Gisippus ja Titus: kertomus ystävyydestä
Decameron eli kymmenen päivän ilo
Kirj. Giovanni Boccaccio
Kun Pamfilo oli kertonut näin erinomaisen tarinan rakkauden voimasta, sanoi Filomena, että hän vuorostaan tahtoi nyt kertoa tarinan, joka kuvasi ystävyyden suurta voimaa.
Siihen aikaan, jolloin Octavius Caesar, josta sittemmin tuli keisari Augustus, oli Rooman triumviirinä, eräs roomalainen nuorukainen, Titus Quintius tulvus läksi Ateenaan opiskelemaan viisaustiedettä. Siellä hän tutustui erääseen Gisippus nimiseen atenalaiseen nuorukaiseen; he liittyivät toisiinsa veljellisellä ystävyydellä ja kolmisen vuotta he opiskelivat ja asuivat yhdessä saman katon alla.
Sillä välin rakastui Gisippus nuoreen, kauniiseen atenalaiseen neitoon, Sophroniaan, ja heidän oli määrä mennä naimisiin. Pari päivää ennen häitä vei Gisippus ystävänsä morsiamensa luo vieraisille. Ensi kerran Titus tapasi nyt Sophronian, ja kun hän näki hänen tavattoman kauneutensa, niin hän ihastui häneen aivan silmittömästi. Hänen rakkautensa oli niin kiihkeä ja suuri, ettei hän voinut syödä eikä nukkua, ja hän tuli vihdoin niin sairaaksi, ettei hän jaksanut enää vuoteeltaan nousta. Gisippus oli suuresti pahoillaan hänen sairaudestaan ja arvaten että ystävän sairaus johtui jostakin salaisesti surusta, pakoitti hänen ilmaisemaan syyn hänelle. Vihdoin Titus, voimatta enää hillitä itseään, sanoi kyynelsilmin:
»Oi, Gisippus, minä en ansaitse olla sinun ystäväsi! Minä olen rakastunut Sophroniaan, ja tuo tunne ottaa minut hengiltä. Kuinka alhainen olenkaan! Mutta anna minulle anteeksi, rakas ystäväni, sillä tunnen, että uskottomuuteni tulee kuolemalla rangaistuksi!»
Gisippus seisoi hetken aikaa epätietoisena vuoteen ääressä, rakkauden ja ystävyyden tunteen taistellessa hänen rinnassaan. Vihdoin hän päätti pelastaa ystävänsä hengen oman onnensa hinnalla. Pari päivää myöhemmin Sophronia tuotiin Gisippuksen taloon, jotta häät siellä vietettäisiin. Gisippus astui morsiushuoneeseen, sammutti kynttilät ja hiipi sitten Tituksen luo luovuttaen hänelle sulhasen oikeudet. Titus häpesi niin syvästi, että hän kieltäytyi menemästä morsiamen luo; mutta Gisippus pyysi niin hartaasti, että hän vihdoin suostui. Astuttuaan pimeään morsiushuoneeseen hän kysyi hellästi Sophronialta, tahtoiko hän tulla hänen vaimokseen. Ja Sophronia, joka luuli häntä Gisippukseksi, vastasi myöntyvästi. Silloin painoi Titus kallisarvoisen sormuksen hänen sormeensa ja sanoi: »Ja minä tahdon olla sinun miehesi.»
Aamulla Sophronia huomasi, miten häntä oli petetty. Hän pakeni salaa talosta vanhempiensa luo ja kertoi heille, miten Gisippus oli pettänyt hänet ja naittanut hänet Titukselle. Koko Atenan viha nousi Gisippusta vastaan, sillä Sophronia kuului hyvin vanhaan ja jalosukuiseen perheeseen.
Mutta mahdotonta oli enää tehdä tehtyä tekemättömäksi, ja Sophronian vanhemmat sallivat Tituksen viedä hänet Roomaan, jossa ei kellään oUut aavistusta tästä häpeällisestä jutusta. Mutta kun Titus oli lähtenyt, päättivät atenalaiset kostaa Gisippukselle. Voimakas puolue nousi häntä vastaan, joka sai hänet eroitetuksi kaikista luottamustoimista ja karkoitti hänet ikuiseen maanpakoon.
