Lady Ruthin avioliitto
10 luku
Lordi Loncesterin talossa
Niinkuin usein viime päivinä oli professori Gray lordi Loncesterin työhuoneessa ja sanoi nyt matalalla äänellä lordille:
"Onpa minusta hauskaa, mylord, tavata teidät yksin. Lady Ruth ei kuulemma voi hyvin?"
"Hän loukkasi otsansa eilen iltapäivällä kiireesti rynnätessään portaita alas, mutta muuten ei häntä mikään vaivaa. Te saatoitte hänet kotiin, mutta missä oikeastaan hänet tapasitte?"
"Westendissä", vastasi prosessori. "Lady Ruth oli luultavasti käynyt tiedustelemassa nuoren Fairhallin vointia. — Se oli muuten ikävä juttu, vai mitä?"
"Kuulin siitä puhuttavan klubissa", vastasi lordi Loncester välinpitämättömästi, mutta minun täytyy tunnustaa, etten paljon ällistynyt. Tuo nuori mies oli viettinyt erittäin kevytmielistä elämää ja silloin ei ole niin merkillistä, jos jotakin semmoista tapahtuu. — Eikö ole mitään aavistustakaan siitä, kuka ilkityöntekijä on?"
"Ei! Mutta sallikaa minun, mylord, antaa teille hyvä neuvo, joka teidän kaikkein ensimäiseksi täytyy käsittää oikein. Jos minä olisin teidän sijassanne, olisin minä vähän ankarampi rouvaani kohtaan."
"Mitä sanotte?" huudahti lordi hämmästyneenä. "Mitä sillä tarkoitatte?"
Professori Gray kohautti olkapäitään.
"Pyydän anteeksi", sanoi hän, "että sekaannun teidän yksityisiin asioihinne. En mielelläni tahtoisi kylvää eripuraisuutta, mutta lady Ruth — no niin — hän on itse asiassa tavattoman kaunis nainen — "
"Niin ikävä kyllä", huokasi lordi. "Olen vakuutettu siitä, toinen mies olisi aikoja sitten ryhtynyt toimenpiteisiin. Puolisoni käytös saattaa tehdä minut mielipuoleksi."
"Mitä siihen asiaan tulee, mylord", nyökkäsi professori osaaottavasti, "niin voin hyvin ymmärtää miehen, joka tekee toivottoman teon. Jonkun aikaa vapautettiin Edinburghissa eräs mies, joka oli pistänyt vaimonsa kuoliaaksi, koska hän oli tavannut hänet kohtaamassa rakastettuansa."
"Niin, se on ymmärrettävää, mutta tiedättekö, kaikki naiset eivät ole niin varomattomia, että antamat itsensä yllättää niissä kohtauksissaan."
"Sen ei pitäisi olla vaikeata. Jos minulla olisi vaimo ja minä epäilisin hänen olevan minulle uskottoman, niin minä hyvin yksinkertaisesti laittaisin ansan, johon hän aivan varmaan menisi."
Lordi Loncester kysäsi innokkaasti:
"Kuinka tämä voisi tapahtua? Ja kuinka se järjestettäisiin?"
"Kyllä, jos kysymyksessä oleva henkilö ajattelee, että hänen miehensä on poissa, niin hän varmasti niin pian kuin mahdollista käyttää tilaisuutta hyväkseen."
"Tietysti," vastasi lordi vallisella äänellä. "Mutta anteeksi, herra professori, minä en todellakaan tiedä, mikä minut saattaa puhumaan näin avoimesti teidän kanssanne!"
"Vai niin, sinä et tiedä sitä", ajatteli Sherlock Holmes. "Sitä paremmin minä sen tiedän — sillä sinun Viinissäsi oli äsken erästä kiihottavaa ainetta, joka on tehnyt sinuun erinomaisen vaikutuksen, ystäväni!"
"Koska matkustatte täältä?" kysyi lordi aivan äkkiä.
"Jo tänään. Mutta se minkä äsken minulle sanoitte, saa minut ajattelemaan jotakin muuta. Tiedättekö sitten, että kuuluisa salapoliisi Sherlock Holmes on yksi vaimonne ihailijoista."
"Mitä sanotte?" kuohahti lordi Loncester puhumaan. "Mikä uskomaton ajatus! Tuo näkymätön Holmes? — Mutta minun vaimonihan ei tunne häntä ollenkaan."
"Silloin erehdytte. Sillä teidän puolisonne on itse sanonut minulle, että hän on tutustunut häneen! Onko hän salannut tämän teiltä?"
"Sherlock Holmes? Tämä on jo toinen kerta kun minulle siitä huomautetaan", mutisi lordi ajattelevan näköisenä. "Nyt ymmärrän. — Varmaan hän sen vuoksi kieltäytyi minun asiaani ajamasta. Ja minun täytyy siis olla varovainen hänen suhteensa — "
"Niin, teidän on oltava varuillanne", lisäsi professori. "Mutta ajatelkaapa, mikä tavaton idea on saanut vaimonne siihen uskoon — mutta tietysti tuo Sherlock Holmes on häneen vaikuttanut — että te, mikäli olisitte ollut Bristlyn murhassa osallisena ja väijyisitte Fairhallia!"
