en todellakaan voi sanoa, sir".
"Niin luulen asianlaidan olevan. Nyt, poliisipäällikkö Martin, luulen tarpeeksi saaneemme tietoja tästä huoneesta. Jos tahdotte tulla mukana ulos, saamme nähdä, mitä uutisia puutarha antaa meille".
Suuri kukkapenkere oli aivan työhuoneen ikkunan alla. Huudahdimme kummastuksesta päästyämme sen luo. Kukat olivat kovin tallatut ja pehmeä maa jalanjälkiä täynnä. Ne olivat tavattoman suuria miehen jälkiä. Holmes kumartuneena tarkasteli sekä jälkiä, että ruohoa ja lehtiä, kuten jahtikoira haavotettua lintua etsiessään. Lopuksi Holmes päästäen ihastuneen huudahduksen löysi jonkun messinkipalasen maasta.
"Ajattelin juuri sitä", sanoi hän. "Revolverissa on ollut ulosvetäjä ja tässä on tuo kaivattu kolmas patruuna".
Maalaispoliisipäällikkö ei voinut muuta kuin ihmetellä Holmesin edistystä ja nopeita johtopäätöksiä tutkimuksessaan. Alussa näytti hän olevan taipuvainen seuraamaan omia ajatuksiaan asiasta, mutta nyt ei hän osannut ihmettelemästä lakata ja oli valmis kannattamaan Holmesin mielipidettä kaikissa suhteissa.
"Ketä epäilette syylliseksi?" kysyi hän.
"Puhumme siitä myöhemmin. Muitakin solmuja tässä kysymyksessä on vielä aukaistava. Nyt kun olen päässyt näin pitkälle, lienee parasta, että jatkan omaa suunnitelmaani ja sitte yhdellä kertaa ilmaisen teille johtopäätökseni".
"Aivan niinkuin toivotte, mr Holmes, kunhan vaan saamme murhamiehestä tietoa".
"En tahdo olla salaisuuksien ihailija, mutta harvinaista on näin pian päästä asiasta jo jotenkin selville. Kaikki johtolangat ovat käsissäni. Jos rouva olisi jo tullut tuntoihinsa, voisimme heti saada tiedon koko viime yön tapahtumasta ja pitää huolen siitä, että oikeus pääsee voitolle. Ensin ja ennen kaikkea haluan tietää, onko täällä läheisyydessä mitään "Elriges" nimistä ravintolaa?"
Ei kukaan palvelijoista, joilta tätä kysyttiin, tiennyt mitään sen nimisestä ravintolasta. Tallipoika vihdoin selvitti asian. Hän muisti nimittäin, että joku sen niminen farmari asui muutaman penikulman päässä täältä East Rustoniin päin.
"Onko se yksinäinen farmi?"
"Hyvin yksinäinen, sir".
"Ehkeivät ole kuulleet vielä mitään viime yön tapantumasta".
"Se on hyvin luultavaa, sir".
Holmes mietiskeli hetkisen ja sen jälkeen levisi omituinen hymy hänen kasvoilleen.
"Satuloikaa joku hevonen, poikani," sanoi hän. "Pyydän teitä viemään minulta erään lipun Elrigen farmiin".
Hän otti taskukirjastaan esille kaikki eri kopiot noista tanssivista kuvista, lateli eteensä ne kirjotuspöydälle ja valmisti kirjeen. Vihdoin antoi hän sen pojalle ja käski tämän heti lähteä Elrigen farmiin ja jättää kirje siellä osotetulle henkilolle. Erityisesti varotettiin poikaa, ettei hänen pitäisi vastata mihinkään kysymyksiin, joita hänelle mahdollisesti tehtäisiin. Näin vilahdukselta päällekirjotuksen ja huomasin sen olevan tavattoman sekasotkuista käsialaa, josta mahdoton oli päättää sitä Holmesin kirjottamaksi. Kirje oli osotettu mr Abe Slaneylle, Elrigen farmiin, East Ruston, Norfolk.
"Lienee parasta, herra poliisipäällikkö, että heti sähkötätte tänne jonkun määrän vartioväkeä, sillä ellen erehdy, saamme pian kiinni sangen vaarallisen vangin", sanoi Holmes. "Poika, joka vie kirjeen, saa samalla matkalla viedä myöskin sähkösanoman. Jos iltapäivällä joku juna lähtee täältä kaupunkiin, Watson, voimme matkustaa siinä, sillä minulla on kotona pari hyvin tärkeää kemiallista koetta suoritettavana ja tutkintomme täällä lähenee nopeasti loppuaan".