Avuttomana ja köyhänä Gisippus vaelsi jalkasin Roomaan aikoen pyytää Titukselta apua. Hänen ystävänsä oli nyt rikas ja mahtava mies, joka oli päässyt nuoren prinssi Octaviuksen suosioon ja asui komeassa linnassa. Gisippus ei uskaltanut astua linnaan, sillä hänen vaatteensa olivat repaleina, vaan jäi nöyrästi seisomaan portin pieleen kuin kerjäläinen ainakin, toivoen, että hänen ystävänsä tuntisi hänet ja puhuttelisi häntä. Mutta Titus astui portista suurella kiirellä eikä edes malttanut katsoa häneen; ja Gisippus, joka luuli olevansa halveksittu, läksi pois surun ja epätoivon vallassa.
Vaeltaessaan sinne tänne pitkin katuja hän tuli illan suussa erään rotkon luo, jossa varkailla oli tapana kohdata toisiaan, ja täällä hän pani maata kovalle maalle ja itki itsensä nukuksiin. Hänen nukkuessaan tuli kaksi varasta paikalle ja he alkoivat kiistellä saaliistaan, kunnes toinen tappoi toisen ja pakeni pois. Aamulla vartiat löysivät Gisippuksen nukkumasta vainajan ruumiin vierestä ja vangitsivat hänet.
»Niin, minä tapoin hänet», sanoi Gisippus, joka oli nyt päättänyt kuolla ja arveli, että tämä oli parempi keino kuin itse ottaa itsensä hengiltä. Hän tuomittiin ristiinnaulittavaksi, sillä se oli tavallinen rangaistustapa tällaisista rikoksista. Sattumalta saapui Titus paikalle puolustamaan erästä köyhää syytettyä. Hän tunsi heti Gisippuksen ja säälien hänen surullista kohtaloansa hän päätti pelastaa hänet hinnalla millä hyvänsä. Mutta asia oli jo siksi pitkälle kehittynyt, ettei häntä voinut kuin yhdellä tavalla pelastaa. Ja Titus valitsi tämän keinon. Astuen päättävästi tuomarin eteen hän hämmästytti suuresti kaikkia läsnäolevia huudahtamalla:
»Peruuta tuomiosi. Tämä mies on viaton; minä tapoin miehen!»
Gisippus kääntyi ihmeissään taakseen ja nähdessään Tituksen hän ymmärsi, että tämä aikoi ystävyydestä pelastaa hänen henkensä. Mutta hän ei tahtonut mitenkään ottaa sellaista uhrausta vastaan.
»Älä usko häntä, herra. Minä miehen murhasin. Anna tuomion kohdata minua.»
Tuomari oli kovin ihmeissään, kun kaksi miestä saattoi noin kiihkeästi kilpailla keskenään kumpi tulisi ristiinnaulituksi ikäänkuin kysymyksessä olisi ollut maailman suurin kunnia; äkkiä astui eräs yleisesti tunnettu varas esiin ja sanoi:
»Tämä omituinen kiista on liikuttanut minua siihen määrään, että tahdon tunnustaa koko jutun», sanoi hän. »Mahdotonta sinun on uskoa, herrani, että kumpikaan noista miehistä olisi syypää murhaan. Mutta tuo köyhä muukalainen makasi rotkossa, kun minä toverini keralla saavuin paikalle. Varkaat riitaantuvat joskus, varsinkin saaliin jaossa. Siten kävi eilen illallakin ja lopettaakseni nyt riidan, tunnustan olevani syynä murhaan.»
Tuomari tuli niin ymmälle näistä monista itsesyytöksistä, että jätti asian Octavius Caesarin ratkaistavaksi, ja Caesar kutsui kaikki kolme miestä eteensä. Titus ja Gisippus kertoivat hänelle koko heidän ystävyytensä omituisen tarinan, ja hän vapautti heidät, antoipa heidän tähtensä anteeksi varkaallekin.
Titus otti Gisippuksen taloonsa ja antoi hänelle puolet omaisuudestaan ja naitti hänelle sisarensa Fulvian, joka oli kaunis ja suloinen nuori aatelisneito.
Loput ikäänsä elivät Titus ja Sophronia ja Gisippus ja Fulvia onnellisesti yhteisessä linnassaan ja joka päivä lisääntyi vain heidän tyytyväisyytensä ja ilonsa.
(jatkuu)
Nuori Voima 16-18/1909