"Mieletöntä!" mutisi lordi. "Aivan mieletöntä — minun vaimoni ja — tuo, tuo salapoliisi. Minut pakotetaan ryhtymään vakaviin toimenpiteisiin —. Paljon kiitoksia, herra professori siitä, että olette sanonut minulle kaikki!"
Professori nousi ja puristi osaaottavasti lordin kättä. Äänettömin, sujuvin askelin meni professori Gray huoneesta ja oli poistunut talosta, ennenkuin lordi vielä oli ennättänyt tointua hämmästyksestään.
Kauan hän istui syviin ajatuksiin vaipuneena. Sitten hän nousi äkisti, soitti palvelijaa ja antoi tälle määräyksen pakata tärkeimmät toalettitavarat pieneen käsilaukkuun lyhempää matkaa varten.
"Ilmoita minut sitä ennen vaimolleni", sanoi hän palvelijalle, kun tämä oli lähtemässä.
Joitakuita minuutteja sen jälkeen hän tuli takaisin ja sanoi, että lady Ruth odotti puolisoansa. Silloin lordi meni vaimonsa vastaanottohuoneeseen, jossa tämä oli.
"Olen pakotettu, ikävä kyllä, tekemään pienen matkan", sanoi hän. "Olisin toivonut, että sinä olisit voinut seurata minua, mutta minun täytyy matkustaa vuokralaisteni luo Walesiin puhumaan heidän kanssaan asioista, jotka nähtävästi eivät sinua huvittaisi vähääkään."
Lady Ruth ei vastannut.
"Huvittele nyt vaan sillä aikaa", jatkoi lordi Loncester, koettaen lausua tämän hyvänsävyisällä äänellä. "Sähkötän sinulle, milloin palajan, niin että sinä tiedät tulostani."
"Ole niin hyvä", sanoi Ruth kylmästi, "ja tee, niinkuin tahdot! Otaksun, että olet palkannut herra Sprightin minua vartioimaan!"
"Mitä tarkoitat?" kysyi lordi. "Mitä sinä tiedät jostakin herra Sprightistä?"
"Että hän on huono salapoliisi", sanoi Ruth hymyillen kun hän ei voinut kieltäytyä nauttimasta ilkeydestä. "Hän seurasi minua eilen ompelijani luo ja illalla hän seisoi portin ulkopuolella, kun minä tulin kotiin sisaresi luota."
"Ja kuinka tiedät, että hän on herra Spright?"
"Minullakin on ystäväni, jotka tuntevat kaikenlaisia Lontoon ihmisiä. — Minun mielestäni teet hävyttömästi antaessasi salapoliisien pitää minua silmällä. Mutta minunhan pitäisi olla tottunut kaikenlaisiin loukkauksiin sinun puoleltasi."
"No, no! Nyt tahdon vastata sinulle, että tähän asti olen ollut aivan liian hyvä sinua kohtaan. Vaimo, joka sinun laillasi pettää miestään useammilla rakastajilla ansaitsee — "
Hän vaikeni, sillä Ruth oli mennyt huoneesta, kuulematta hänen loukkaavia sanojaan. Lordi puri hammasta.
"Hän tulee yhä rohkeammaksi", mutisi hän, "ennen hän ei olisi uskaltanut mitään tuommoista. — Minä muuten annan matkapassit tuolle tyhmälle Sprightille. Hän ei ole hyödyttänyt minua vähääkään, vaan päinvastoin olen ruvennut pitämään häntä naurettavana. Toista on professori Grayn ehdotus ja tuo rehellinen Dick. Minä seuraan heidän neuvoansa ja pelastan vielä tänä päivänä kunniani. Täsmälleen kello kaksi tulee vaunun olla odottamassa ja käsilaukku pakattu", komensi hän kamaripalvelijalle. "Tulen luultavasti ylihuomenna takaisin, niin että kirjeen voivat odottaa."
"Määrääkö mylord, että minä seuraan mukana?"
"Ei, minä en tarvitse teitä siellä. Mutta siinä tapauksessa että tuotaisiin sähkösanomia, niin ne ovat lähetettävät minulle."
Nyt tiesi Ruth tarpeeksi, koska Sherlock Holmes oli häntä valmistanut. Kellon lyötyä kaksi ja lordin ajettua vaunuissa pois, kiiruhti lady Ruth telefooniin ja soitti salapoliisille.
"Kaikki on, niinkuin olla pitääkin, mylady, ja minä tulen nyt heti", vastasi Sherlock Holmes.
Puoli tuntia myöhemmin tuli kuuinisa salapoliisi lordin palatsiin. Hän toi mukanaan omituisen ja tavattoman suuren käärön, jonka hän pani lattialle.