Kun poika oli lähtenyt, annettiin neuvoja palvelijoille. Jos joku vieras tulisi taloon ja kysyisi rouva Hilton Cubittia, ei heidän tulisi virkkaa mitään hänen tilastaan, vaan olisi vieras vietävä vastaanottohuoneesen. Hän — Sherlock Holmes pani erityisen painon tälle sanalle. Lopuksi vei hän meidät kaikki tuohon vastaanottonuoneeseen huomauttaen ettemme toistaiseksi voisi mitään tässä asiassa tehdä — piti vaan odotetteman, miten hänen suunnitelmansa alkaisivat kehittyä. Tohtori oli lähtenyt potilaittensa luo ja ainoastaan poliisipäällikkö ja minä olimme saapuvilla.
"Luulenpa voivani tuottaa teille tässä odottaessanne huvittavan hetken", sanoi Holmes vetäen tuolinsa pöydän viereen ja ottaen esille kaikki nuo tanssivat kuviot. "Mitä erityisesti sinuun tulee, Watson ystäväni, niin onpa jo velvollisuutenikin tyydyttää tuo kiihkeä uteliaisuutesi näiden piirrosten suhteen. Ja teitä poliisipäällikkö, tulee asia huvittamaan kuin parhain professorin luento. Ensin täytyy minun kertoa teille kaikki ne seikat, jotka ovat yhteydessä niiden neuvottelujen kanssa, mitä mr Hilton Cubitt on pitänyt kanssani Baker Streetissä". Sen jälkeen hän lyhyesti kertoi ne asiat, jotka lukija jo tietää. "Tässä edessäni minulla on ne merkilliset kuviot, joille tekisi mieli nauraa, elleivät ne olisi näin kamalan murhenäytelmän kanssa yhteydessä. Olen hyvin halukas tutkimaan kaikenlaisia salaperäisyyksiä, mutta tämän vertaista salakirjatusta en vielä milloinkaan ole nännyt. Ne, jotka ovat tämän kirjotustavan keksineet, ovat nähtävästi koettaneet saada sen niin vähäpätöisen näköiseksi kuin mahdollista ja sen vuoksi käyttäneet noita naurettavia harakanvarpaita".
"Kun nyt kerran olemme selvillä siitä, että nämä kuviot ovat sanojen tai äänteiden merkkejä ja kun äidinkielemme kieliopilliset perusteet ovat muistossamme, on jotenkin helppoa päästä asian pohjalle. Ensimäinen näyte, minkä käsiini sain, oli niin lyhyt etten siitä voinut mitään päättää. Se kumminkin heti selvisi minulle, että kuva
merkitsi E-kirjainta. Niinkuin tiedätte, on E tavallisin kirjain englanninkielessä, josta taas johtuu se, että lyhyemmässäkin lauseessa tuota kirjainta tavataan".
"Mutta senpä jälkeen kohtasikin tutkimus vaikeuksia. Ei voi tarkoin määritellä, mitkä kirjaimet tavallisimmasti seuraavat E:tä. Oikeastaan voi sen sanoa, mutta noita kirjaimia on liian suuri joukko, nimittäin T, A, O, I, N, S, H, R, D ja L. Vaan kuten sanoin, tuo ensimäinen näyte oli kovin lyhyt. Odotin sen vuoksi uutta kirjotusnäytettä. Toisella kerralla mr Hilton Cubitt sitte toikin paljon enemmän kuvia; tässä ovat ne. Jopa sitte muutamassa sanassa löydän kaksi E:tä ja kielemme sääntöjen mukaan tuo sana siis tulisi kuulumaan joko "sever" (erotkaa) tai "lever" (vaikutin) tai "never" (ei koskaan). Se voi olla kaksinpuhelua, jossa tapauksessa jälkimäinen sana olisi vastaus ensimaiseen. Paremmin luultavaa on, että rouva Hilton Cubitt on tuon vastauksen — siis viimeisen sanan kirjottaja. Jos otaksumisemme on oikea, niin merkit
ovat N, V ja R.