"Kas niin, rakas lady Ruth", sanoi hän, "näyttäkää nyt minulle kaikista ensimäiseksi se huone, jossa ilveily tänä iltana on näyteltävä!"
"Tämä, herra, Holmes, on tavallinen sali ja tämän vieressä ovat teehuone ja minun vastaanottohuoneeni."
"Hyvä, menkäämme jälkimäiseen!"
Se oli ihana huone, sisustettu punaisilla huonekaluilla. Sherlock Holmes lausui muutamia kohteliaita sanoja siitä, että se hyvin sopi lady Ruthin laisella naiselle. Mutta lady Ruth vastasi:
"Ei, herra Holmes, täällä ei koskaan ole pidetty mitään rakastajakohtauksia. Minähän sanoin jo teille ensi käynnilläni, ettei minulla ollut mitään rakastajaa."
"Mutta se ei ollut oikein totta, vai kuinka? Joskin hän on teidän laillinen miehenne, niin te ette menettele oikein rehellisesti!"
Kyyneleet silmissä huudahti lady Ruth:
"Olette oikeassa. Olen hävennyt teeskentelyäni, mutta minulla ei ole ollut rohkeutta menetellä toisin."
"Niin, minä tiedän. Mutta siitä on nyt tehtävä loppu!— Kuitenkin sopii tämä vastaanottohuone erinomaisesti minun suunnitelmalleni. Eikö lordin makuuhuone ole tässä vieressä?"
"On."
"Se on hyvä. Mutta tahdotteko nyt olla niin hyvä ja antaa minulle oikein kauniin leningin, jota teillä on tapana käyttää kotona."
"Mitä aijotte tehdä?"
"Aijon pukea leninkinne erään nuken päälle, niin että lordi luulee sitä teiksi ja uskoo tapaavansa teidät kohtaamassa rakastettuanne!"
"Mutta, herra Holmes", huudahti lady Ruth, "mutta se ei kai ole aivan oikein! Jos mies pitää vaimoaan uskottomana, niin ei sovi ihmetellä, jos hän raivostuu."
"Ensiksikin, mylady, ei hän heti voi tarttua revolveriin ja toiseksi on kaiken tämän tarkoituksena pakoittaa häntä erääseen tunnustukseen. Minä olen melkein varma siitä, että lordi on ollut osallisena Bristlyn murhaan ja nuoren Fairhallin murhayritykseen ja tahdon, että hänen nyt täytyy tunnustaa se."
"No niin, tehkää niinkuin parhaaksi näette, herra Holmes. Tuo mies on piinannut minua niin sanomattomasti kuusi pitkää vuotta — "
"Ja te olette kuitenkin jääneet hänen luoksensa, mylady, minä en tosiaankaan ymmärrä!"
Hehkuva puna nousi lady Ruthin poskille.
"Tuhat kertaa olen pyytänyt häneltä eroa. Hän vain nauroi minulle."
"Mutta tämä riittää", sanoi hän, "teidän vapautuksenne hetki on lähellä ja minä olisin iloinen, jos te vielä kerran voisitte mennä naimisiin — laillisen miehenne kanssa. — Mutta nyt meidän on ryhdyttävä toimeen. Missä teillä on kaunis leninki?"
Lady Ruth otti nyt esiin kauniin, runsailla laskoksilla tehdyn punaisen silkkipuvun. Sherlock Holmes kantoi vastaanottohuoneeseen tuomansa suuren käärön. Peite putosi ja ihmettelevan lady Ruthin silmäin edessä oli nukke, joka oli melkein yhtä suuri kuin hän itse.
"Mutta mihin te oikeastaan tuota tarvitsette?" kysyi hän salapoliisilta.
"Sillä minä petän rikoksentekijän. Mutta koettakaamme nyt pukua", jatkoi Holmes.
Se sopi erinomaisesti. Sitten usutti salapoliisi sen huoneen pimeimpään nurkkaan ja nosti sen liikkuvat kädet ylös, ikäänkuin se tahtoisi syleillä jotakin.
"Kas niin", sanoi hän tyytyväisenä, asettuen sen eteen ja pannen sen kädet kaulansa ympärille. "Jos joku nyt tulee ovesta sisälle makuuhuoneeseen, niin näyttää siltä, kuin nainen hellästi syleilisi minua."
"Niin näyttää", myönsi lady Ruth, "sen käsityksen todella saa. Muita ketä se syleilee?"
Sherlock Holmes kumarsi.
"Minua — ellei teillä ole mitään sitä vastaan", huudahti hän. "Ja nyt, mylady, saan pyytää teitä menemään jonkun ystävättären tai vanhan imettäjänne luo."
Ruth seurasi sykkivin sydämin kaikkia salapoliisin määräyksiä. Sherlock Holmesilla oli vielä jotakin toimitettavaa lordin makuuhuoneessa. Sitten hän meni kotiin.
(jatkuu)
Wiipuri n:o 230-231 6-7.10.1909.