Kaikessa tapauksessa kohtasi nyt tutkimukseni vaikeuksia, mutta muuan onnellinen ajatus johti hyvään loppuun. Päähäni pälkähti, että jos tuo vieras henkilö kerran oli läheisessä yhteydessä rouvan kanssa, niin voivat hyvinkin E:n väliset kirjaimet merkitä LSI — joten koko sana tulisi kuulumaan "Elsie". Sillä tavoin keksin L, S ja I kirjaimeni. Mutta mikä lause se mahtaisi olla? Siinä sanassa, joka oli "Elsien" edellä, oli vain neljä kirjainta ja päättyi E:llä. Mahdollisesti voisi se olla "come" (tule). Koetin keksiä kaikkia mahdollisia neljäkirjaimisia E-päätteisiä sanoja, mutta en mitään muuta sanaa löytänyt. Nyt olin siis selvillä C, O ja M kirjaimista ja nyt voin uudelleen ottaa tutkittavaksi tuon ensimäisen kirjotusnäytteen. Jaoin sen sanoikin ja asetin pisteet niiden kirjainten kohdalle, joita vielä en tuntenut. Lauseesta tuli siten tällainen:
.M.ERE..ESL.NE.
Tuo ensi kirjain ei voinut olla mikään muu kuin A, joka oli sangen tärkeä keksintö, sillä se esiintyy kolme kertaa tässä lyhyessä lauseessa. Samoin H on ainoa mahdollinen kirjain toisessa sanassa. Nyt näytti siis lause tällaiselta.
AM HERE A.E SLANE.
tai jos kahdesta viimeisestä sanasta muodostetaan nimi: AM HERE ABE SLANEY (Onko täällä Abe Slaney).
Olin jo keksinyt niin monta kirjainta, että toivorikkaana voin käydä toiseen näytteeseen käsiksi. Sen muodostin tällä tavoin:
A. ELRI.ES
Tästä voin saada ajatuksen kokoon ainoastaan asettamalla T j G kirjaimet pisteiden paikoille: ELRIGES (Elrigen luona) otaksuen, että nimi osotti jotakin majataloa tai sen omistajaa, jonka luona kirjottaja piti asuntoa.
Poliisipäällikkö Martin ja minä olimme suurimmalla tarkkaavaisuudella kuunnelleet tätä selvää ja nerokasta kertomusta, joka yksinkertaisella tavalla aukasi selki selälleen tuon salaperäisen asian ovet.
"Miten menettelitte sen jälkeen, sir?" kysyi poliisipäällikkö.
"Minulla oli täysi syy otaksua, että tämä Abe Slaney oli amerikalainen, koska Abe on amerikalainen lyhennös ja tuo ensimäinen kirje, joka vaikutti niin paljon levottomuutta, oli saapunut Amerikasta. Olin asiain näin ollen täysin vakuutettu siitä, että joku rikollinen salaisuus piili tuon kaiken pohjalla. Rouvan selitys ja hänen vaatimansa lupaukset mieheltään — kaikki viittasivat siinen. Lähetin sen vuoksi pikasähkösanoman ystävälleni Wilson Hargreavelle New-Yorkin poliisitoimistoon ja kysyin, tunsiko hän ketään Abe Slaney nimistä miestä. Tässä on hänen vastauksensa: "Vaarallisin rosvo Chicagossa". Samana iltana kuin tämä sänkösanoma saapui minulle sain myöskin mr Hilton Cubittilta Slaneyn viimeisen kirjotuksen. Ne kirjaimet, jotka tunsin, olivat seuraavat:
ELSIE .RE. ARE TO MEET THY GO.
Lisäämällä P:n ja D:n sain seuraavan lauseen: Elsie, prepare to meet thy God (Elsie, valmistu kohtaamaan Jumalaasi), joka osotti, että tuo hylkiö alkoi uhkailla, ja vastaukseni Chicagosta enensi vielä pelkoani, että hän enkä piankin uhkauksensa toteuttaa. Ländin heti ystäväni tohtori Watsonin kanssa tänne, mutta onnettomuudeksi ehdin vasta hirmutyön jälkiä näkemään".
"Olenpa todellakin ylpeä saadessani työskennellä yhdessä kanssanne",sanoi Martin lämpimästi. "Mutta suokaa anteeksi, jos puhun avoimesti kanssanne. Te olette vain itsestänne vastuussa, mutta minun täytyy tehdä tili toimistani esimiehelleni. Jos tämä Abe Slaney todellakin on murhaaja ja nyt pakenee tiehensä sillä aikaa kuin minä istun täällä, niin epäilemätta käy asia sangen kalliiksi minulle".
"Älkää olko ollenkaan huolissanne. Hän ei tule pääsemään pakoon".
"Miten tiedätte sen".
"Pakeneminen varmasti todistaisi hänen syyllisyytensä".
"Menkäämme siis vangitsemaan hänet".
"Odotan häntä tänne joka silmänräpäys".
"Mutta miksi tulisi nän tänne".
"Olen kirjottanut hänelle ja pyytänyt tulemaan".
"Mutta sehän on uskomatonta, mr Holmes! Miksi tulisi hän teidän käskystänne? Eikö se päinvastoin herättäisi hänessä epäluuloa ja jouduttaisi pakenemaan?"
"Olen koettanut parastani kirjettä valmistaessani. Ellen pahoin erehdy, on se tuo gentlemanni itse, joka tulee tännepäin tuolla pitkin tietä".
Muuan mies käveli portaiden eteen johtavaa tietä. Hän oli kookas, kaunismuotoinen, mustaviiksinen mies, puettuna harmaaseen flanellipukuun ja päässään panamahattu. Miehellä oli tuuhea parta ja mahtava kotkannenä. Kävellessään heilutti hän ylpeästi keppiään. Hän tuli ylpeänä suoraan portaiden eteen kuin talon isäntä konsanaan ja me kuulimme rohkean soiton eteisestä.
"Luulenpa, herraseni", sanoi Holmes tyynesti, "että parasta lienee meille asettua valmiiksi oven taakse. Varovaisuus on tarpeen, kuin ollaan sellaisen henkilön kanssa tekemisissä. Te tarvitsette käsirautojanne, poliisipäällikkö. Voitte jättää minulle puheenjohtajan toimen".
Odotimme jännitettyinä minuutin — erään niistä minuuteista, joita emme koskaan unhota. Sen jälkeen avautui ovi ja mies astui sisään. Samassa ojensi Holmes pistoolinsa häntä kohden ja Martin pisti käsiraudat miehen ranteisiin. Kaikki tapahtui niin äkkiä, että Slaney oli vallan tyhmistyneenä, kunnes huomasi olevansa auttamattomasti kiinni. Hän katseli vuoroin kutakin meistä ja mustat silmänsä iskivät tulta. Sen perästä puhkesi hän katkeraan nauruun.
"Hyvä on, herraseni, olette tällä kertaa voittaneet. Luulenpa teillä olevan jotain ankaruutta mielessä. Mutta minä tulin tänne erään rouva Hilton Cubittin kirjeen johdosta. Älkää väittäkö, ettei hän ole osallisena tässä leikissä? Ettekö uskalla vakuuttaa, että hän on auttanut teitä virittämään ansaa tielleni?"
"Mrs Hilton Cubitt on pahoin haavotettu ja häilyy elämän ja kuoleman välillä".
Mies kirkasi tuskasta, niin että kaiku kierteli huoneesta huoneesen.
"Te olette hulluja!" huusi hän. "Se oli isäntä johon luoti sattui, eikä hänen vaimonsa. Kuka olisi tahtonut vahingoittaa pikku Elsietä? Olen voinut lausua uhkauksia hänelle, mutta Jumala suokoon sen anteeksi! En olisi hiuskarvaakaan känen kauniista päästään liikuttanut. Peruuttakaa sananne — te! Sanokaa, ettei hän ole haavotettu!"
"Hänet löydettiin vaarallisesti haavotettuna miehensä ruumiin vierestä".
Mies vaipui hervotonna tuolille ja peitti kahlehdituilla käsillään kasvonsa. Viisi minuuttia oli hän vaiti. Sitte kohotti hän päänsä ja puhui epätoivoisen kylmällä tyyneydellä.
"Minulla ei ole mitään salattavaa teiltä, herrat", sanoi hän. "Jos ammuinkin miestä, niin tyhjensi hänkin revolverinsa minua kohti; ei siis ole kysymys mistään murhasta. Mutta jos luulette, että halusin ammuta tämän naisen, ette tunne häntä ettekä minua".
"Sanon ettei kukaan maailmassa ole niin paljon rakastanut kuin minä olen rakastanut häntä. Ja minulla oli oikeus siihen, vuosia sitte oli hänet luvattu minulle. Kuka oli tämä englantilainen, että hänen piti tunkeutua välillemme? Sanon teille, että minulla oli ensimäinen oikeus häneen ja vaadin ainoastaan, mikä minulle oli kuuluva".
"Hän pakeni teitä, kun näki minkälainen olette", sanoi Holmes ankarasti. "Hän pakeni Amerikasta ainoastaan päästäkseen teistä ja meni Englannissa naimisiin rehellisen miehen kanssa. Te ette unhottaneet häntä, seurasitte perässä ja teitte hänen elämänsä onnettomaksi tarkotuksella saada hänet jättämään miehensä, jota rakasti ja pakenemaan teidän kanssanne, jota hän pelkäsi ja vihasi. Te olette lopettaneet murhaamalla jalon miehen ja saattamalla vaimon tekemään itsemurhayrityksen. Tämä on teidän osanne tässä asiassa, mr Slaney, ja siitä tulette vastaamaan oikeuden edessä".
"Jos Elsie kuolee, en välitä kohtalostani", sanoi amerikkalainen. Hän aukasi oikean kätensä ja katseli siihen puristamaansa lippua. "Katsokaa tätä, herra", huudahti hän pettymyksen välähdys silmissään, "ettehän aikone jotenkin pettää minua tämän suhteen? Jos rouva on vaarallisesti haavotettu, kuten sanoitte niin kuka on sitte kirjottanut tämän lipun?" Hän heitti sen eteemme pöydälle.
"Minä kirjotin sen saadakseni teidät tulemaan tänne".
"Te kirjotitte sen? Ei kukaan maailmassa liittomme jäseniä lukuunottamatta tuntenut tätä salakirjotusta. Miten voitte kirjottaa sen?"
"Minkä toinen keksii, sen toinen voi selittää", sanoi Holmes. "Tänne saapuvat pian vartijat viedäkseen teidät mr Slaney. Mutta sitä ennen voitte pienessä määrässä hyvittää matkaan saattamaanne vahinkoa. Tiedättekö, että sangen raskas epäluulo mr Hilton Cubittin murhasta lankee hänen vaimonsa päälle, ja ainoastaan minun läsnäoloni täällä ja asiantuntemukseni pelastivat hänet joutumasta syytteesen. Kaikkein enin mitä hänen hyväkseen voitte tehdä, on se, että koko maailman kuullen todistatte tämän naisen viattomaksi miehensä kuolemaan".
"En mitään parempaa toivokaan", virkkoi amerikalainen, "Aavistanpa, että paras lienee itselleni kertoa alaston totuus."
"Velvollisuuteni on sanoa teille, että se kohdistetaan itseänne vastaan", virkkoi poliisipäällikkö, "sillä esittämänne osa tässä on selvä rikoslain edessä".
Slaney kohautti olkapäitään.
"Uskallan sittekin kertoa", sanoi hän. "Ensiksi ja ennen kaikkea tahdon ilmottaa teille herrat, että tunsin tämän naisen lapsesta asti. Seitsemän meitä oli, jotka teimme liiton Chicagossa, ja Elsien isä oli päämiehemme. Hän oli kunnon mies, tuo vanha Patrick. Hän se juuri keksi tämän salakirjoituksen, joka menee lapsen piirusyrityksistä, ellei ole avaimia siihen. No niin, Elsie oppi kirjoituksemme, mutta hän ei lyöttäytänyt seuraamme ja kun hänellä oli joku määrä rehellistä perintöä, poistui hän maastaan ja tuli Lontoosen. Hän oli kihloissa kanssani ja olisi varmasti tullut vaimokseni, jos elinkeinon olisi ollut joku toinen, mutta hän ei tahtonut olla missään tekemisissä sen ammatin suhteen, minkä minä olin valinnut. Sain sattumalta tietää hänen olinpaikastaan. Kirjotin silloin hänelle, mutta en saanut mitään vastausta. Tulin silloin valtameren poikki tänne ja toimitin kirjotuksen sellaiseen paikkaan, että hänen väkisinkin täytyi nähdä se".
"No niin. Olen nyt kuukauden ollut täällä. Asuin tuolla farmissa, josta voin öisin lähteä tänne ilman, että kukaan huomasi sitä. Koetin kaikin keinoin saada häntä mukaani. Tiesin että hän luki kirjotukseni, sillä kerran oli hän piirtänyt vastauksen erään sellaisen alle. Lopuksi kärsivällisyyteni menetettyäni aloin uhkailla häntä. Vihdoin kirjotti hän kirjeen, jossa rukoili minua poistumaan paikkunnalta sillä hänen sydämensä musertuisi jos miehensä joutuisi jonkinlaisiin rettelöihin. Hän lupasi tulla puhuttelemaan minua miehensä nukkuessa kello kolmen aikana seuraavana yönä, jos silloin saapuisin puutarhan puolisen ikkunan alle. Hän tulikin ja tarjoten rahoja pyysi vieläkin minua lähtemäan. Tämä teki minut hulluksi, tartuin hänen käteensä ja koetin vetää häntä luokseni ikkunan läpi. Silloin syöksyi hänen miehensä paikalle revolveri kädessään. Elsie vaipui lattialle ja me seisoimme silmä vasten silmää. Olin niin muodoin keksitty ja kohotin pistoolini saadakseni hänet väistymään, että itse olisin voinut paeta. Hän laukasi, mutta luoti ei sattunut. Melkein samassa tuokiossa ammuin minäkin ja hän kaatui. Riensin matkaani puutarhan läpi ja kuulin ikkunan suljettavan takanani. Tämä on Jumalan nimessä totta, herrat, jokainen sana, enkä kuullut asiasta enempää ennenkuin poika tuli ratsastaen luokseni ja antoi tuon kirjeen, jonka johdosta tulin tänne kuin mikäkin tuhmuri joutuakseni suoraan teidän käsiinne".
Vankirattaat olivat amerikkalaisen puhuessa pyörineet purtaitten eteen. Kaksi virkapukuista poliisia istui niissä. Poliisipäällikkö Martin nousi ja kosketti vankia olalle.
"Meidän on aika lähteä".
"Voinko ensin saada nähdä hänet?"
"Ei. Hän on tiedotonna. Mr Sherlock Holmes, toivon, että jos milloin joudun näin mutkaisiin asioihin, näen teidät rinnallani".
Seisoimme ikkunan luona ja näimme vankirattaiden etenevän. Silmäsin sen jälkeen paperilippua minkä vanki oli jättänyt pöydälle. Se oli sama lippu, jolla Holmes oli vanginnut hänet.
"Osaatko lukea sitä, Watson?" sanoi hän hymyillen.
Siinä oli ainoastaan allaolevat kuvat.
"Jos käytät minun tulkitsemistapaani", sanoi Holmes, "niin huomaat asian vallan yksinkertaiseksi. Se merkitsee: "Come here at once" (tule heti tänne).
"Olin jotenkin vakuutettu, ettei hän kieltäysi kutsusta, varsinkaan kun ei voinut luulla sitä kenenkään muun kuin mrs Cubittin lähettämäksi. Ja niin muodoin, rakas Watson, olemme käyttäneet vihdoinkin nuo tanssivat kuviot hyvään tarkotukseen, vaikka ne sitä ennen ovatkin niin paljon pahaa matkaan saattaneet. Ja luulenpa, että olen onnistunut antamaan jotakin hiukan tavatonta muistelmakirjaasi. Juna lähtee 3,40 ja kuvittelenpa ennättävämme Baker Streetiin päivälliselle".
Vain pari sanaa lopuksi. Amerikalainen Abe Slaney tuomittiin Norwichin tälvikäräjillä kuolemaan mutta lieventävien asianhaarojen vallitessa ja varsinkin kun Hilton Cubitt nähtävästi oli ampunut ensimäisen laukauksen, muutettiin rangaistus elinkautiseksi kuritushuonevankeudeksi. Rouva Hilton Cubittista olen vain kuullut, että hän parani täydelleen ja on toistaiseksi leskenä omistaen elämänsä armeliaisuuden töihin ja miehensä omaisuuden hoitamiseen.
Etelä-Suomi no 4-9 12-23.1., 12 30.1. ja 14-15 4-6.2.1904.
